Kirkonkirjat eivät aina kerro totuutta, on tänään merkkipäiväänsä viettävä Juhani Aaltonen joskus todennut. Oikeassahan Junnu on, sillä hänen soitostaan iän karttumisen tuomaa kangistumista ei havaitse. Tuorein todiste tästä saatiin päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä.
We Jazz on järjestänyt osan festivaaliviikon konserteistaan Helsingin Sörnäisissä toimivassa Kahvila Sävyssä. Paikka on pieni, pienuus tuo myös musiikkiin läheisyyttä, sillä kuulijat istuvat käytännössä melkein kiinni soittajissa.
Sävyiltän intiimi oli myös Junnun ja hänen soittokumppaneidensa basisti Uffe Krokforsin ja rumpali Reiska Laineen konsertti Sävyssä. Usein tenorillaan soolojensa huipennuksissa hurjaan ekstaattisuuteen kohoava Aaltonen soitti nyt herkemmin, paikoin liikuttavankin kauniisti.

Väkevimmillään hänen soittonsa oli tunnin pituisen konsertin ylimääräisenä kuullussa Junnun soolonaan esittämässä hengellisten laulujen klassikkoihin kuuluvassa Amazing Gracessa, johon Junnu latasi tuhdin annoksen omaksumaansa uskonnollista vakaumusta.
Konsertissa kuultiin kappaleita Junnun uran eri vaiheilta. Varhaisin oli varmaan Edward Vesalan Nana-albumilla 1970 levytetty Joiku. 2000-luvun alusta taas olivat Hymn ja Tribute, joiden live-levytyksessä Uffe oli jo mukana.
Tenorikappaleiden lisäksi Junnu soitti myös pari sävykästä huilunumeroa, jotka soveltuvat tällaiseen pieneen tilaan paremmin kuin suureen saliin, jossa nyanssit helpoilla hukkuvat.
Sävyssä kuullut kolme muusikkoa ovat soittaneet siksi kauan yhdessä, mikä tällaisessa free-henkisessä musiikissa on selvästi eduksi, koska muusikot pystyvät reagoimaan toisiinsa jo melkein vaistonvaraisesti.
Nytkin suoran kompin taituriksi tunnustettu Reiska Laine on jokunen vuosi sitten alkaneen Junnu-yhteistyön aikana kehittynyt valppaaksi free-soittajaksi. Uffelle free-suuntautuminen on ollut luontevaa jo pitkään. Sen myös kuulee hänen mielikuvituksekkaassa kuvioinnissaan.
Eläkkeelle siirtyminen ei ole Junnun agendalla. Syksyllä pitkän kiertueen kvartettinsa kanssa tenyt hra Aaltonen kiertää Suomea seuraavan kerran jo tammikuussa, jolloin hänen, kitaristi Mikko Iivanaisen ja rumpali Klaus Suonsaaren muodostama Nordic Trinity soittaa toistakymmentä keikkaa ympäri maata.