Saksofonisti Linda Fredriksson hämmästytti Jyväskylän Kesän sunnuntaikonsertissa bändiliiderin taidoillaan ja solistisilla valmiuksillaan. Hänen bändinsä kulkee nimellä Juniper (suomeksi kataja), mikä on myös debyyttialbumin nimi. Kvartetti esiintyi sunnuntaina yliopiston juhlasalissa, mikä miljöönä oli oikeaan osunut; tyylisuunnan ja intensiteetin näkökannalta yhtye on juuri parhaimmillaan isolla estradilla – sitä vaativat jo valoshow ja runsasvolyyminen output.
Juniper koostuu maamme eturivin jazzmuusikoista; Tuomo Prättälä (piano, sähköpiano), Mikael Saastamoinen (kontrabasso) ja Olavi Louhivuori (rummut). Ja tietenkin Linda Fredriksson itse (saksofonit). Kovista nimistä huolimatta Fredriksson osoitti olevansa varteenotettava solisti ja yhdenvertainen bändin jäsen kuin nimekäs seurueensakin.

Musiikki oli bändin tuoreelta Juniper-albumilta. Tyyli muistuttaa instrumentaalista post rock -yhtyeiden ominaislinjaa, eli äärimmäisen hidasta tempoa, herkän kauniita ja samalla koruttomia melodioita, digitointia ja loop efektin käyttöä.
Hitaasta poljennosta huolimatta rumpali paahtaa kiihkeänä vispilöillä. Louhivuorikin heilui välillä käsin kuin heinämies, vaikka itse tempo oli lähes pysähtyneessä tilassa. Aivan loistavaa!
Louhivuoren mukaantulo Juniperiin on arvatenkin tuonut hänen ensiluokkaisen Oddarang-yhteisönsä vaikutteita yhteiseen outputiin, ja sehän on pelkkää plussaa. Jopa itse tyylisuunnan lipunkantaja ja tiennäyttäjä, islantilainen Sigur Ros, ilmentyi kuulovaikutelmana ja Juniperin inspiraation aiheena.
Fredriksson on itse kehittynyt uskomattomalla tavalla solistina, soitto on sävelmällisempää ja kurinalaisuutta on tullut lisää. Useimpien sävellysten perusteemat ovat hyvin yksinkertaisia, melkein karuja, muutaman sävelen johtomotiiveja, Niistä kuitenkin rakentuu komplekseja kokonaisuuksia ja sikermiä, jotka vaativat kuulijaltakin tarkkuutta, jotta kykenee havainnoimaan rikkaat nyanssit.

Viihdemaailmassa käy toisinaan, että artisti kokoaa niin kovia nimiä levytykseen ja rundille, että hänelle itselleen jää lähinnä syrjästäkatsojan osa. Cameorooli (”näyttäytymisosa”) tarkoittaa yleensä julkisuuden henkilön, lyhyttä, omana itsenään tekemää esiintymistä taideteoksessa. Tyypillisintä tämä on elokuvassa, (kuten Alfred Hitchcock), muttei tuntematon musiikissakaan.
Näin ei tapahtunut nyt. Linda Fredriksson otti lujin ottein solistiset tehtävät – parhaiten juuri baritonisaksofonilla, jolla hän aikanaan tuli kuuluisaksi – ja toimi taitavana tiimin pelinrakentajana. Loppunousu oli hurja kliimaksi, jazzkonsertissa poikkeuksellinen reverb-tehoste nosti Fredrikssonin soiton aivan uusiin sfääreihin.
Kontrabasso nivoutui bändisointiin, joskin soundi oli hieman kumea; sille pitäisi tehdä jotakin, varsinkin isoja saleja varten. Jousisoitto oli efektinä mukiinmenevä, muttei oikein vakuuttanut enää soolona. Useimmat jazzbasistit eivät edelleenkään osaa soittaa jousella, koska koulutus ei siihen valmenna heitä ja jousen tarve on vähäinen.

Kosketinsoittimien skaala oli sähköisessä ilmaisussa laaja, ulottuen aina urkuharmonin soundista astraalitason galaksien maalailuun. Akustinen piano oli välillä oivallinen mauste ja irtiotto keyboardien sähköisestä maisemasta.
Louhivuoren rumpusetti on arvoituksellinen – virveli hi-hatin paikalla ja sitä rataa – ja tämä järjestely epäilyksettä suo hänelle musiikin vaatimaa liikkumatilaa. Rumpujen viritys kuulosti tarkkaan mietityltä jo rumpujen balanssin osalta. Saksofonisoolo pelkkien rumpujen säestyksellä on drastinen tehokeino ja toimi nytkin.
Sanatonta kerrontaa
Linda Fredrikssonista on sanottu, että hänen musiikissaan kuvautuu vahva singer/songwriter-estetiikka. Nykyisellään näin voi sanoakin, kun lapsekkaasta mopoilijasta on kasvanut aikuinen ja innovatiivinen ammattilainen. Tarinankerronta on osa musiikin viehätystä ja lumovoimaa – sanattomasti tosin, koska laulusolistia ei käytetä, tai muusikko vain hyräilee melodiaa.
Tämä ei tarkoita mitään taolaisuuden wu-wei-periaatetta (”tekemätön teko” tms.); aivan yksinkertaisesti instrumentaaliesitykset kertovat otsikon lupaamaa tarinaa. Jotkut kertomukset olivat hiukan moniselitteisiä ja arvoituksellisia, kuten Transit in the Softest Forest, walking, sad, no more sad, leaving. Tällaiseen tarinaan on hiukan vaikea uppoutua ekalla kuuntelukerralla, joten elämystä on syventäminen levyä kuuntelemalla.

Omia suosikkejani illan ylellisessä kattauksessa olivat koskettava, isoäidille omistettu Nana – Tepalle sekä mietiskelevä Pinetree Song. Encorena yleisöä hemmoteltiin vielä Odotetaan vielä vähän-kappaleella, joka herkisti kaikki. Kaiken kaikkiaan siis hyvin monimuotoisia tarinoita kuultiin.
Salintäyden yleisön reaktiot olivat tunteikkaita, ja kaunis balladi Lempilauluni kruunasi illan. Miksaaja Joonas Saikkonen oli kautta illan niin tärkeä, että on oikein pitää häntä viidentenä bändin jäsenenä.
***
Linda Fredriksson (37) tunnetaan luotettavana sessiomuusikkona, nopeaoppinen ja tarkka soitossaan. Hän on noussut viime vuosina yhdeksi Suomen valovoimaisimmista saksofonisteista ja muusikoista. Kansainvälistä nimeäkin alkaa kertyä.

Kytkennät Ricky Tick Big Bandiin, European Jazz Orchestraan, Superpositioniin ja muihin nimibändeihin ovat toimineet erinomaisina kasvualustoina puhaltajalle.
Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia mm. teatteriin ja elokuviin sekä esiintynyt useiden nimekkäiden artistien kanssa, kuten Timo Lassy ja Raoul Björkenheim. Kokeilunhalua on muutenkin; hän on soittanut jazzgenren ulkopuolella mm. Ultra Bran riveissä sekä multi-instrumentalisti Jimi Tenorin ja rap-artisti Pyhimyksen kanssa.
Takavuosien työnäyte, Mopo-trio, puski vielä eteenpäin nuoruuden innostuksella, tai ehkä paremminkin antaumuksella, ja kuulijat antoivat anteeksi monia puutteita ja soiton karheuden. Nyt suunta on eteenpäin, virheistä on opittu ja oppirahat maksettu. Vanha viisaus – älä katso taakse, et ole menossa siihen suuntaan – toteutuu täydelleen.
Jyväskylän Kesä sunnuntaina 10.7.2022, yliopiston päärakennuksen juhlasali: Juniper. Tuomo Prättälä (piano, sähköpiano), Mikael Saastamoinen (kontrabasso), Olavi Louhivuori (rummut), Linda Fredriksson (saksofonit). Miksaus Joonas Saikkonen