Korppoossa oli ollut poikkeuksellisen viileätä koko viikon Korpo Sea Jazzin aikana. Lauantaina tapahtui muutos ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta heti aamuvarhaisella. Jazzien merkeissä vietettiin koko päivä Korpoströmin rannassa Saaristokeskuksen tiloissa. Aurinkoinen ja lähes tuuleton sää suosi tällä kertaa sekä runsaslukuista yleisöä että soittajia. Kuten aikaisempinakin vuosina, niin jo aamupäivällä alkoivat jazzkonsertit aivan rantalaiturin vieressä olevan ravintolan terassilla. Samanaikaisesti pamahti perinneveneiden Korppoon saaren ympäripurjehduksen lähtölaukaus, tasan klo 11.00.
Perinteiseen tapaan päätöspäivän musiikillinen päiväsessio sisälsi tällä kertaa kaksi kokoonpanoa, joita ei normaaleissa tilanteissa yleensä kuulla soittavana ja esiintyvänä yhtyeenä. Portside -projektiyhtyeet kootaan paikalla olevista ja esiintyneistä muusikoista ilman erityistä valintakriteeriä. Kolmantena yhtyeenä kuultiin tuoretta viime vuonna perustettua toimivaa kvartettia omassa vakituisessa kokoonpanossaan.
Ellingtonin ja Strayhornin klassikkoja
Portside 10 -projektiyhtye aloitti kolmen konsertin sarjan terassilla. Käytännössä se tarkoitti sitä, että tämä oli kymmenes festivaalille osallistuneista ja sillä hetkellä paikalla olleista muusikoista koottu orkesteri. Tämä orkesteri koostui Mikko Innasen johtamasta kokoonpanosta, missä soittivat pasunisti Jari Hongisto, pianisti Artturi Rönkä, rumpali Mika Kallio ja basisti Ville Herrala. Heidän lisäkseen mukana oli laulaja Sanni Orasmaa.
Koko yhtyeen esitys perustui vanhaan Ellington / Strayhorn -kaksikon tuotantoon. Innanen aloitti soolointrolla baritonillaan, johon Sanni vastaili scat-improvisoinnilla ja heidän keskeinen vuoropuhelu laittoi A-Trainin sujuvasti liikkeelle. A-Train pysähtyi huomaamattomasti asemalle Sannin jatkaessa lauluaan yhtäjaksoisesti ja oltiin kiehtovasti jo seuraavassa kappaleessa.
Soittajien vuorovaikutus oli näyttävää Innasen ohjaillessa yhtyettä taitavasti ja lähes huomaamattomasti kierto soittajien kesken kulki sujuvasti kuin juna kiskoilla varmatoimisen tasaisesti.
Sanni jatkoi lauluaan omanlaisella hienovaraisella versiollaan kappaleesta In the Sentimental Mood ja lopuksi läjähti voimallisen svengaavasti liikkeelle ruudikas C Jam Blues, mikä oli sovitettu kivasti muotoon ”Sea Jazz Blues”.
Nuorta rehevää jazzia
Miehistö terassilla vaihtui nopeasti toiseen ja Teemu Åkerblom Quartet jatkoi soittoa. Kvartetti on koostumukseltaan hieman poikkeava, sillä Teemun basson ja rumpali Mikko Arlinin muodostaman komppausyksikön täydensi kaksi saksofonistia tenoristi Jarno Tikka ja altisti Max Zenger.
Yhtye soitti Teemun itse säveltämää musiikkia. Hänellä on selkeä visio ja näkemys siitä mitä hän haluaa musiikillaan tuoda esille. Omanlaisensa mainstream-linjaus yhdistettynä improvisoinnin mukanaan tuomaan värikkyyteen ovat keskeistä hänen musiikissaan.
Avauksena kuultiin uuden tulossa olevan levyn nimikkokappale Blues for Martin. Yhtye osoitti, että ”nuorisojengissä” oli voimaa ja energiaa tuupata torvet tötterölle ja samalla rytmikkään melodinen kokonaisuus pysyi kasassa ihailtavan hyvin. Gilman’s Point muuttui tosipaikan valinnaksi, kun sitä seurasi Teemun hyväilevä balladi This Man is for Her.
Hidastempoinen oli myös Dark Corners, missä Jarno Tikan vuoro oli soittaa soolo-osuus. Lopussa Max tarttui vielä huiluun ja sooloili kevyen rullaavasti rytmihyrrän taipuessa matkansa päähän.
Näytteitä yhtyeen esittämästä musiikista voi kuunnella osoitteessa https://soundcloud.com/teemu-akerblom-quartet
Vanhoja saksofonistilegendoja seuraten
Niin pian, kun Mikko Helevän urut saatiin roudattua lavalle, päästiin jatkamaan. Toisena projektiyhtyeenä tulessa oli Portside 11 Saaristokeskuksen terassilla.
Lavalle jäivät Teemu Åkerblom ja Max Zenger. Heidän lisäksi kokoonpanoon liittyivät Mikko Helevä, Jussi Kannaste toisena saksofonistina ja rumpujen taakse asettui André Sumelius.
Kahden saksofonistin ”etujoukolla” yhtye pureutui suurien saksofonistimestareiden sävellyksiin eri vuosikymmeniltä. Jo aikaisemmin pariin kertaan muissa yhteyksissä kuultu Nat Adderleyn Work Song oli arvottu ensimmäiseksi.
Sitä seurasivat Joe Hendersonin Rocorda-me, vuodelta 1939 oli Coleman Hawkinsin kaikille varmasti tuttu Body and Soul. Charlie Parkerin Segment vei ajatukset 1940-luvun loppupuolelle ja 1950-luvun lopulle johdatteli Ornette Colemanin When Will the Blues Leave.
Esitys huipentui lopuksi Sonny Rollinsin kappaleeseen Airegin. Siinä tuli tuutin täydeltä kattava paketti vanhojen saksofonistien aikamatkasta vuosikymmenten taakse.
Korpo Sea Jazz 2015,
Korpoström, Saaristokeskus, lauantai 25.7.2015,
11:00 Portside 10
12:00 Teemu Åkerblom Quartet
13:00 Portside 11
