Taalintehtaalla 30 -vuotisjuhliaan viettävä Baltic Jazz järjesti varsinaisten pääkonserttien lisäksi myös lukuisan joukon pienempiä jazzhetkiä, joihin kaikkiin ei normaalin jazzinkuluttajan aikataulut ja voimat antaneet myöten. Tässä seuraavassa muutamia välähdyksiä noista konserteista.
Jazzkatu
Jazzkadulla oli tarjolla musiikkia joka päivä useammassa eri tilaisuudessa, niin katulavalla kuin musiikkiteltassa kadun toisessa päässä.
Perjantaina 7.7. oli hetki aikaa pysähtyä kuuntelemaan Kerstin Stubbin ja Ralf Erikssonin duo -esitystä. Paraislaiset kitaristi-laulaja Stubb sekä haitaristi Eriksson ovat esiintyneet yhdessä vuodesta 2013. Heidän settinsä piti sisällä vanhoja jazzstandardeja 1930-50 väliseltä ajalta sekä mm. Monica Zetterlundin musiikkia.
Stubbin kauniin sointuva ääniala jazzasi oikien mukavasti. Hänen kitarointinsa antoi sopivaa lisäpotkua esitykseen ja keskusteli mukavasti Erikssonin haitarin kanssa. Musiikki soljui välittömän rytmikkäänä ja sai lavan eteen kertyneen yleisön liikahtelemaan sen tahdissa nautiskelleen… hyvä valinta Jazzkadun lavalle.
Launtain 8.7.keskipäivän bändinä lavalla soitteli kahdeksan -henkinen Kake & Co. Yhtymän laulusolisti Kake (Kauko Pietikäinen) osoittautui varsin makoisaksi vokalistiksi, josta saatiin esimakua edellispäivän kirkon gospelkonsertissa. Mukana hänellä olivat ”enkelikuorolaisina” jo myös gospelkonsertissa esiintyneet Jenni Engblom ja Gisella Sjöblom. Myös orkesteri oli pääosin samaa tuttua kalustoa.
&0-80 -lukujen coverit taipuivat mallikkaasti, mm. Georgia on my mind, Tennesee walz, My Way ja Blue Cafe taipuivat maittavasti. Hienot, osin jazzahtavat sovitukset antoivat kuulijoille hyvään mielen ja nostalgia sykkeen… Täyttä tavaraa Jazzkadulle.
Bio Pony
Elokuvateatteri Bio Pony sijaitsi Jazzkadun keskiosasssa tarjoten perjanta- ja lauantai-iltoina konsertit kirkkokonserttien jälkeen. Tuo mukavan pieni sali antoi esityksille hyvin intiimin lisukkeen.
Perjantaina 7.7. esiripuilla peitetyn valkokankaan eteen asettui espanjalaislähtöinen kaksikko, pianisti Diego Suarez ja kitaristi Ricky Vivar, jotka heittivät keikan teemalla From dixie to gipsy. Suarez on klassisen koulutuksen saanut pianonsoiton professori Malagasta. Suarezilla on takanaan klassisen- ja flamenkokitaran opiskelut… nyt tosin hänen kitaran sointinsa lähenteli moninpaikoin mustalaisjazzin mestareita.
Herrojen esitys oli yhdenlaista showta ja yleisön nauratusta sekä menevätempoista, hyvin tyylisuunnassaan hallitua musisointia. Suomenkielen sutkaukset ja toisen tolvanointi saivat yleisön kihertelemään. Toisaalta herrat soittivat ”renkutuksensa” kovalla tatsilla, osaavasti ja yleisöön menevästi… mukavan välitön ja hauska kevennys ainakin ”kirkkokansalle”… otsarypyt oikoiseksi, sanokoot kriitikot mitä tahansa!
Lauantaina 8.7. jälleen kirkonmenon jälkeen Bio Pony tarjosi musiikkia, tällä kertaa Johanna ja Mikko Iivanaisen duona. Konsertin työstönimenä oli – Pieni hiljainen onni – 20 years together. Ja näinhän se on, sillä liekö 1997 kyseessä oli Mikon Free Control -yhtye, jossa Johanna oli laulusolistina. Sen myötä syttyi sitten rakkaus, joka sai heidät virallistuttamaan suhteensa avioon 17 vuotta sitten.
Tämä erittäin sopusuhtainen ja aistikkaalla tavalla vaatimaton parivaljakko esitti hienon kattauksen muistojaan parinkymmenen vuoden ajalta. Mikon kitarointi ja soinnuttelu ovat upeaa kuunneltavaa. Siinä puhuu akustinen musiikki, eivätkä mitkään tekniset jippoilut ja laitteistot.
Johannan kuulas ja kaunis ääni pääsi Mikon säestyksen myötä oikeuksiinsa. Nyt ei laulettu jazzia, vaan nyt laulettiin sielun syvyyksistä, tunteista ja elämästä. Eli juuri siitä, mitä Johanna haluaa eniten tehdä. Hänhän on tavallaan jättänyt varsinaisen jazzlaulannan ”sivuraiteelle”… onneksi ei muuta laulantaa.
Ami, Marian ja kirkko
Perjantai-illan jalanjäljissä lauantai-iltana 8.7. Taalintehtaan kirkossa soitettiin ja laulettiin jälleen. Tällä kertaa asialla hienoääninen Ami Aspelund sekä grammy-pianistimme Marian Petrescu trioineen. Lähtökohdat konsertille olivat siis mitä mainioimmat.
Eikä kirkkokansan tarvinnut pettyä, sillä Marian Petrescun käsittämättömän mahtava mustavalkioiden käsittely sai väen heti mukaansa. Herran pyhätössä liikkui jazzin rytmikäs sielu. Marianin loistokasta soittoa säesti upeasti paksukielisellä kontrallaan veljensä Mihai ja rumpupatteriston takana istunut Rabbe Hjelt Kauniaisista, Åkes Jazz Festivalin nykyinen johtaja.
Kun herrat saivat alttarin eteen laulusolistikseen valkeissaan loistaneen Ami Aspelundin alkoi täyttymys olla täydellinen. Ami osoitti laulullaan, että kuluneet vuodet ovat vain lisänneet hänen karismaansa ja äänirepertuaariaan. Vaivattoman eloisasti hän tulkitsi ohjelmistoaan, joka venähti hieman suunniteltua pitemmäksikin. Mutta eipä tuo haitannut, sillä meno ja fiilinki pysyi korkealla loppuun saakka… oli hienoa kuulla, että Ami on iskussaan edelleen.
Kartano
Kaikki maukas loppuu aikanaan, niin tämän vuotinen Baktic Jazzkin. Allekirjoittaneelle se loppui sunnuntaina 9.7. Söderlångvikin kartanoon, jossa Tribute to the Benny Goodman Trio alias Antti Sarpila klarinetti, Ulf Johansson Werre piano ja Keith Hall rummut soitti todella aistikkaassa miljöössä. Tämä aikoinaan Amos Anderssonille kuuluneen kartanon päärakennus on nykyisin museona ja sen yksi sali oli konserttiestradina.
Täpötäysi sali sai kuultavakseen aistikkaan konsertin, joka kruunasi hienolla ja omalla arvokkaalla tavalla tämänvuotisen Baltic Jazzin juhlavuoden. Myös kartanon vanhat arvot saivat lisäkuorrutuksen näiden jazzin ammattilaisten sointujen myötä.
