Tiistain myöhäiskonsertissa kuulijat saivat nauttia taitavista improvisoinnista ja valloittavista uuden ja vanhemmankin musiikin tulkinnoista.
Kiertueella oleva kansainvälinen kolmikko Iiro Rantala – Viktoria Tolstoy – Ulf Wakenius omisti Ritzin konserttinsa Tears for Esbjörn edesmenneelle ruotsalaiselle jazzpianistille ja säveltäjälle Esbjörn Svenssonille (1964-2008). Hänen trionsa EST yhdisti musiikin lajeja ja tuli erittäin suosituksi maailmalla niin jazz-kuin poppiireissä.
Pianisti-säveltäjä Iiro Rantalallekin musiikin raja-alueilla liikkuminen on tyypillistä ja luontevaa. Hän lienee nyt maailmalla tunnetuin suomalainen jazzmuusikko. Trioillaan Töykeät ja myöhemmin Iiro Rantala New Trio hän konsertoi ahkerasti ja menestyksekkäästi eri maanosissa sekä on myös tehnyt onnistuita levytyksiä. Vuoden vaihteessa hänelle myönnettiin Saksassa arvostettu German Jazz Gold Award albumistaan Lost Heroes.
Ruotsissa syntynyt laulaja Viktoria Tolstoy – kirjalija Leo Tolstoin jälkipolvea – on naapurimaamme parhaita jazz- ja iskelmälaulajia. Hän oli uransa alussa Esbjörn Svenssonin yhtyeen solistina. – Ulf Wakenius on taas ruotsalainen huippukitaristi, jonka edesmennyt jazzin jättiläinen, pianisti Oscar Peterson kelpuutti viimeisimpään trioonsa.
Iiro Rantalan sävykäs soitto, instrumentti välillä preparoituna, ja Wakeniuksen taidokas, eläytyvä sähkökitarointi oli mainiota musiikillista telepatiaa. Artistit tarjosivat toisilleen ideoita, joita sitten jatkettiin ja kehiteltiin ennen teeman nasevaa lopuketta.
Viktoria Tolstoy oli myös maineensa veroinen. Hänellä on monivivahteinen, taipuisa ääni ja hänen tulkintojaan tuki osaava mikrofoninkäyttö. Korsholman musiikkijuhlien ohjelman jazzperinne sai näin hienon jatkon.