Ennakolta sateita oli luvattu koko viikoksi, mutta sadevaatteita ei tarvittu ainakaan Kaavissa, vaikka pilvet nousivat uhkaavasti ja pieni sade tuli päälle kuitenkin viimeisen esiintyjän ollessa setin puolivälissä.
Toimittaja ja viihteen monitoimimies Olavi Rytkönen saattoi avata Blues tapahtuman toisen päivän pääkonsertin huolettomalla mielellä. Iltapäivän blues huuma tarttuikin paikalle tulleeseen yleisöön, jota kerääntyi järjestäjien arvion mukaan kaiken kaikkiaan reilut 600, Kaavin Vierasvenesatamassa eilen lauantaina pidettyyn lähes kuusituntiseen pääkonserttiin.
Kuopion suunnalta kajahti lavalla ensimmäiseksi, kun 1990-luvulta asti esiintynyt kitaristi – laulaja Dave Forestfield (Tatu Metsäpelto) kiihdytti yhtyeensä vauhtiin. Hänen ohjelmistonsa on varsin laaja-alaista sisältäen amerikkalaisen rytmimusiikin aineksia countrista, bluesista, folkista ja varhaisesta alkuperäisestä rokista ja rockabillystä. Daven ohella yhtyeessä soittivat Tero Kaario piano, Beat Pete Soininen, basso ja laulu sekä Tomi Kämäräinen, rummut. Dave on levyttänyt kolme sooloalbumia ja aivan tuoreeltaan juuri sopivasti Kaavi Bluesin alla piti ilmestyä neljäs, Hollow Soul. Mikäli ymmärsin oikein, niin levy ei kuitenkaan ollut vielä tullut jakeluun, mutta kesäkuun aikana se on todennäköisesti saatavilla.
Yhtye aloitti tutulla ykköshitillään You Can’t Trust Nobody ja totuuden poluilla jatkettiin hieman hitaampaan tahtiin, What Kind Of Truth ja One Truth Town, mitkä ovat edelliseltä pitkäsoittolevyltä. Uudelta levyltä kuultiin kuitenkin jokunen näyttö kuten Back Home, vaikka yhtye ei olekaan kotoisin Kaavilta, vaan Kuopiosta. Mielestäni yhtyeen esitys oli lähempänä syvältä luotaavaa sisäsiistiä countrya kuin perusbluesia. Hitaiden ja kauniiden countryfolk laulelmien sekaan mahtui toki myös hieman räväkämpää rockabillyblues meininkiä kuten Lay Down Girl ja Check Out The Landing Gear. Yhtyeen esitys oli kaikkiaan reilua retro henkistä ja miellyttävää paluuta 50- ja 60-luvun aitoon ja yksinkertaiseen ja ymmärrettävissä olevaan musiikkiin.
{youtube}AoEw-NGpcYk{/youtube}
Aitoa ja alkuperäistä
Kuopiosta tuleva Bluesberries kolmikko on toiminut jo 15 vuotta. Heille bluesin arvot ovat tärkeitä, koko elämä on oikeastaan bluesia. Se on melankolinen syvältä ammennettu tunne, jota luonnehditaan musiikin voimin. Bluesberriesin käsittelyssä vanhat Chicago- ja Delta-bluesit soivat savolaiseen “kaivetaan se syvältä juuriaan myöten” tyyliin. Bluesin parissa vuonna 1997 aloittaneen Bluesberries yhtyeen muodostavat, kitaristi – harpisti ja laulaja JohnLee Ulmanen toinen kitaristi ja laulaja Kai Laitinen sekä erikoista pesusoikkobassoa kesyttävä Marko Kulhomäki. Sitä kun “renkuttaa”, niin “Halpa Hallissa” on takuuvarma menekki “hanskaosastolla”. Ulmanen ja Kulomäki antavat vauhtia myös aidolle pyykkilaudalle. Erikoiset soittimet ovat omalla tavallaan yhtyeen brändi ja tavaramerkki.
Näistä elementeistä kehittyy heidän erinomainen akustinen juurimusiikki, mikä on todella sitä aitoa bluesia, missä kuljetaan vuosisadan takaisissa maisemissa ja tunnelmissa jossain Louisianan rämemailla. Saimme kuulla hienon setin “bluesmiehen hautakiveen kirjatun sanoman I can’t get up this morning”. Viesti on se, että en ole enää hengissä ellen pysty nousemaan aamulla sängystäni. Siis bluesmies on bluesmies elämänsä loppuun asti. Tämä on sitä aitoa blues henkeä, minkä sanansaattajia Bluesberries yhtyeen jäsenet edustavat. Kuulimme varmaan parikymmentä todellisia bluesin kantakappaleita aidosta bluesmaailmasta. “Jos joki olisi täynnä viskiä, niin olisin sukelteleva ankka”. “I Can’t Have Time To Loose”, “Going To The Country”, “I’m In The Mood”, “Baby, Please Don’t Go”, “I Can’t Be Satisfied” ja “Preaching Blues”, “Got My Mojo Working” tai “Digging My Potatoes” saattelivat kuulijat oikeaan tunnelmaan. Reilu meininki sanoisin, juuri sitä aitoa alkuperäistä ja alkukantaista bluesia, mitä nykyään harva yhtye esittää. Hyvä “jätkät”
{youtube}Eo8s5K2QPqE{/youtube}
Taidokasta harpismia
Tämä viikko on ollut kiireistä virolaiselle Andres Roots Roundabout yhtyeelle. Yhdessä brittiläisen harpisti – laulaja Steve Luryn kanssa, ensin kuuden päivän aikana neljä esiintymistä sitten torstaina oli keikka Tartossa seuraavana päivänä Loimaalla ja eilen ensin Leppävirralla ja sitten Kaavin pääkonsertin yhtenä esiintyjänä. Kitaristi Andres Roots tuli suomalaisille tutuksi Bullfrog Brown-yhtyeessä ennen kuin hän perusti nykyisen Roundabout yhtyeensä, jossa basistina toimii Peeter Piik ja rumpalina Kalle Kindel.
Roots on huipputaitava kitaristi ja siitä saimme aivan erinomaisen näytön eilisessä konsertissa. Se on sielukasta ja taiteellisesti taitavaa. Hän on kiertänyt Luryn kanssa jo vuodesta 2006. Lury puolestaan on konkari, joka tarttui jo 1960-luvulla huuliharpuun. Tämän soittimen valintaan vaikuttivat sellaiset nimet kuin Little Walter ja Sonny Boy Williamson II.
Lury johdatteli meidät bluesin juurille taitavalla huuliharpun soitolla, sillä aidolla tavalla. Tyypillistä blues kerrontaa siitä kuinka minulla oli kerran nätti nainen, I Once Had A Pretty Girl, joka vei kaikki minun rahani, jotka olin säästänyt. Oliko se kuitenkaan mikään menetys, sillä et voi menettää sitä mitä sinulla ei ole koskaan ollutkaan. Kun ajelehdin siellä täällä, Drifting, annoin sinulle kaikkeni, mitä muutakaan olisin voinut tehdä. Rumba Blues ja Rambler´s Blues veivät ajatukset pois hieman surumielisistä kokemuksista latino ajatuksiin, mutta Mother-In-Law Blues jatkoi emotionaalisen raskaista elämän kohtaloista. Yhtyeen esitys oli ehkä näyttävintä mitä päivän aikana kuultiin, varmatoimista, taidokasta ja mukaansatempaavaa.
{youtube}cGa7pagw7VY{/youtube}
“Amerikan kummisetä” toisen kerran lavalla
Howar Glazerista on näköjään saanut Kaavilla jonkinlaisen “Amerikan Kummisedän” statuksen. Kaikki tuntuivat olevan hänen kavereitaan. Hän oli nyt jo kolmannen kerran Kaavilla, näin olen ymmärtänyt. Ensimmäinen “visiitti” on ollut 2007, vaikka en hänen nimeään kylläkään historia tiedoista löytänyt. Hän siis nauttii jo “kaavilaisuudesta”.
Lauantain varsinaisessa pääkonsertissa Glazer esiintyi toisen kerran perjantai-illan konsertin lisäksi. Tällä kertaa taustaorkesterina säesti savolaisista soittajista koostuva Bendix yhtye, missä kitaraa vingutti Ismo Pentikäinen, bassoa kumisteli Juha Mylläri ja rumpukomppia löi Mika Tirkkonen. Lisäksi mukana oli kuopiolainen harpisti Brother Andy.
Meno oli huimaa ja tuimaa. Alku mentiin raivoisassa rock tunnelmassa, mutta sitten Howard käänsi viisaria hieman taaksepäin hitaan bluesin puolelle. Ensin tunnelmoitiin “Tell Her Blues” tahdissa, jos kappaleen oikein ymmärsin. “Liquor Store Legend” pumpattiin oikein voimalla, sillä jokainen tuntee miehen nimeltä, joka vierailee usein toistuvasti viinakaupassa. “Meanhearted Woman”, “I Hurt Her So Badly” toivat mukanaan Howardin soittoon Gary Moore maiset pitkät ja antaumukselliset vedätykset, joista ei tuntunut välillä tulevan loppua ollenkaan, not so bad, vaikka soolot olivat hieman kulmikkaampia kuin Moorella aikoinaan. Yleisö eli kuitenkin voimallisesti mukana esityksessä ja tunteet olivat pinnalla. Siinä olikin sitten hyvä lopetella kappaleella “Kaavi Blues Party”.
Johnny Spence latoi nostalgiset tunnelmat
“Shakin’ All Over” on todennäköisesti tuttu kappale kaikille perinteistä rokkia 1960 – 1970 luvulla seuranneille musiikin ystäville. Itselleni tämä kappale on jäänyt mieleen The Swinging Blue Jeans yhtyeen esittämänä. Todelliset asian harrastajat kaikesta huolimatta tietävät, että sen kirjoitti aikoinaan jo vuonna 1960 Johnny Kidd, The Pirates yhtyeen laulusolisti. The Pirates oli yksi kaikkien aikojen kovimmista R & B:n ja Rock and Rollin’ yhtyeistä. Harvempi varmaan muistaa, että brittiläinen basisti-laulaja Johnny Spence oli tämän yhtyeen jäsen sen kuumimman menestyksen aikoina.
Tämä herra on kuitenkin edelleen kovassa vedossa 70-kymppisenä konkarina. Siitä saimme eilen melkoisen tukevan näytteen Kaavissa, kun Johnny Spence esiintyi yhdessä, kotimaassa jo toistakymmentä vuotta vaikuttaneen Doctor’s Order-yhtyeen kanssa. Rajulla R & B ja rock tempolla kulkevassa yhtyeessä tekevät vaikuttavaa jälkeä Arto “Grande-Archie” Hämäläinen, kitara, Teppo “Teddy Bear” Nättilä, basso ja Kimmo “Mighty Man” Oikarinen, rummut, alan miehiä kaikki tyyni jo pidempää aikaa.
Johnny Spence aloitti suurella raivolla ja rokkimiehen uholla. Meno oli hyytävää rokkimaniaa alusta loppuun. Väliin mahtui jokin rockabillyblues kappale, mutta pääasiassa rokattiin intensiivisesti sekä Piratesin että Hurriganesin tyyliin ja kappalein. “Going Back Home”, “Move It Down The Line” ja monet muut seurasivat tasaisen tappavasti toisiaan. Vanha herra sai kansan liikkeelle ja heilumaan lavan ääreen. Ei tuntunut ikä painavan, kun Spence antoi tulla täydeltä laidalta rajulla tempolla.
{youtube}jwAk2QMFG8E{/youtube}
Kaavi Blues 2012 ohjelma tarjosi monipuolisen kattauksen bluesia, R&B rähinää, perinteistä rock and rollia sekä jotain siihen väliin sopivasti yhdistettyä kansanmusiikkia ja gospel soundeja. Festivaalialueella, vierasvenesatamassa, kaavijärven rannalla löytyi kaikki aidon blues henkisen yleisön tarvitsemat palvelut, makkaranpaistopiste, lapsiparkki, Jaakko Ryynäsen kotikutoiset soittimet, virolaisen Roots Art Oy:n myyntipiste mainioine levyineen ja tatuoinninkin olisi voinut raapaista ohimennen iholleen. Lisäksi iltapäivän aluksi harmonikan soitosta kiinnostuneille oli tarjolla workshop.
{youtube}6zdoXnpjZOo{/youtube} lahocaster
{youtube}oYNjHPdDTvM{/youtube} Romuputket tositoimissa slideputket Andres Roots
