Kaksi vuotta sitten Berliinissä asuva Harri Sjöström organisoi hyvin onnistuneen improvisoidun musiikin tapahtuman Hakasalmen huvilassa. Nyt se on saanut jatkokseen Balderin salissa järjestettävän kaksipäiväisen Soundscapes & Soundportraits-festivaalin, jossa esiintyy edustava joukko eurooppalaisen avantgarden kärkimuusikkoja suomalaisten kollegojensa kanssa.
Avajaisilta oli vetänyt valtioneuvoston linnaa vastapäätä sijaitsevaan Balderin saliin kelpo joukon yleisöä, jotka sijoittuivat salissa suureen kehään lattialle asettuneiden muusikkojen ympärille. Vaikka soittoa ei vahvistettu sähköisesti, kuuluvuus oli kohtuullisen hyvä.
Muusikkojoukossa on improvisoidun musiikin kansainväliseen kärkijoukkoon jo vuosikymmeniä kuuluneita soittajia kuten englantilaiset tenoristi Evan Parker ja viulisti Phil Wachsmann, saksalainen rumpali Paul Lovens sekä italialainen pasunisti Sebastiano Tramontana, joiden kumppaneiksi Harri on tuonut muita Berliinissä toimivia avantgardisteja. Suomea joukossa edustavat hanuristi Veli Kujala ja meikäläisen freen grand old man basisti Teppo Hauta-aho.
Konseptina tapahtumassa on kaikkien soittajien yhteisosuuden lisäksi erilaiset pienemmät muusikkoyhdistelmät, joissa solistillisuus pääsee paremmin esille.

Avajaisilta lähti käyntiin kaikkien soittajien voimin. Vaikka hidastempoisessa soitossa ei ollut selvää rytmistä pulssia musiikki eteni jouhevasti lähes idyllisistä sävyistä loppuhuipentuman kovaan särmään. Kaikesta kuuli, että asialla oli kokeneita improvisoijia, jotka luontevasti täydensivät toisiaan. Istuin metrin päässä Parkerin takana, ja oli ilo kuunnella kuinka hän rakensi omaa osuuttaan kokonaisuuteen.
Pienissä kokoonpanoissa säväyttävä oli esimerkiksi Tramontana, joka pasuunastaan sai ulos sellaisia ääniä ja sävyjä, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Meksikolainen vibrafonisti Emilio Gordoa taas osoitti, että vibrasta saa ääniä muutenkin kuin kapuloilla.
Soundscapesin toinen ilta on sunnuntaina Balderin salissa kello 19. Tiistaina on Laulumiehissä mahdollisuus kuulla vielä Harri Sjöströmin
Up and Out-orkesteria, jossa soittavat hänen lisäkseen Teppo Hauta-aho, Veli Kujala, Emilio Gordoa, basisti Matthias Bauer ja rumpali Dag Magnus Narvesen.