Streamline jazztet-yhtye soittelee tavallaan perinteisen jazzin linjoilla ohjelmiston ollessa “20-, 30-, 40-, 50-, 60-, 70-, 80-, 90-, ja 100-luvulta” niin kuin Perko itse ohjelmiston määritteli.
Kuulimme mm. kappaleet Bud Powellin “Un poco loco”, ikivihreän “Out of Nowhere” ja valssin “Rantakoivun alla”, jotka kaikki olivat sovitettu, tai sovittu, aivan omalaatuisen ilmavaan muottiin, pohjanaan Teppo Mäkysen ja Ville Herralan rajusti svengaava komppi. Teemu Viinikaisen ääneltään minimalistisesti asetettu kitara tuntui osuvan aina oikeaan kohtaan, ja yhteissoitto sekä siitä eroavat soolot tulivat kuin telepaattisesti lähetettyinä.
Tämä kokoonpano on kehittynyt todella Yhtyeeksi. Yhtä hyviä voi maailmassa olla aika monta, mutta parempia aika vähän. Niinpä oli hieman masentavaa huomata, että vain noin sata maksavaa jazzin harrastajaa oli vaivautunut paikalle näinkin isossa kaupungissa. Esityshän on kaikkiaan hyvin viihdyttävä, kun Perko muistaa esitellä kappaleet esimerkillisesti, ja kertoo bonuksena vielä uskomattoman kieroja puujalkavitsejä.
Esitystila teltassa baareineen ja pöytineen oli melko viihtyisä ja lipunhinta kohtuullinen, joten luulisi sielläkin iltakaljan maistuvan.