Jazzliiton oiva näyteikkuna Suomen paraatipaikalla Espan lavalla veti jälleen mahtavan yleisön, nyt 19. kerran. Joka kesä olemme istuneet auringon paahteessa tai sateen viuhtoessa nauttimassa suomalaisen jazzin kirjosta. Tänä vuonna vierailumme tapahtumaan jäi kovin niukaksi, koska mökille, veden äärelle, oli pakko päästä vilvoittelemaan vuosisadan kuumuuden polttaessa Pohjoismaita ja koko Eurooppaa.
Onnistuimme kuitenkin poimimaan joukosta upean helmen nimeltä Lithium. Idea siihen on saatu alkalimetalleihin kuuluvasta samannimisestä alkuaineesta. Bändin nimenä se viitannee rautaiseen soittotiimiin, sillä sellaiselta pianisti Alexi Tuomarilan, rumpali Jonne Taavitsaisen, kitaristi André Fernandesin ja basisti Joonas Tuurin kopla kuulosti. Vapaa, mutta hallittu, alkuvoimainen, mutta tyylikäs!
Kuin lahjana taivaalta yritti sadepilvi vihdoin ripotella kalliita vesipisaroitaan, joita oli odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä Helsingin keskustassa ei ollut satanut kunnolla kuukausiin. Yritys ei onnistunut alkuunkaan paahtavan auringon viedessä voiton. (Liekö vika musiikissa, sillä monena vuonna Mikko Innasen hurjat musiikilliset kokeilut ovat saaneet heti aikaiseksi rankkasateen!)
Jäin istumaan kuin tatti kuumalle etupenkille, kun kuvaajana toiminut mieheni pakoili puiden varjossa. Lithium palkitsi tuskan ja hien ja kirvoitti ilmoille sellaisen musiikillisen flowtilan, joka vei mielen muihin sfääreihin.
Bändin yhteispeli ja -ymmärrys oli saumatonta, kiitos kuuntelevan rumpalin. Jonne Taavitsainen oli minulle lähes tuntematon nimi, joten olin positiivisesti yllättynyt hänen tyylikkäästä soitostaan ja tavastaan kuunnella ja säestää muita. Rumpaleita on nimittäin kahdenlaisia, niitä, jotka ovat bändleadereita ja jotka katsovat oikeudekseen pomotella räiskimällä koko setin pilalle ja niitä, jotka eivät ole bändleadereita, mutta räiskivät joka tapauksessa. Harvassa ovat älykkäät rumpalit, jotka ottavat muut huomioon. Hallittu kokonaisuus ja hyvä svengi syntyy vain yhteistyöstä.
Portugalilainen kitaristi Fernandes toi ulkomaisen tuulahduksen bändiin. Taitava pianisti Alexi Tuomarila on viettänyt vuosia ulkomailla, joten kansainvälisyys on tarttunut häneen moneen otteeseen. Soittajien taito ja tapa kommunikoida kiinnittivät huomioni tässä porukassa. Biisit kulkivat juohevasti ja pääsivät kehittymään. Tervemenoa vaan maailmalle! Good luck!
On mainittava, että ensi askel on jo otettu, sillä Lithium on tehnyt debyyttialbuminsa RED hollantilaiselle levymerkille. Ilmeisesti suurin osa kappaleista oli levyltä, vaikka nimet hukkuivatkin liikenteen meteliin.
Ensimmäisenä oli rumpalin kappale, jossa pianisti pääsi soittamaan rubattona pitkän soolon pohjoismaisen niukoin vivahtein, jonka jälkeen portugalilainen kitaristi liittyi seuraan. Biisi soljui eteenpäin koko ajan matkan varrella ja valui pehmeästi tajuntaan. Mainiota yhteissoittoa, jokainen kuunteli toista ja tiesi mitä tehdä. Sitten seurasi muistaakseni Bob Dylanin biisi. Kolmannessa oli Tuomarilalla jälleen upea soolo. Neljäs esitteli pianon ja basson yhteistyötä, jossa kommunikointi pelasi kuin hyvässä avioliitossa.Tempojen vaihdellessa! Sitten Tuomarilan Chill (?), hienoa pianotulkintaa. Setin päätti nopeatempoinen ja menevä, välillä riehakkaastikin ilakoinut kappale bassosooloineen.
Palaan vielä rumpaleihin, koska lukemattomia kertoja nämä ”alfaurokset” ovat pilanneet keikan. Kun on kuunnellut jazzia kansainvälisillä areenoilla, minusta tuntuu, että Suomessa hakataan kalvoja aivan liian lujaan, joten balanssi karkaa käsistä. Muistan kuinka New Yorkin Lincoln Center Jazz Orchestrassa soittanut saksofonisti Victor Goines näytti kaapin paikan rumpalille, joka alkoi yhtäkkiä mätkiä rumpujaan. Meillä bändin jäsenet ovat ilmeisesti niin tasa-arvoisia, ettei kukaan uskalla ottaa päävastuuta balanssista, joka on sentään sekä soittajan että kuulijan kannalta aivan olennainen juttu. Erityisesti harmittaa, jos solistin hienot nyanssit jäävät kuulematta.
Lithium ei sellaiseen syyllistynyt, vaan sai aikaan ehjän ja jäntevän kokonaisuuden, miellyttävän jazzillisen elämyksen, josta olisi nauttinut vielä pitempäänkin.
