Pitkän linjan brittiläinen r&b- ja soul-mies James Hunter kävi Suomessa ensimmäisen kerran jo 1990-luvun alussa. Toisen kerran mies nähtiin Helsingin Huvilateltassa, missä hänen maanläheinen musiikkinsa innosti erityisesti teltan tanssimaan yltynyttä naisyleisöä.
Nykyään 54-vuotiaan Hunterin uralla on ollut nousuja ja laskuja. Ensimmäisen oman bändinsä Howling Wilfin suosion hiivuttua Hunter palasi välillä päivätöihin. Musiikkiura käynnistyi uudelleen aluksi katulaulajana ja myös Van Morrisonin taustalaulajana. Uusi nousu alkoi kymmenkunta vuotta sitten, jolloin miehen sooloalbumi People Gonna Talk saavutti Grammy-ehdokkuuden USA:ssa.
2010-luvulla ahkerasti kiertävä The James Hunter Six on vakiinnuttanut suosiotaan mm. monilla festivaalikeikoilla ympäri maailmaa. Eräänlainen niitti asemalle on ollut kiinnitys retrosouliin erikoistuneelle amerikkalaiselle Daptone-yhtiölle. Se julkaisi alkuvuonna Hold On-albumin, jolta myös kuultiin useita kappaleita Huvilateltan konsertissa.
Hunterin pitkään koossa olleessa taustabändissä poikkeuksellista on, että basisti Jason Wilson soittaa sähköbasson sijasta kontrabassoa, joka välttämättä ei kovin hyvin sovellu tällaiseen musiikkiin. Kyllä sähköbasso toisi napakamman soundin komppiin varsinkin funkymmissa kappaleissa.
Vaikka molemmat saksofonistit Darmien Hand (tenori) ja Lee Badau (baritoni) osoittautuivat myös kohtuullisen päteviksi solisteiksi, jäi bändi sähäkkyydessä selvästi jälkeen ainakin Suomessa kuulluista Daptonen artistien (mm. Sharon Jones) soittajistoista.
Hunter itse on sitävastoin varsin mainio laulaja, joka hallitsee erinomaisesti soulinsa. Tyyliinsä hän on ammentanut vaikutteita mm. Sam Cookelta, mikä tuli hyvin esiin erityisesti melodisissa numeroissa. Niissä James osoitti olevansa varsin ilmeikäs tulkitsija.
Suomalaista primitivismiä
Konsertin avaajana ollut suomalainen duo kitaristi/laulaja Jo’ Buddy alias Jussi Raulamo ja rumpali Down Home King III (Tyko Haapala) tarjosi annoksen USA:n etelävaltioiden pikkukuppiloissa 50-60 -luvuilla soitettua primitiivissävyistä bluesia. Raulamo hallitsee hyvin tälläisen juke joint-musiikkiin, jota hän Haapalan kanssa maustaa joskus myös New Orleans-rytmiikalla tai Bo Diddley-kompilla.
Duon musiikki on virkistävä poikkeus useimpien suomalaisten bluesbändien soittamasta joskus tylsältä kuulostavasta valtavirtabluesista. Parissa numerossa huilistilla vahvistetun duon soitto toimi hyvin suuressa Huvilateltassakin, vaikkakin luontevimmillaan tällainen musiikki on pienemmässä tilassa.
