Bluesin sulosoinnut valtasivat kesäkuun viimeisenä keskiviikkona Järvenpään keskustan pitkän odotuksen jälkeen. Puistoblues käynnistyi tuolloin 29.7. kolmen vuoden tauon jälkeen. Vuosien 2020 ja 2021 festarit oli jouduttu peruuttamaan viheliäisen koronaviruksen takia.
Nyt oli päästy jo Puistoblueseihin numero 42. Kuviot olivat pitkälti entiset. Blueskatu oli siirretty kävelykadulta Rantapuistoon. Syynä olivat keskustan rakennustyöt. Kävelykadulle jäi sentään levytori, josta löytyi edullisia vinyylejä ja cdeitä.
Bluesklubit olivat myös siirtyneet blueskadun yhteyteen isoon telttaan. Alkuillan tilaisuudet olivat ilmaisia. Loppuillasta, kello 20 jälkeen, joutui pulittamaan kympin, perjantaina kaksikymppiä. Konsepti vaikutti yleisöystävälliseltä ja toimivalta.
Rantapuistossa oli myös Kakarablues-lava, jossa lapsille oli omaa ohjelmaa.
Klubi-illat tarjosivat varsin vahvan kattauksen juurimusiikin esiintyjiä. Listalla olivat mm. Honey B & T-Bones, Juurakko, Jo`Buddy & Downhome King III feat. Nieminen, Mary Ann Hawkins, Nicole Willis, Buko Shane, unkarilainen Chicago Blues Union, Ben Granfelt kera Jarmo Nikun ja Atomirotta. Lauantain klubilla fiilisteltiin Blues Brohers -tribuutin merkeissä.
Itse ehdin pistäytyä kuuntelemassa Honey B & T-Bonesia. Ensimmäisen kerran kuulin heitä -80 luvun alkupuolen blueseissa, ja heidän vahva bluesinsa kolahti kertaheitolla. Tuolloin he esiintyivät triona. Rummuissa oli silloin Aija Puurtisen veli Ismo Puurtinen. Nyt rummuissa oli Mooses Kuloniemi. Veli oli vaihtunut avioparin Esa Kuloniemi, Aija Puurtinen omaksi pojaksi. Kitarassa jatkaa edelleen isäpappa Esa Kuloniemi.
Lisäksi bändi oli laajentunut uuden basistin, Pekka Rajamäen myötä kvartetiksi, kun Aija keskittyy nykyisin laulamiseen ja koskettimiin. Bändi tulee tänä vuonna toimineeksi 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi se julkaisee levyn, Buzz, jolla bändi versioi uudelleen aikaisempaa tuotantoaan. Lisäksi levyllä on kaksi uutta biisiä.
Honey B & T-Bonesin osoitti uudistuneensa monin tavoin. Aijan laulu oli nautittavaa ja monipuolista. Se kohosi ihan sfääreihin. Esa loihti kitaroistaan moninaisen soundimaailman vailla vertaa. Eri asia on, pitääkö siitä vai ei. Sillä tiellä kuitenkin ollaan. Nuoresta Mooses Kuloniemestä on kehkeytymässä uusi rumpuvirtuoosi suomalaiselle musiikkitaivaalle. Hän on matkannut kohtuullisen pätkän tuota määränpäätä kohti. Voidaan sanoa, että Mooses soittaa rumpuja. Yhteistyö basisti Pekka Rajamäen kanssa sujui hyvin.
Torstaina kävin kuuntelemassa, kuinka Jo`Buddy & Downhome King III feat. Nieminen panee bluesiin eloa. Jo`Buddy alias Jussi Raulamo on vallan veikeä blueshahmo. Kitara soi taas terävästi putkiradiovahvistimen kautta. Nasaali laulu, kanttori Niemisen urut ja Tyko Haapalan rummut täydensivät esitystä. Raulamo pystyy jo pelkillä välispiikeillään valloittamaan yleisönsä. Setti sisälsi rouheaa kamaa bändin viime vuonna julkaistulta levyltä, Soul ’N’ Roll Jubilee.
Klubeilla oli monta mielenkiintoista esiintyjää, mutta heidän kuuntelemisensa jäi nyt hamaan tulevaisuuteen, ehkä ensi vuonna sitten.
Pääkonsertti Vanhankylänniemessä tarjosi monipuolisen kattauksen
Pääkonserttiin edelliselle vuodelle kiinnitetyt esiintyjät saatiin nyt tämän vuoden konserttiin. Amerikkalaista bluesvoimaa edustivat pääesiintyjä Devon Allman Project Feat. Larry McCray & JD Simo, laulaja Shemekia Copeland ja kitaristi-laulaja Joanna Connor. Ranskalaista tyylikkyyttä edusti laulajatar Gaëlle Buswel ja suomalaista juurevuutta 22-Pistepirkko.
22-Pistepirkko avasi pääkonsertin lauantaina jämptisti kello 12. Tämän jo vuonna vuonna 1980 Utajärvellä perustetun yhtyeen musiikilliset juuret ovat 1960-luvun brittiläisessä ja amerikkalaisessa garage rockissa. Keräsen veljekset Hannu Paavo eli PK laulu, kitara, koskettimet ja ohjelmointi sekä Asko basso, koskettimet ja laulu, täydennettynä rumpali Espe Haverisella ovat kohonneet kulttibändin asemaan. Ehdin valitettavasti kuulla heiltä vain pari viimeistä biisiä. Saundit olivat esityksessä kohdallaan. Esitys jopa ylitti odotukset.
Ranskalainen laulajatar, lauluntekijä Gaëlle Buswel toi lavalle vahvaa rock-energiaa. Välillä hän tarttui kitaraan ja lähinnä komppasi esitystä ja sai yleisön hienosti mukaan. Beatlesin Hey Juden soidessa yleisö yhtyi lauluun. Bändi toimi hyvin, etenkin kitaristi heitti hienon soolon. Esitys oli hyvä.
Monin kerroin palkittu laulaja Shemekia Copeland sai monen muistelemaan edellistä vuoden 2000 esiintymistään. Vuodet ovat lisänneet Shemekian taidokkuutta. Gospel-vaikutteet kuuluivat selvästi. Erityisen liikuttavaa oli kun hän tulkitsi edesmenneen, Puistobluesissa vuonna 1983 vierailleen isänsä Johnny Copelandin biisejä. Muistan hyvin tuon vierailun, kun Johnny rouhi Telecasteristaan karheita säveliä. Nyt tytär laittoi laulullaan noihin biiseihin uutta eloa.
Tämän jälkeen alkoivat ongelmat. Seuraava esiintyjä Joanna Connor oli nimittäin jämähtänyt Frankfurtin lentokentälle. Hänen olisi pitänyt festivaalipäällikkö Miikka Porkan mukaan tulla Järvenpäähän jo perjantaina, mutta lento oli peruuntunut. Nyt se oli vain myöhässä. Onneksi Devon Allman ja kumppanit suostuivat vaihtamaan esiintymisvuoroa.
Kolmen huippukitaristin muodostama kiertuekokoonpano Devon Allman Project Feat. Larry McCray & JD Simo sai Southern rockillaan yleisön haltioihinsa. Juureva, rullaava kolmen kitaran vuoropuhelu oli nautittavaa. Kokoonpanon vetäjä Devon Allman on Allman Brothers bändin perustajan, vuonna 2017 edesmenneen Gregg Allmanin poika. Toinen perustajista, vanhempi veli Duane Allman oli kuollut kesken parhaan luomiskautensa moottoripyöräonnettomuudessa jo vuonna 1971, siis aivan liian nuorena. Kaksi muuta kitaristia, Larry McCray ja JD Simo ovat molemmat luoneet mittavan soolouran ja ovat varsinaisia soittimensa virtuooseja.
Allman Brothersien vaikutteet kuuluivat selvästi. Eikä ihme, sillä olihan Allman Brothers Band tavallaan luonut oman tyylisuunnan yhdistämällä rockin, bluesin, countryn ja jatsin aineksista vaikuttavan kokonaisuuden.
Oli hienoa kuunnella, kun kukin kitaristi heitti omat soolonsa, mutta ei halunnut puskea itseään esiin ja nousta muita suurempaan rooliin. Allman ja McCray hoitivat lauluosuudet tyylikkäästi. Bändin yhteissoitto lähenteli täydellisyyttä.
Helsinki-Vantaalle kolme tuntia aikaisemmin saapunut Joanna Connor kiipesi bändeineen viimeisenä lavalle. Brooklynissa syntynyt, mutta Chicagossa blueskitaristiksi kypsynyt Connor näytti taituruutensa ja tulkintakykynsä heti alkajaisiksi. Matkaväsymyksen häivääkään ei näkynyt missään vaiheessa. Päinvastoin, voimaa löytyi sekä laulussa että taitavassa kitaran soitossa, slidella ja ilman. Sitä täydensi loistava bändi. Etenkin basisti Shaun Gotti Calloway esitti vikkeläsormisuutta ja rytmitajua vaativat pari sooloakin.
Kakarabluesit jatkuivat pääkonsertin yhteydessä festarialueen takaosassa. Lapsille oli omat bändit. Tarjolla oli myös kasvomaalausta sekä mahdollisuus rakentaa oma kitara etukäteen työstetyistä aihioista. Hienoja kitaroita syntyi, ja jamit saattoivat alkaa, kuten oheisesta kuvasta näkyy.
Kuuman päivän yleisömäärä oli alustavan arvion mukaan noin 4 000. Ilmeiseti helle sai monet jäämään kotiin. Onneksi alueella oli uimaranta. Aika moni pulahti sameaan Tuusulanjärveen ja virkisti näin itseään. Järjestäjät olivat kutsuneet paikalle paloauton, jonka säiliöistä saatiin virkistävä vesisuihku eräänlainen suihkuseinä, jonka läpi saattoi juosta tai jonka ääreen saattoi jäädä virkistäytymään. Hieno oivallus järjestäjiltä.
Hyvät Bluesit taas kerran. Kiitokset järjestäjille ja talkoolaisille. Toivottavasti vuoden päästä tavataan.
KATSO VIDEOT:
Shemekia Copeland – Ghetto Child – Puistoblues, Finland July 2, 2022 – YouTube
Shemekia Copeland – Married To The Blues – YouTube
Devon Allman Project feat Larry McCray & JD Simo – One Way Out -Puistob…
Puistoblues Järvenpäässä 29.6.-3.7.2022
