Bremen 1.5.2017
Perjantai-illan eurooppalaisten bändien konserttiosuudet alkoivat klo 20.00 Messukekuksessa. Ensin lavalla kävi Karolina Strassmayer & Drori Mondlak Klaro! itävaltalaisen alttosaksofonistin Karolina Strassmayerin ja New Yorkista kotoisin olevan rumpali Drori Mondlakin muodostama kvartetti. Schlachthofin lavalla jatkettiin sitten turkkilaisvoimin Ilhan Ersahin’s Istanbul Sessions.
Messuhallin puolella seuraavaksi esiintyi Joao Barradas Trio, missä pääosassa oli haitaristi Joao Barradas.
Itse suuntasin ensimmäiseksi ”Teurastamolle”, missä esiintyi seuraavaksi espanjalainen kolmikko Juan Gómez Chicuelo – Marco Mezquida – Paco de Mode, flamencokitaran, pianon ja perkussioiden yhdistelmä. Istumapaikat olivat jo hyvissä ajoin täysin täynnä. ”Piippuhyllylle” pääsi vielä siinä vaiheessa nousemaan, mutta vain seisomapaikalle. Sieltä pystyi jotenkuten näkemään lavalle seisoaltaan. Ihmisiä ahtautui kuitenkin kaiken aikaa yhä enemmän sisälle ja sen jälkeen paikka oli ihan tukossa portaikkoja myöten.
Esityksen pohjana oli selkeästi flamenco ja siitä johdateltuna jonkinlainen synteesi jazziin. Ensimmäisen kappaleen aikana yritin ottaa jonkinlaisen kuvan alas lavalle, siinä huonosti onnistuen. Olo alkoi olla tukala takki päällä seisoessa tilassa, missä ei päässyt edes kääntymään.
Päätin kuunnella vain ensimmäisen kappaleen ja tunkeutua sisätiloista ulos sen jälkeen. Kolmikko kehitteli omassa lajissaan elinvoimaista, värikkään intohimoista, voimakkaasti pursuavaa ja intensiivisesti lumoavan maalailevaa musiikkia. Kyllä sitä olisi pitempäänkin kuunnellut, mutta paremmissa olosuhteissa.
A Novel Of Anomaly
A Novel Of Anomaly on mielenkiintoinen kansainvälinen kokoonpano, missä on kaksi sveitsiläistä, yksi italialainen ja yksi suomalainen muusikko. Toisaalta ei pelkästään tämä kansainvälinen yhteys luo sitä erityispiirrettä, vaan nelikon Schaerer – Biondini – Kalima – Niggli soitinyhdistelmä on erittäin poikkeuksellinen. Laulu yhdistettynä haitarin, kitaran ja rumpujen muodostaman ääniviidakon yhdistelmään luo sinällään omanlaista yllätyksellisyyttä.
Mielenkiintoa lisää yhtyeessä se, että jokainen tuo omanlaisen näkemyksen kokonaispalettiin musiikin näkökulmasta katsoen. Kun eri kulttuurit ja historialliset taustat kohtaavat, niin sieltä kautta löytyy uusi kanava, mistä ammentaa lisäaineksia. Kenelläkään ei ollut valmista käsikirjoitusta sisällöstä.
Laulaja Andreas Schaerer on tehnyt pitkään yhteistyötä rumpali Lucas Nigglin kanssa duona ja he tuntevat toistensa toimintatavat keskenään näin ollen erittäin hyvin. Italialainen haitaristi Luciano Biondini ja kitaristi Kalle Kalima kohtaavat kaksikon uudessa elementissä. Biondinin runollinen jazzsoundimaailma tuo oman näyttävän panoksensa kun taas Kalle Kaliman sähköinen energia ja monisärmäisesti muuntautuva äänimatto luo oman näkemyksensä yhteiseen laariin.
Ensikuulemalta ajattelin, että ei kait tässä nyt aleta räppäillä, siltä se tuntui. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan nämä herrat löysivät keskenään aivan julmetun hienon yhteispelin ja tulos oli paljon parempi, mitä olin etukäteen odottanut. Nelikko veti osuutensa hyväntuulisella huumorilla, mistä syntyi hieno kuuntelunautinto. Tyylillisesti esityksessä liikuttiin vierailla alueilla, mikä teki kuuntelusta jännittävän, vaikka kaikesta huolimatta mukaan mahtui aineksia totutuista kaavoista, jazzista, avantgardesta ja maailmanmusiikin piirteistä. Kaikkinensa esitys oli merkillisen viihdyttävä ja arvaamaton kuin väkevä tuore pikkelssi.
Sitten kiiruhdettiin taas uudestaan Schlachthofin puolelle, missä aloitti israelilainen trumpetisti Itamar Borochov oman osuutensa eurooppalaisessa jazzmusiikki-illassa. Hänen sanotaan yhdistävän Manhattanin Pohjois-Afrikkaan, Israeliin ja Bukharaan sekoittamalla aistikkaan hienostunutta Lähi-Idän perinnettä ja etelän kodikasta bluesia keskenään. Borochov etsii omia juuriaan ja sanoo rakastavansa arabialaista ja afrikkalaista musiikkia, mikä tuntui luonnolliselta, koska hänen kotipaikkansa Jaffa on muslimien juutalaisten ja kristittyjen yhteisö. Yhdysvaltoihin Borochov muutti 2007.
Hän julkaisi syksyllä 2016 levyn Boomerang, jonka hän sanoi olevan esimerkki siitä miten amerikkalainen jazz voi sulautua muiden kulttuurien kanssa yhtenäiseksi yleismaailmalliseksi äänikentäksi. Borochovin voisi sanoa soittaneen juuri tämän ajatuksen hengen mukaisesti. Puhallus oli hienostunutta, siinä oli hienovaraista herkkyyttä, taiteellisuutta, rauhallista lyyrisyyttä, melodista sielukkuutta ja eteenpäin tulevaisuuteen suuntaavaa kaikua. Toisaalta taas tämä siisti ja kaiken kattava puhtoisuus ja sentimentaalisuus ei oikein jaksanut innostaa ainakaan itseäni. Pinta oli hiottu niin tasaisen tappavaksi ilman minkäänlaista säröisyyttä ja kulmikkuutta, että se alkoi puuduttaa. Hieman olisi tarvittu herätettä.
Kvartetin taustan soittivat pianisti Rob Clearfield, basisti Avri Borochov ja rumpali Jay Sawyer.
Musiikin tuunausta
UK:n nousevia tähtiä pianisti Elliot Galvin oli jo viime vuonna jazzahead! -tapahtumassa soittajana, mutta nyt hän oli mukana oman trionsa kanssa. Hänellä oli pianon lisäksi mukanaan erilaisia pieninstrumentteja värittämässä soittoa, kuten kalimba, melodica, haitari, kasettisoitin ja stylofoni, eräänlainen yksinkertainen syntetisaattori.
Hän on lahjakas tyyppi, jolla on mielikuvitusta laajemmin katsoa musiikillista spektriä ja visioida uutta. Voisi kait sanoa, että hän jonkinlainen ”musiikin tuunaaja”, virittäjä, visionääri, joka omaa vielä brittiläisen hirtehishuumorin. Hänen musiikkinsa on villiä, samalla hauskaa ja tosivakavaa.
Hän on mukana myös vapaan kokeilevan improvisaatiomusiikin parissa eri yhtyeissä, mutta hänen pääfokus on kuitenkin nykyään Elliot Galvin Trio. Triolle myönnettiin Euroopan nuorten jazzartistien ykköspalkinto Saksassa vuonna 2014.
Kolmikko Elliot Galvin piano, Tom McCredie kontrabasso ja Simon Roth, rummut, perkussiot ja kellopeli,
soitti hauskan letkeää modernia jazzia uusin kuvioin. Trio aloitti debyyttilevyltään Dreamland kappaleella J.J. ja perään kuultiin toisen albumin Punch nimikko kappale Punch and Judy.
Taideproduktio Shamania
Lauantain aamuyön pikkutunneilla aloitti Marilyn Mazur’s Shamania vielä viimeisen konsertin Schlachthofin puolella. Olisin ehdottomasti halunnut kuulla tämän uuden projektin, mutta valitettavasti konsertin kuuntelu hieman epäonnistui. Tampere Jazz Happeningin myönnetyn palkinnon jako oli rakennuksen alakerrassa osittain samanaikaisesti ja konsertti oli sillä välin ehtinyt alkaa. Istuinpaikkakin olisin vielä löytynyt, mutta jaloille ei ollut riittävän pitkää väliä ja jouduin istumaan poikittain.
Se oli tosiaan vaikeata ja joudin loppujen lopuksi seisomaan nurkassa, mistä ei oikein tahtonut nähdä mitään mitä lavalla tapahtui. Olen kuullut Mazurin projekteja aikaisemmin pari kertaa ja niissä on ollut jotain sellaista erilaista toimintaa, mitä olin odottanut tältäkin projektilta. Tällä kertaa en pysty oikeastaan kunnolla analysoimaan esitystä ollenkaan, joten täytyy pitäytyä pelkkiin kylmiin faktoihin.
Shamania orkesteri on 11 naisartistin vahva ryhmä. Lyömäsoitin ryhmä koostuu Marilyn Mazurin isosta perkussio-osastosta, toisesta perkussionistista sekä rumpalista. Mukana on kaksi kosketinsoittajaa, 2 laulajaa sekä kolme puhaltajaa, saksofonisti, trumpetisti ja pasunisti. Heidän lisäksi yhtyeessä on yksi tanssija, mutta nyt en tiedä oliko hän mukana, kun tilaa ei oikeastaan sitä varten ollut enkä itsekään ollut koko settiä paikalla. Shamanian ensiesitys tapahtui vuoden 2015 Kööpenhaminan Jazz Festivaalilla.
Marilyn Mazur on erinomaisen innovoiva perkussionisti, mikä tuli jo setin alkupuolella hienosti esille yhdessä soolo-osiossa, siinä tarvittiin taiteellisia vahvuuksia, mitä hänellä todella on. Esitystä voitaneen pitää utopistisena kuvauksena naisten vahvuudesta, vapaasti hengittävänä maailmanmusiikin ilosanomana ja empaattisuuden ja äidillisen humaanisuuden esilletuomisena.
jazzahead! 2017, Bremen 28.4.2017
European Jazz Meeting
22.00 Juan Gómez Chicuelo – Marco Mezquida – Paco de Mode
22.40 A Novel Of Anomaly
23.20 Itamar Borochov
00.00 Elliot Galvin Trio
00.40 Marilyn Mazur’s Shamania
