Jazz-Espan konserttisarja siirtyi tiivistettyyn toteutukseen parisen vuotta sitten. Festari kestää vain viikon ja kunakin päivänä esiintyvien bändien määrä nousi kahdesta kolmeen. Mökkiläisen kannalta ratkaisu on huono. Hyvät mökkeilyilmat saattavat osua juuri festariviikolle. Niin kävi nytkin. Satuimme kuitenkin osumaan ainoana sadepäivänä Helsinkiin, mutta valitettavasti hyvistä aikomuksista huolimatta pääsimme paikalle vasta iltapäiväsateen loputtua. Silloin esiintymisvuorossa oli MA ROUF.
Suomen Jazzliiton järjestämän konserttisarjan tuottajissa on ollut vuosien mittaan hyvä rotaatio. Uudet näkökulmat ovat aina tervetulleita. Nyt konserttisarjan tuottajana oli Sheri Toivomäki.
MA ROUF toi mieleen Balkan-jazzin menoa New Yorkissa. Asuessamme siellä länsimaiseen korvaan vieraalta tuntuva Balkanin sävel- ja rytmimaailma tuli jossain määrin tutuksi. Vaikka sikäläisten konserttien nimeksi pantiin monesti Balkan Jazz, oli improvisoiduista osuuksista huolimatta vaikea löytää suoranaisesti jazzilta kuulostavaa soittoa. Parhaimmillaan musiikki oli kuitenkin intomielisesti toteutettuna hauskaa kuten muutama vuosi sitten myös Jazz-Espalla Jarkko Niemelän Jargoslavian ilottelu. Sen vauhti oli hulvatonta ja konsertin loppua kohti edettäessä aina vain riuskempaa.
Tällä kertaa tyyli oli hieman erilainen, rauhallinen, hitaahko ja mietiskelevä eikä ihme, sillä esittelytekstin mukaan yhtye soittaa ainutlaatuista sufi jazz-fuusiota. Siinä yhdistyvät Lähi-idän hengellinen sufi-musiikki ja skandinaaviset jazz-vaikutteet.
Lähi-idästä kotoisin olevan Marouf Majidin ja Jukka Järvelän perustaman MA ROUFin kokoonpanossa soitti rumpuja Tomi Saikkonen ja bassoa Jukka Haavisto, ei kuitenkaan yli 70 vuotta sitten uransa aloittanut musiikkineuvos, vaan uusi nuoremman polven edustaja. Myös Marouf Majidi oli meille uusi tuttavuus. Hän toimi laulusolistina ja soitti hieman balalaikan näköisiä tar- ja tanbour- soittimia. Jouni Järvelä puhalsi klarinetin lisäksi sopraano-, altto- ja tenorisaksofoneja. Hän tuurasi myös kosketinsoittaja Riku Kantolaa, joka ei valitettavasti päässyt paikalle.
Mitä sitten kuulimme?
Kappaleet olivat suurimmaksi osaksi yhtyeen v. 2019 levyttämältä albumilta The People, Majidin ja Järvelän sävellyksiä. Ensimmäisen nimi oli Fakiiritanssi. Sen jälkeen seurannut Gallop oli rakenteeltaan monisäikeisempi ja mielenkiintoisempi. Jouni Järvelä aloitti yksin pitkällä introlla, jossa soittimena oli sopraano. Sitten alkoivat musiikkigenrelle tyypilliset aksentit päätyen polyrytmiikkaan. Bassokitarasoolo seurasi ja sen jälkeen Järvelä pääsi soittamaan pitkän improvisoidun soolon, joka leijaili melodisuutensa ansiosta korkealla säestävän ryhmän yläpuolella.
Seuraaavana Satien’s Dance alkoi Järvelän toimiessa pianistina, mutta rumpusoolon jälkeen hän vaihtoi instrumentiksi sopraanon, tuloksena mainio soolo. Tomi Saikkonen syötti mukaan Lähi-idän rytmejä ja osoitti, että tämäkin puoli oli hallussa.
Siirryttäessä kappaleeseen Feather Järvelä vaihtoi tenorisaksofoniin, jota hän omien havaintojemme mukaan soittaa varsin harvoin. Kappale alkoi rubatolla, mutta muuttui pian ripeäksi Balkan Jazz – kompiksi. Parempaa nimeä on vaikea keksiä nopealle ja voimakkaasti aksentoivalle rytmille. Soran oli laulusolistin vetämä esitys, jossa kuultiin Järvelän klarinettisoolo kahteen otteeseen. Tähän olisi saattanut sopia hyvin ns. minareettipilli, jollaisen hankkimista olin itsekin harkinnut muusikkourani aikana. Korkea ja kimeä ääni kuuluu helposti kaiken muun äänivyöryn yläpuolella ja olisi sen takia auttanut toimiessani saksofonistina joissakin rock- ja blueskokoonpanoissa. Mato (Maatsu?) oli mielenkiintoinen sen takia, että laulaja Majidi ja Järvelä esittivät unisoinnissa pitkän melodiaosuuden.
Myös albumin nimikappale The People kuultiin konsertissa. Se erottui muista voimakkaasti aksentoidulla melodiallaan, jonka ympärille Järvelän tenori ja Majidin 3-kielinen soitin loivat erilaisia sävelkudoksia. Viimeisenä kuultiin yleisön pyynnöstä ylimääräinen kappale, joka jälleen toi mieleen Balkan Jazz -menon erityisesti Saikkosen monipuolisen rumputyöskentelyn ansiosta. Kyseisen musiikin juuret löytyvät Turkista ja Lähi-idästä, olihan koko Balkan pitkään osa Ottomaanien valtakuntaa.
Yhteenvetona voi todeta, että tämän tyyppisen musiikin esittäminen Suomessa vaatii paljon pioneerihenkeä ja se on tervetullut lisä musiikkigenreihin. Ulkoilmakonsertissa olisi yleisön kannalta ajatellen saanut olla enemmän rohkeutta ja toisin paikoin railakkaampi meno olisi antanut enemmän vaihtelua.
