Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pakkahuoneen konserttien jälkeen soitto jatkui pitkälle aamuyöhön Klubin puolella. Lavalla aloitti tämän hetken yksi suomalaisen jazzin vetovoimaisimpiin saksofonisteihin kuuluva Timo Lassy. Ohjelmisto liittyi oleellisesti viime vuonna kymmenvuotista taivaltaan juhlineen Timo Lassy Bandin ja Timon tänä vuonna julkaistun tupla-LP äänitteen Moves sisältöön, mikä on Timon kuudes albumijulkaisu.

Levy tehtiin suurelta osin ehkä juuri juhlan kunniaksi ”kavereiden kesken” -ajatuksella, joten levyllä esiintyy monia vierailijoita. Näistä vierailijoista yksi, Ricky-Tick Big Band Brass, eli RTBB:n vaskisektio oli nyt Klubin lavalla Valtteri Laurell Pöyhösen kipparoimana Timon Bandin kanssa yhdessä liikkeellä. Tämä yhteiselämä on uutta produktiota näiden kahden orkesterin kesken. Lavalla oli siis yhteensä 13 soittajan ja kapellimestarin muodostama iso väkivahva ryhmä, joten kovaa puuskutusta oli odotettavissa.
Timo Lassy Band nähtiin lavalla hieman vakiokoostumuksesta poikkeavassa kokoonpanossa, kun pianoa komensi Georgios Kontrafourisin poissa ollessa Henri Mäntylä. Muut soittajat olivat vakioryhmään kuuluvat Antti Lötjönen, Teppo Mäkynen ja Abdissa Assefa.

Yhtye aloitti Pöyhösen fanfaarisävellyksellä Grande Opening suorastaan posahtavan ponnekkaasti, torvet soivat niin, että ikkunat helisivät. Sitä seurasi Moves -levyltä Lassyn Q & A https://youtu.be/P0T-7b5CnuI, missä Heikki Tuhkanen puhalsi näyttävän pitkän ja uljaan pasuunasoolon. Se oli upeaa kuunneltavaa.
Sen jälkeen vyöryttiin eteenpäin vähän vanhemman materiaalin pariin, kun kappale Waltz Unsolved käynnistyi https://youtu.be/dC-17io4Kko. Seuraavan biisin nimi valitettavasti jäi epäselväksi hirveän mökän vuoksi, se saattoi olla Adriatic.
Yleisö oli villisti mukana soiton huumassa ja huudot olivat sen mukaiset, joten epäselväksi jäi. Eturivissä kävi Timon rinnalla puhaltamassa trumpettia Jukka Eskola.
Seuraavaksi iso orkesteri räjäytti ilmoille toisen vanhemman kappaleen Teppo Mäkysen säveltämän Teddy the Sweeper https://youtu.be/ZUH2CAro4Wg, minkä tahdissa hurjasteltiin edelleen vauhtia hiljentämättä. Kappaleen edetessä päästettiin toki Teppo irti rummuttelemaan ja ensimmäistä kertaa Timon Bandissa soittanut Henri Mäntylä sai vuoron näyttää taitojaan pianon ääressä. Soolo-osuuksia soittivat näiden kappaleiden aikana myös muiden muassa Mikko ”Gunu” Karjalainen, Juha Jay Kortehisto.
Koska konsertissa tavallaan käytiin samalla läpi Timo Lassyn soitto- ja levytyshistoriaa, niin seuraavaksi palattiin aina vuoteen 2006 Timon ensimmäiseen omaan julkaisuun liittyvään kappaleeseen African Rumble, mikä nyt soitettiin uudessa Valtterin sovittamassa muodossa African Rumble Remix. Mahtavan isosti aloituksen suoritti tähän kappaleeseen Antti Lötjönen kontrabassolla ja myös perkussionisti Abdissa Assefa taputteli maittavan soolon kappaleen edetessä. Matka jatkui yhä edelleen vauhdikkaasti kappaleella Lashes, mikä on myös uusimmalla Moves -levyllä kuultavissa.
Kello oli jo yli kahden aamuyöllä tässä vaiheessa. Kun alla oli jo kaksi yötä neljän tunnin unilla ja kolmas tulossa, niin oli pakko siirtyä hotelliin, vaikka tätä railakasta menoa olisi mielellään kuunnellut loppuun asti. Siksi loppukahinat jäivät kirjaamatta.
Vaikka levyllä on laulettua osuutta hieman mukana, niin Klubin yössä ohjelmarakenne oli täysin instrumentaalinen. En ainakaan itse jäänyt kaipaamaan laulettua jazzia tässä tilanteessa, kun tanakasti pyörähtelevä svengi rullasi päälle liukulaakerin lailla laajalla tartuntapinnalla ja imaisi peräänsä minkä ehti.
RTBBB vaahdotti tukevan räjähdysherkkää bigband ydinhiukkaspauhua. Siinä touhussa, totta vie, tunsi itse olevansa liekkimeren keskellä täpötäydellä Klubilla. Oli aivan turha yrittää mennä baaritiskille odottamaan suuvettä, jos kitalaki alkoi naksua.
Konsertissa kahden yhtyeen yhteenliittymä seurasi pääosin levyn sisältöä ja linjasi samalla suurelta osin kuvausta Lassyn tähänastisesta urasta. Lassy on tuonut esille, ”ettei soittamisessa ei ole mitään salaperäistä tai kummallista myyttiä, tärkeintä on yleisön viihtyvyys, mikä luodaan hyvällä svengillä ja tunnelmalla.” Tämä oli sunnuntain aamuyöntunteina selkeästi aistittavissa.
Voisi hyvin kuvitella, että tällaisten kalkkisten toimittajien rinnalle alkaa vyöryä uutta nuorempaa sukupolvea jazzgenren saattohoitoon, sillä Lassyn esittämä persoonallisen vetovoimainen soul-jazzin, latinorytmien, hardbopin ja cooljazzin fuusiosta syntyvä jazzmusiikki laajentaa ja vetää mukaansa aivan varmasti uutta kuulijakuntaa. Herkullinen tunnelma ja riittävän pitelemätön groove tuntuvat olevan avaintekijöitä tällä saralla.
Mitenkähän tällainen vetovoimaisuus saadaan aikaan. Uskoisin, että ensin pohjarakenteet pitää olla kunnossa, eli melodiset teemat ja syvällinen harmonia siihen yhdistettynä. Kun siitä syntynyttä aluetta kiusataan hienovaraisesti riittävän kuumalla pärskeisellä kiehunnalla, mistä paikallaolevat kuuntelijat voivat ottaa helposti kopin ilman siepparin avustusta. Eiköhän siitä synny kaikille sovelias soppa, oli sitten kysymys pelkästä kuuntelutilanteesta, tanssimisesta tai vaikkapa lomalöhöilystä.
Tampere Jazz Happening 2018
Klubi lauantai 3.11.2018
01:00 Timo Lassy & Ricky-Tick Big Band Brass (FI) (Timo Lassy – sax, Teppo Mäkynen – drums, Antti Lötjönen – double bass, Henri Mäntylä – piano, Wurly, Abdissa Assefa – percussion, Valtteri Laurell Pöyhönen – conductor, Jukka Eskola – lead trumpet, Kalevi Louhivuori – 2. trumpet, Mikko Gunu Karjalainen – 3. trumpet, Janne Toivonen – 4. trumpet, Heikki Tuhkanen – lead trombone, Juha Jay Kortehisto – 2. trombone, Aaro Huopainen – 3. trombone, Juho Viljanen – bass trombone, tuba)