Maanantain jazzkadun ohjelmisto toi esille lisää nuoria uusia kykyjä ja vastapainoksi kokemuksen mukanaan tuomaa varmuutta ja monipuolista ilmaisukykyä. Nuoripolvi on kovasti suuntautunut sovituksiin, joissa on väkevän reipas groove- ja svengipohjaisen rytmityksen ilme. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, kyllä sellaista rehevää, hyvin etenevää ja rullaavaa, rytmihyrrää mielikseen kuuntelee. Vanhemmat ja kokeneemmat taas tuntuvat enemmän keskittyvän tyyliseikkoihin ja ammattimaisen tarkkaan ja yksityiskohtaiseen soiton analysointiin.
Trio Polte soitti ensimmäisen virallisen keikkansa Porissa torstaijameissa Rattiksessa 6.2.2014. Nyt ympärillä oli vähän suuremmat puitteet, kun yhtye aloitti eilisen keikan jazzkadun ilmaislavalla. Paikalla oli paljon nuoremman polven kuulijoita, joista iso osa Palmgren konservatorion opiskelijoita. Sieltä nimittäin ovat trion soittajat, saksofonisti Kasper Haikonen, basisti Seppo Kylänpää ja rumpali Markus Snellman myös soittotaitonsa hankkineet.
Kun kuulin ensimmäisen kerran Säkylästä kotoisin olevan Kasper Haikosen soittoa vajaat kaksi vuotta sitten, ajattelin, että hänestä on todellista ainesta mennä pitkälle soittourallaan. Hänellä tuntuu olevan myös sävellyslahjakkuutta, sillä eilinen ohjelmisto koostui kokonaisuudessaan hänen omasta sävellystyöstä.
Kasper oli valinnut aloitukseksi kappaleen Funky Detektive. Nimensä mukaisesti ponnekkaan napakka funk rynkytti rivakasti ja antoi lennokkaan alkusysäyksen esitykselle. Joy Walk oli iloista menoa. Markuksen ja Sepon tarkat tahditukset jykevöittivät Kasperin puhallusta, kun Playtime johdatteli afrikkalaisiin rytmeihin. Pirteä ja hidas balladinomainen Drifting lähti liikkeelle Sepon bassointrolla ja kappaleen edetessä basson jytistely jatkui pitkällä soololla, siisti ja viihdyttävä, hieman unikuvia viljelevä kappale kaiken kaikkiaan.
Showdown oli varsin taidokas sävellys, missä oli laaja skaala vaihtelevuutta ja monipuolisuutta. Mexican Night vei kuulijat mielikuvissa meksikolaisiin tunnelmiin. Mitään perinteistä mariachia se ei kuitenkaan ollut eikä trion soitin yhdistelmä oikein siihen olisi soveltunutkaan. Kasperin voimakastahtoinen puhallus meni tässä vaiheessa jo hieman freen puolelle, kun vauhti kiihtyi ja tuuttaus koveni. Hellä ja kaunis Haaveilua päätti setin mukavan tunnelmallisesti.
Suurin osa sävellyksistä olivat ottaneet kuulalaakerit alleen, sillä sen verran liukkaasti ja suoraviivaisen varmasti kuljettiin kohti päämäärää. Kasperin soitto oli tukevan varmaotteista, eikä saksipiippu yskinyt eikä piiputtanut. Se oli kuin raikas merituuli olisi pyyhkäissyt vasten kasvoja pirteän menevästi.
Taidokasta triotyöskentelyä
Kosketinsoittaja Kari Ikonen on jo pitkään vaikuttanut suomalaisen jazzin piireissä ja saavuttanut arvostusta myös kansainvälisesti. Hänet tunnetaan monien omien yhtyeiden ”nokkamiehenä”, mutta tällä hetkellä hänen johtama Trio tuntuu olevan yhtyeistä aktiivisin. Hän on viime vuoden Suomen Jazzliiton vuosittain valitseman Yrjö-palkinnon voittaja. Parhaillaan hän on valmistelemassa yhdessä trionsa muiden jäsenten, armenialaistaustaisen basisti Ara Yaralyanin ja rumpali Markku Ounaskarin, kanssa toista trio levyään, minkä pitäisi ilmestyä markkinoille heti ensi vuoden alussa.
Porissa Kari Ikonen Trio esiintyi kahdesti, sunnuntaina Café Jazzissa ja eilen iltapäivällä Jazz Street Stagella. Pääasiassa Karin omia sävellyksiä esittänyt trio on yksinkertaisesti hyvässä vireessä. Soitto oli tyypillistä Ikosta, missä kirkas lyyrisyys ja jonkin asteinen ennustamaton salaperäisyys kohtaavat muodostaen kauniin ja monimuotoisen maisemallisuuden. Ikosen monipuolinen ilmaisutyyli teki kuuntelusta mielenkiintoisen, se on kuin yhtenäinen jatkuva kertomus. Syvällisen tunteelliset balladit herkistivät jopa romantisoimaan.
Trion ensilevytys Bright ilmestyi viime vuoden alussa ja eilinen esitys pohjautui osittain sen sisältöön. Keijukaisen Aamupäivällä esitys lähti käyntiin jouhean täyteläisesti ja aaltoilevasti. Ikonen on teknisesti ajatellen huippuluokkaa koskettimilla ja eilenkin hänen Rhodesin käsittely oli jäntevää, ennakoimatonta ja hyvin monipuolista. Klassishengellinen anti kääntyi sujuvasti huomaamatta laaja-alaiseen sähköiseen virtuaalimaailmaan. Kappaleiden aloitukset olivat Ikoselle tyypillisesti hakevan ennakoivia, johdattelevia kuin alkusoittoja. Hetken päästä Ikonen vei kuulijaa jo täyttä laukkaa kohti uusia seikkailuja, ennakoimattomasti ja jännittävästi.
Hän on matkantekijä, jolla on selkeä päämäärä. Nyt matka alkoi tavallaan kotinurkilta keijukaisen herättämänä johdatuksella aamupäivän toimiin. Kohta Azur kuljetti kuulijan jo jonnekin Italian eteläkärkeen sinisen Välimeren rannoille. Sieltä mentiin itään pitkä pätkä aina Armeniaan asti, mistä löytyi trion basistin kotimaa ja etninen rakkauslaulu. Ara Yaralyanin basso vaikeroi sydäntä särkevästi jousen antaessa siihen lisäsyvyyttä.
Itämainen transsi jatkui, mutta suunnan näytti Oriental Trance. Tunnelma oli kuin ylikuormitetussa junassa tiivis ja hikinen, kuten Raatihuoneen mäessä sillä hetkellä. Seuraava etappi saavutettiin täyteläisen Bollywoodin elokuvamusiinkin pyörteissä, saavuttiin Intiaan. Satama Trilogian Neljäsosa johdatteli paluumatkalle. Matkan päätti mielestäni Bright -albumin aloituskappale Bapmgwala. Mitä, missä, milloin jäi jokaisen omaan harkintaan.
Trion työskentely oli taas huippuluokkaa, mitä oli hieno kuunnella. Ikosen tekemä musiikki on omaperäistä ja siksi myös niin hyvin sykkivää ja puoleensavetävää. Ammattimainen kolmikko on tehtävänsä tasalla ja hienosti yhteen puhaltava ryhmä. Klassinen lyyrisyys ja pohdinta ja sen siirtäminen salaperäiseksi musiikilliseksi viehätysvoimaksi on tämän kolmikon tavaramerkki.
Mod -fiilistelyn kautta ”kotibileisiin”
Monet nuoret jazzmuusikot ovat kiinnostuneita menneistä ajoista ja jazzin perinteistä kuten myös erilaisista menneiden vuosikymmenten kulttuurisuuntauksista. Näistä aineksista innostuneita ovat myös rumpali Severi Koivusalo ja kitaristi Henri Jokinen. Ulvilan suunnalla asuneina he ovat tunteneet toisensa jo pikkupojista asti ja musisoineet yhdessä.
Palmgren konservatorion ammattimuusikkolinjan koulutuksen yhteydessä kaksikko lyöttäytyi yhteen basisti Seppo Kylänpään ja urkuri Harri Hautaniemen kanssa ja näin syntyi Severi Koivusalo Quartet, joka esiintyi Pori Jazzeilla 2012 soittaen 1960-luvun Hammond-kitara-jazzia kunnioittaen edesmenneiden Jimmy Smithin ja Wes Montgomeryn sekä Kenny Burrellin ja Joey DeFrancescon erinomaista jazztuotantoa.
Kun viime vuoden (2013) Ylläs Jazz Blues -tapahtumassa monissa yhtyeissä rutinoitunut urkuri Jussi Reunamäki oli sairastunut yllättäen, niin paikalla ollut Agents-fonisti Juho Hurskainen liittyi yhtyettä täydentämään. Yhteistyö Juhon kanssa on sittemmin jatkunut ja hän kuuluu nyt noin vuosi sitten perustetun jazzkvintetin Hustle Fuzz vakiokokoonpanoon. Yhtye on valmistellut viime vuodesta alkaen uutta levyä Hustle Time, joka julkaistiin nyt Pori Jazz 2014 festivaalilla maanantain ilmaiskonsertin päätteeksi.
Hustle Fuzz jatkaa aikaisemman kvartetin linjoilla, missä urkujen ja kitaran yhdistetty voimavara on musiikin pohjana modernin reippaalla otteella. Nyt Koivusalo oli vienyt yhtyeen musiikin kuitenkin vielä rankemmalle linjalle, runsas R&B -beat huokui voimallisesti taustalla. Siihenhän Juho Hurskaisen tenorisaksofonin räyhäävän raastava soundimaailma sopi kuin nappi otsaan. Jämäkän ruudikas rytmikone oli löytänyt uuden ”palikan”, vitosvaihteen, ja oli näin valmis taipaleelle.
Yhtyeen uusi ilme on löytynyt 1960-luvun brittiläisestä nuorten piirissä esiintyneestä mod -klubikulttuurista, minkä ilmentymä oli Atlantin toiselta puolelta rantautuneen svengaavan modernin jazzin soundin mukana ”fiilistely”. Kulttuuri sai luotua jonkinasteisen kulttimaineen ympärilleen, jota yhtyeen jäsenet kutsuvat itse nimikkeellä ”kotibilejatsi”.
Vaikka heidän soitossaan yhdistyivät uudet virtaukset, niin jazzin perinteinen olemus tuntui olevan silti yhä takaraivossa. Poljento oli maittavan rytmikästä ja soittajien omat vahvuudet tulivat hyvin esille sopivasti kokonaisuuteen yhdistetyissä improvisoiduissa osioissa ja yleisö tuntui olevan haltioissaan tässä riemukkaassa menossa.
Eilinen ilottelu Jazz Street Stagen päätöksessä lähti liikkeelle nimikkobiisillä Hustle Fuzz, missä yhdistyi yhtyeen kokonaiskuva ja -ilme, helposti lähestyttävissä olevan suoraviivainen esittäminen ja lennokas ”kiiruustaipaleiden” ylläpito. Siinä reviteltiin siihen malliin, että erittäin runsaasti paikalla ollut yleisö saatiin heti alusta alkaen hereille.
Hustle Fuzz soitti kokonaisuudessaan 12 kappaletta sisältävän uuden levyn sisällön, mikä koostui etupäässä Jokisen ja Hurskaisen sävellyksistä, mutta mukana oli myös yksi Koivusalon ja Reunamäen kappale. Räväkkää takaa-ajoa, Hanky Panky, pyllyjahtia, Booty Chase, 1960-luvun populäärikulttuurin boogaloo -meininkiä, Demolition Ball Boogaloo, rockilmettä, Fuzz ja Jussi Reunamäen urkujen armotonta rääkkäystä, Palm ja painavana akselina toiminut Cosmic Shaft, olivat niitä menopaloja, joista koostui hohdokas rytmimusiikin ilosanoma ja yleisö oli myyty.
Väliin mahtui kaksi cover -kappaletta, brittiläisen R&B -laulajan Georgie Famen kesäinen pop -renkutus Yeh, Yeh, sekä ranskalaista lämminhenkisyyttä ja hienostuneisuutta edustanut kappale, johon kulminoitui esityksen jazzillisin osuus. Lopuksi soi vielä hidas Tamara, joka oli omistettu, kuten Severi asian julki toi, edesmenneelle hienolle naiselle Tamara Lundille.
Pori Jazz 2014
Jazz Street Stage, maanantai 14.7.
klo 14:00 Trio Polte
klo 16:00 Kari Ikonen Trio
klo 18:00 Hustle Fuzz
