Yleisön vetonaula Maija Vilkkumaa oli myös innostava myöhäisillan konserttiosuudessaan. Herkästä kapinallisesta on kehkeytymässä keskittynyt ja ponteva aikuisrock-mama, kunhan malttaa vielä työskennellä uskottavuuden eteen. Varsinaisesta jazzosuudesta vastasi Teerenpelin jameissa Miikka Kallio Band solistinaan Mia Simanainen.
Rajaton-yhtyeen tenorilaulaja Hannu Lepola yllätti täydellisesti suurella valmiudellaan esittää musiikillista ensirakkauttaan Stingiä. Lepola oli omaksunut Stingin laulutyylin aina teatraalisia painotuksia ja venytyksiä myöten. Yleisö myötäeli väkevästi suosittujen laulujen tunnelmissa.
Lepolan yhtye soitti hyvin jäntevästi, täsmällisesti ja kiihkeästikin. Bändi oli kuunnellut Stingin musiikkia tarkalla korvalla ja suurella sydämellä ja tavoitti oivallisesti laulujen tunnelman. Soolo-osuuksissa kitaristi Marzi Nyman ja sopraanosaksofonisti Joonatan Rautio suorastaan loistivat.
Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että briljantin The Police-yhtyeen jälkeen mielenkiintoni Stingin musiikkia kohtaan kaventui – parhaat oli jo kuultu. Yhtyehän on bändiyhteisönä aina vahvempi kuin kukaan sen jäsenistä yksinään. Ken ei usko, muistelkoon, mitä tapahtui Beatles-yhtyeelle. Tai miksi Rolling Stones ei voi koskaan hajota.
Ehkä Stingin jossain määrin tekotaiteellinen tai ainakin epäaito tapa rakentaa sävellyksistä “itseään enemmän kuuloisia” on pikemmin omiaan vain vieraannuttamaan kriittisen kuulijan. Rock on jazzin ammattilaiselle vaivatonta, mutta ei se nyt aivan noin helppoa ole kuin Sting pahimmillaan on rimaa alittanut. Tosin tämä pätee lähes kaikkeen rock-musiikkiin, joten tällä kertaa ei lyödä Stingiä yhtään enempää. Pääasia oli, että Lepola veti komean keikan.
Toisaalta rock ei ole mikään itsestään selvyys jazzmuusikollekaan. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta tasajakoisen rock-driven ylläpito on yllättävän mutkallinen varsinkin rumpaleille. Mutta Rami Eskelinen on poikkeus; poljento oli jämpti kuin tarkkuuskello ja samalla irtonainen svengi säilyi koko ajan.
Eturivin muusikoista koostuva yhtye teki vaikuttavaa jälkeä. Toivottavasti tämä Sting-projekti ei jää tähän.
Mainio Maija Vilkkumaa
Satumaa-tangon jälkeen Maija Vilkkumaan sooloura on jatkunut jo yli yksitoista vuotta. Häntä on sanottu yhdeksi Suomen suosituimmista naisartisteista, ja voi näin ollakin, jos levymyynti on vertailuperuste.
Juha Vainio -palkinnolla huomioitu laulaja ja lauluntekijä on lahjakas lauluntekijä, ja onnistuessaan myös hyvä solisti. Nyt ei ollut aivan paras mahdollinen ilta; ääni tahtoi ajoittain särkyä ja Maijan “tavaramerkki”, falsettiglissandot, menivät melko suurin vapausastein ja sangen väkinäisen tuntuisestikin. Korva ei välttämättä kerro laulun epäpuhtauksia esiintymisareenan tuntumassa bändin käyttämän korkean volyymin takia, mutta siitä on aina helppo vakuuttua menemällä kuuntelemaan hieman kauempaa.
Maijan bändi oli kuitenkin erinomaisessa lyönnissä, kuten Maijan bändit aina. Maijalla vain on tendenssi kirjoittaa laulut tavaraa täyteen, jolloin muusikoiden solistinen kapasiteetti ei pääse juuri esiin. Erityisesti kitaristi Mikko Kososta olisi mielellään kuullut enemmänkin.
Valoshow oli näyttävä savupommeineen, kaikkineen. Joku showmanship-taitojen ylösajo kuitenkin tarvittaisiin, jotta esitys nousisi samalle laatutasolle kuin mitä laulutkin edustavat.
Jatkojamit viihdytti porukkaa Teerenpelissä
Jazztorin jatkojamit on organisoitu ravintola Teerenpeliin, joka sijaitsee muutaman minuutin kävelyn päässä torilta. Talon yhtye, Miikka Kallio Band osoitti heti ensimmäisenä iltana olevansa ammattilaisten kokoonpano. Lahtelainen yhtye on sekin toiminut jo 11 vuoden ajan. Alun perin jazziin pohjannut MKB on saanut vaikutteita muiltakin musiikin aloilta. Jazztorilla MKB on esiintynyt vuosina 1999-2002, aluksi päiväkonserttien soittajana, ja myöhemmin iltaohjelmassa.
Pianotrion soundi on selkeä, joskin persoonallista tatsia ja ehkä hieman itsevarmuuttakin kaipaisi vielä lisää. Tuttuihin sävelmiin täytyisi saada lisää omailmeistä tulkintaa. Mm. bossa nova taittui hieman kaavamaisen tuntuisesti – potkua ja energiaa voisi olla yleisesti ottaen enemmän. Yhtyeen vahvuutena on laaja-alaisuus. Keikoilla on esitetty musiikkia aina taidemusiikista humppaan asti, mutta aina suodatettuna oman soundinsa läpi.
Yhtye esiintyy useimmiten pianotriokokoonpanolla solistivahvistuksin. Uransa aikana yhtyeessä on ollut mukana jo lähemmäs sata muusikkoa ja solistia, jotka ovat edustaneet tyylillisesti hyvin laajaa kirjoa. Miikka Kallion soitto oli sähköpianosoundiltaan hieman vaisu, ja varsinkin ylärekisterissä oli huonosti soivia tangentteja. Kallio soittaa levollisesti ja rauhallisesti, ja aivan kuin jokaista nuottia erikseen maistellen. Ammattilaiset pruukaa toimia näin – tässä oppia muillekin. Jazzballadit ovatkin hänen ominta aluettaan. Ei ole tarve väläytellä jengin selälleen kaatavia, salamannopeita juoksutuksia. Rumpali Lari Hermanni Lius soitti tasaisen varmasti ja kontrabasisti Esa Korja oli luotettavan vankka rytmisesti. Pidin myös basson täyteläisestä soinnista.
Festarien aikana useitakin solisteja vierailee yhtyeen solistina. Mia Simanainen suoriutui hyvin vaativasta avausurakastaan, vaikka tuntui melkoisesti jännittävän esitystään. “Leveät” vokaalit tuottivat hänelle hieman haastetta, mutta niin ne tuottavat kaikille muillekin. Luonteva ilmaus alkoi löytyä pienen haun jälkeen. Standardeista (Bye, bye Blackbird, Autumn Leaves, West Coast Blues jne.) koostunut ohjelma oli leppoisa ja miellyttävä ja muodosti rattoisan päätepisteen onnistuneelle ensimmäiselle festaripäivälle.
Lahden Jazztori: Torstai 12.8. Pääteltan ohjelma: Hannu Lepola ystävineen vetää Stingiä! Hannu, basso; Rami Eskelinen, rummut; Marzi Nyman, kitara; Lenni-Kalle Taipale, kosketinsoittimet; Joonatan Rautio, saksofonit ja Jaakko Kuusisto, viulu.
Maija Vilkkumaa yhtyeineen: Maija, laulu; Mikko Kosonen, kitara; Tero Pennanen, koskettimet; Niko Kokko, basso, Marko Timonen, rummut.
Jatkojamit Teerenpelissä: Miikka Kallio Band feat. Mia Simanainen: Miikka, piano; Mia, laulu; Lari Hermanni Lius, rummut; Esa Korja, basso.
