Laitilan torilla käy illan suussa iloinen kuhina. Väkeä on kerääntynyt joukolla paikalle ostoksia tekemään ja nauttimaan pian alkavasta konsertista. Ilta on aurinkoisen lämmin. Lämmin on tunnelma myös backstagella ja kohta konserttilavalla, sillä leiriläisillä on takanaan kahden päivän mielenkiintoiset sessiot huippuosaajien kanssa. Nyt on aika esitellä yleisölle kurssin aikaansaannokset.

Jazzkukko Festivaalin yhteydessä järjestettiin viime vuoden tapaan hienon vastaanoton saanut rytmimusiikkileiri jazzista kiinnostuneille ja alan harrastajille. Leiriläiset pääsivät nauttimaan rautaisten ammattilaisten opetuksesta sekä heidän kanssaan soittamisesta ja laulamisesta, sillä festivaalin taiteellinen johtaja, kitaristi Kari Antila, oli koonnut leirin opettajiksi kansainvälisen muusikkokaartin:
Arta Jekabsone (LAT)- laulu
Kari Antila – kitara
Aleksi Kaunisvirta -rummut
Juha Ellmen – basso
Tuomo Uusitalo – piano
Gianni Gagliardi (ESP)– saksofoni
Illan konsertti sisälsi jazzin klassikoita swingistä bossa novan kautta bluesin sinisiin säveliin. Oppilaista koottu orkesteri selvitti urakkansa kunnialla tarjoillen täysipainoista kuultavaa paikalla olijoille. Bändi aloitti neljän kappaleen settinsä bluessävelmällä Centerpiece. Eija Talo-Oksalan tulkitseman bossa novan jälkeen Anne-Maria Antola-Pilppula tunnelmoi orkesterin kanssa Summertimen sävelissä. Viimeisen kappaleen Watermelon Manin lauluosioon saatiin mukaan myös laulunopettaja Arta Jekabsone.

Anne-Maria Antola-Pilppula – laulu
Eija Talo-Oksala – laulu
Jouni Oksala – kitara
Sauli Soini – rummut
Juha Ellmen -basso (opettaja)
Tuomo Uusitalo – piano (opettaja)
Oppilaskonsertin jälkeen remmiin astui opettajaorkesteri, joka esitti kuusi klassikkoa jazzsävelmien repertuaarista, mm. All The Things You Are sekä Bluesette. Kahdessa viimeisessä kappaleessa oli mukana enkeliääninen Arta.
Kurssin ohjelma sisälsi yhteissoittoa, jameja, instrumentin opetusta sekä improvisoinnin ja musiikinteorian opetusta. Kurssilaiset kertoivat leirin ylittäneen kaikki odotukset. Ryhmähenki oli ollut loistava ja ohjaajien lämminhenkinen ja rento fiilis toi leiriläisille uskallusta laittaa itsensä likoon. Juuri tämä koettiin tärkeäksi, sillä mokaamista ei tarvinnut pelätä ja kauhistella. ”Olimme asiantuntevissa ja hyvissä käsissä. Tätä jää kaipaamaan!” eräs leiriläisistä totesi konsertin jälkeen hymyssä suin.
Toivottavasti musiikkileirille saadaan jatkoa, sillä kysyntää jazzin ja rytmimusiikin ammattilaisohjaukselle on harrastajien keskuudessa selvästi.