Jo Stance (Johanna Försti) oli Kauhavan työväentalolla pääosassa viime lauantaina. Hän esiintyi Micke Björklöf & Blue Strip-yhtyeen kanssa Puukkoblues -happeningissa. Muita esiintyjiä olivat Frim-Fram, nyt duona,sekä uusiutunut Tomi Leino Band.Pienimuotoinen bluesväen happening pidettiin jo yhdeksättä kertaa, osana Iisakki Järvenpään kunniaksi pidettyä puukkofestivaalia. Teemana oli “sinistä ja terävää.”
Jo Stance otti stagen hallintaansa heti kättelyssä (Messin’ Around) ja piti sen ja yleisön pihdeissään loppuun asti. Tiiviistä soul-sahauksesta ja bluesklassikoista koostunut ohjelma toimi vuorenvarmasti, kuin parhain sveitsiläinen laatukello.
Kokenut vokalisti innosti – ja ajoin provosoi – Blue Stripin kokeneet muusikot yhä uudelleen aivan odottamattomiin soolosuorituksiin. Luultavasti osa oli jo mahdottomia, mutta hyvin niistä selvittiin. Hän elää näissä impro-suorituksissa joka solullaan intensiivisesti mukana.
Micke Björklöfin stemmalaulun ja huuliharpun lisäksi Jo haastoi kitaristi Lefty Leppäsenja myös kompin (Timo Roiko-Jokela,Seppo Nuolikoski, Teemu Vuorela) mukaan riehakkaaseen sooloiluun. Huippuelämyksenä Micken huuliharppusoolo pelkän rumpukompin säestyksellä Seesaw-kappaleella.
Ray Charlesinperinteinen What’d I say sisälsi tykkänään uutta ruutia, musiikkisvimbaa parhaasta päästä. Jo herkistyi tarvittaessa hitaan bluesin tulkintoihinkin, joita Micke Björklöf tuki oivaltavasti huuliharppufillein, kuten I just wanna make love to you. Stevie Ray Vaughnkuulosti hauskasti jazzgroove -versiolta, toisin kuin artistin Double Trouble -originaali.
Jo soitti myös sähkökitaralla tiukkaa rytmitaustaa. Hurriganes-bravuuri Get On oli hillitön ja estoton, kuten koko settikin. Välillä häntä oli vaikea uskoa samaksi ladyksi, joka vetää maltillista jazzsoulia Teppo Mäkysen yhtyeen laulusolistina, mutta totta se oli.
Luultavasti: tuon illan jälkeen nimittäin on vaikea mennä vannomaan enää mitään.
Blue Strip ja Amerikan eväät
Blue Stripin levytysmatka USA:han on ollut bändille avartava ja ajan kuluessa he ovat sulatelleet New Orleans -impressiot ja muut opit eläväksi osaksi omaan ilmaisuunsa. Bändin puntti ei tutise isollakaan lavalla, mutta klubeissa he ovat lyömättömiä.
Jazzvokalistien suosima Minnie The Moochers opi yllättävän hyvin bändin yleisilmeeseen. Hurjaa svengiä löytyi (Mojo Hands) ja tietysti totista bluespuserrusta.
Lefty Leppäsen ja Micke Björklöfin stemmalaulu on yksi erottava tunnusmerkki; hyviä bluesbändejä löytyy Suomesta paljonkin, muttei yhteislauluun intensiteettiä. Akustinen slide -kitara toimii tässäkin konseptissa – yleensähän minimalistinen soittotyyli kytkeytyy unplugged -trioon Micke, Lefty & Chef.
Triolla uutta kanttia
Tomi Leino Trio on tunnettu yhtenä Suomen eleganteimmista bluesbändeistä. Musisointi ja estradityö on ollut pikkutarkkaa ja viimeisteltyä. Bändi oli nyt saanut jonkin energiapistoksen ja rohkaistunut molemmissa.
Soitossa oli aivan uudenlaista karheutta ja syrjää. Uskallusta löytyi myös riehakkaaseen lavatyöhön. Varovaisuus ja varmistelu olivat tipotiessään. Lisää elävyyttä löytyi myös refrengi -yhteislaulu Leinon ja basisti/kitaristi Jaska Prepulan voimin.
Ammattiaidosta kertoo sekin, että time pidetään tiukasti hallussa, vaikka intoudutaankin välillä pitämään show’ta. Dynamiikan vaihtelua alkaa löytyä ilahduttavasti, crescendo-vaihteluthan ovat perinteisesti bluesbändien haasteellisinta osa-aluetta.
Frim-Fram jazzbluesin tunnelmissa
Kvartettina paremmin tunnettu Frim-Fram on perustaltaan duo: Sirpa Suomalainen, saksofoni, ja Juki Välipakka, kitara ja huuliharppu. Monimuotoinen ohjelmisto viehättää jazzin ystäviäkin; elämää suurempaa swingiä, vokaalijazzin tunnetuimpia sävelmiä ja big band -musiikkia duolle sovitettuina.
Kekseliäät sovitukset jazzbravuureista ovat taitavia ja vapaita kaikesta ironiasta tai pilailunhalusta. Frim-Fram on kehittynyt ja kiteyttänyt musiikkiaan. Viisi vuotta sitten kuulin bändiä ensi kerran Miekkaniemessä, ja mielistyin välittömästi duon poikkeuksellisen omaleimaiseen tyyliin.
Esimerkiksi Välipakan vasemman käden asemien jatkuva vaihtelu saa kompin kuulostamaan eläväiseltä, koska kitaran alimman e-kielen bassoäänet voidaan näin kuvioida. Eräänlainen omintakeinen Joe Passin walking bass siis. Välipakka piti mielenkiintoa yllä myös yhden soinnun blueskierroissa kolmikielisellä sikarilaatikkokitaralla.
Tenorisaksofoni toi lämpimän rikasteen soundiin. Lauluduettoja olisi mielellään kuullut enemmänkin, softit balladit ovat heidän ominta aluettaan. Encorena lämminsydäminen Rainy Night in Georgia päätti onnistuneen setin.
Puukkoblues, Kauhavan työväentalo lauantaina 15.6.19
Frim-Fram
Sirpa Suomalainen (laulu, saksofoni); Juki Välipakka (kitara, huuliharppu, laulu)
Micke Björklöf & Blue Strip feat. Jo Stance
Micke Björklöf (laulu, huuliharppu, kitara); Lefty Leppänen (slide- ja sähkökitara, National Steel Guitar); Timo Roiko-Jokela (perkussiot, malletKAT); Seppo Nuolikoski (bassokitara, laulu); Teemu Vuorela (rummut)
Jo Stance (laulu, sähkökitara)
Tomi Leino Band
Tomi Leino (kitara, laulu); Jaska Prepula (bassokitara, kitara, laulu); Mikko Peltola (rummut)
