Flame Jazz Cruisen sunnuntain konsertit aloitti Verneri Pohjola soolosoitollaan Retrossa klo 14.00. Trumpetisti Verneri Pohjola valittiin Pori Jazzin vuoden nuoreksi muusikoksi 2004. Siitä on kulunut vuosikymmen ja nyt oli uuden tunnustuksen aika. Flame Jazz valitsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden artistin ja tämä palkinto myönnettiin Vernerille.
Nyt ensimmäistä kertaa Flame Jazz risteilyllä mukana ollut Verneri esiintyi tällä kertaa sooloartistina. Hän on jo ehtinyt kiertää maailmalla esiintymässä monet kerrat ja häneltä saattoi odottaa erinomaista esitystä. Eikä siinä petytty. Auroran ja Ancient Historyn sisältö vaihtui nyt uudenlaiseksi improvisoiduksi Verneri-tuotokseksi.
Vähän yli puolituntia kestäneen improvisoinnin aikana Verneri puhalsi koneelle ensin trumpetillaan kaikupohjaa, mitä hän alkoi sitten kierrättää samalla soittaen trumpetillaan uutta ”tavaraa” sen päälle. Koneiden kautta hän toi mukaan lyömäsoitin tehosteita ja erilaisia lisäefektejä kohdentaen niitä omaan soittoonsa.
Siitä syntyi äänien kierrättämisen kautta erikoinen keitos monenkirjavaa äänimattoa. Vernerin tunnetusti monipuolinen improvisoitu trumpetinsoitto kajahti ilmoille terävästi ja äänet ponnahtivat esille toistuen taustalla oman soiton ja tehosteäänien sekoittamisen ja äänien kierrättämisen kautta.
Omasta mielestäni Verneri onnistui siinä erinomaisesti, paikoitellen kuunteluhetki oli jopa ylitsevuotavan mielenkiintoinen. Tietenkin tällainen esitys jakaa mielipiteitä, sillä jazzille tyypillinen svengi ja harmoninen melodisuus puuttuvat tämän tyylisissä esityksissä. Toisaalta olin kuulevinani soiton aikana myös sormipianon näpräilyä, mistä syntyi kaikesta huolimatta melodista rytmiä soittoon. Aika herkkua.
Kansainvälistä tuntumaa jazziin
Vernerin jälkeen Retron lavan ääressä saatiin kuunnella italialaista jazzosaamista. Mauro Negri Buds Quartet, mikä alkujaan tunnettiin nimellä Mauro Negri Generation Quartet, on klarinetisti Mauro Negrin johtama nelikko. Milanon klarinettilähettiläs Mauro Negri kuuluu eittämättä klarinetistien eliittijoukkoon Euroopassa ja häntä voidaan pitää jonkinlaisena poikkeuksena nykyjazzin piireissä. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten yhteistyöprojekteista haitaristi Richard Gallianon kanssa.
Perjantaina Turussa jazzklubi Monkissa hänen johtamansa Buds Quartet esiintyi täydelle salille ja jatkoa saatiin kuulla sunnuntai-iltapäivän ratoksi Flame -risteilyllä. Mauro on keskittänyt huomionsa tänä päivänä Italiassa erityisesti jazzin nuorisosukupolveen, mistä hän pyrkii löytämään uusia kykyjä ja rakentamaan tällä tavalla heidän uraa eteenpäin. Niinpä hänen kvartettinsa koostuu nuoren sukupolven soittajista, joista kaikki ovat selvästi alle kolmikymppisiä. Energisessä nuorisokolmikossa rumpuja kumistelee Mauron poika Federico, kitaran otelautaa näppäilee Marcello Abate ja basson kumisevat rytmit jakaa Gabriele Rampi. Kvartetti antoi tuhdin näytöksen laaja-alaisesta jazzmusiikin taitamisesta.
Klarinetilla on ollut merkittävä rooli jazzin historiassa. Varsinkin swingin kultakaudella klarinetti kuului lähes poikkeuksesta isojen orkestereiden instrumentaatioon. Jazzin harrastajat muistavat tämän soittimen suurista nimistä hyvin ainakin sellaiset nimet kuin Benny Goodman ja Artie Shaw.
Nykyään klarinetti ei ole kovassa huudossa modernin jazzin piireissä. Onko niin, että klarinetti ei yksinkertaisesti ole nykyään riittävän ”seksikäs” soitin ja siksi nuoret soittajat eivät ota sitä omaan soitinvalikoimaan mukaan. Ainakin tältä näyttää. Onneksi sitä kuullaan kuitenkin vielä ainakin perinteitä kunnioittavan Dixieland-jazzin parissa.
Klarinetti on yksi jazzmusiikin perussoittimista aivan omanlaisella soundillaan ja tästä klarinettivetoisesta jazzista Mauro Negri antoi aivan erinomaisen näytöksen yhtyeensä kanssa. Vaikka Mauro Negri on myös pätevä saksofonisti, niin hänen taidokas klarinetin soittonsa oli pääosassa eilen Retron lavalla. Hän ilmaisunsa toi swing-kauden klarinettisoudin vastapainoksi uudenlaisen tuulahduksen modernia mainstreamia, ja kokonaisuus oli tuoreen kuuloista nykyjazzia.
Kvartetin setti kulki Mauron sävellyksien kautta melko tasaisesti tavallaan itseään toistaen. Hitaiden ja syvällisen tunteellisten jopa surumielisten balladien vastapainona oli reipasrytmisiä kiihdytyksiä, mutta selkeä vaihtelevuus puuttui. Suuria nousuja ja laskuja ei kappaleista löytynyt, mutta kaikesta huolimatta jazzin perusainekset olivat hyvin esillä ja meno oli luistavaa. Lopussa vauhti kiihtyi ”Jaakko Kulta” -teemaan, vaikka Jaakon päivä taitaa olla joskus heinäkuun lopussa.
Jazzkuulumisia Talk-Shown merkeissä
Sunnuntai-iltapäivän voguessa aloitti Teemu Åkerblom soittaen tunnin verran jazzlevyjä. Sen jälkeen Jussi avasi risteilyn toisen paneelikeskustelun Toni Porthénin, Elena Midrun ja Korpo Sea Jazzin pääorganisaattorin Bosse Mellbergin kanssa.
Monen musiikkisuunnan rumpalihöylä Toni Porthén sanoi panostavansa aina täysillä tekemiseen sen mukaisesti mitä musiikkia soitetaan. ”Yritän löytää oman paikkani olemassa olevassa kuviossa ja soitan niin hyvin, että se kelpaa itselleni, silloin se saa kelvata myös muillekin. Tärkeätä on tietää, että itse on tehnyt työn niin hyvin kuin pystyy.”
Elena Midru kertoi uuden levyn tuoneen mukanaan lisää keikkaa ja tulevaisuus näyttää myös varsin hyvältä. ”Tänä vuonna teemme kiertueen Romaniassa ja sen lisäksi olemme saaneet kiinnityksen ensi kesän Pori Jazzeille. Olemme luottavaisia ja pyrimme aktiivisesti kehittämään musiikkiamme. Kolmas albumi on myös jo nyt tekeillä.”
Bosse puolestaan sanoi, että Korpo Sea Jazzin kantavana selkärankana ovat kotimaiset ammattimuusikot. Heidän kauttaan rakentuu perusteiltaan selkeään jazziin keskittynyt festivaali Korppoossa ja sitä ympäröivillä saarilla.
Ensi kesän taiteelliseksi johtajaksi on valittu saksofonisti Mikko Innanen. Vaikka Innanen tunnetaan erityisesti freejazzin edustajana, niin ohjelmisto ei tule rakentumaan yksinomaan tämän genren ympärille. Perusrakenne säilyy jazzin perinteessä. Bosse sanoi, että esiintyjät ovat käytännössä jo tiedossa, mutta niiden julkaisu tulee tapahtumaan sovitun aikataulun mukaisesti. Emme kerää ympärillemme mitään markkinahumua, vaan pidättäydymme puritaanisesti pelkän jazzmusiikin luomaan tunnelmaan.
Risteilyn päätöksenä huippusoittoa ”länsirannikolta”
Los Angelesia ympäröivä seutu Kaliforniassa Yhdysvaltojen länsirannikolla mielletään alueeksi, missä arkisen aherruksen murheet eivät näytä haittaavan, vaan svengaavan musiikin soidessa rento bilemeininki auringon paahteessa hallitsee elämää. Vaikka meneillään meillä oli keskitalvi, niin tällaiseen ilmapiiriin johdatteli meidät risteilyn viimeinen esitys. Club Voguen suuren estradin avautuvien verhojen takaa ilmaantui Teddy´s West Coasters -oktetti, mikä vei kuulijat tyylikkään linjakkaasti matkalle 1950- ja 1960-lukujen jazzin pariin.
Paluu 1950/1960-lukujen länsirannikolle oli alkanut. Rumpali Teppo Mäkysen johtama kuuden puhaltajan, basistin ja rumpalin muodostama orkesteri on täynnä suomalaisen jazzin huippuosaamista. Se on sekoitus ammattimaista kokemusta ja nuorta lahjakkuutta.
Yhtyeen torvisektion muodostivat Ville Vannemaa, baritonisaksofoni, Jukka Perko, alttosaksofoni, Tero Saarti, trumpetti ja flyygelitorvi, Mikko Karjalainen, trumpetti ja flyygelitorvi, Kasperi Sarikoski, pasuuna ja harvinainen flygabone sekä yleensäkin orkestereissa vähän käytettyä alaäänikonetta, tuubaa, puhaltanut Miika Jämsä. Tämän ryhmän vauhtia hämmensi yleisestä linjasta poiketen eturivissä Tepon ohella kontrabasson varressa kovakuntoinen, monien keitosten pyörityksessä rutinoitunut, Antti Lötjönen. Tällaisen unelmaryhmän soittaman musiikin erinomaisista sovituksista vastasi Jussi Lampela.
Amerikassa autot ainakin ovat nykyään pienentyneet, mutta 50 – 60 vuotta sitten siellä möyrysivät isot ”kasipyttyiset” V-moottorit. Tällä matalan kumealla jytinällä ärjähteli myös Teddy´s West Coasters Club Voguen lavalla välillä ärhäkkäästi kiihdytellen välillä taas syvällisesti tunnelmoiden.
Ohjelmisto oli letkeän hyväntuulista ja kesäisen kepeän lämminhenkistä temmaten kuulijan kevyesti mukaan ja saaden hormonit hyrräämään, vaikka talvi onkin menossa.
Keikka alkoi jäntevästi bluesin rytkeellä Ville Vannemaan baritonisaksofonin soidessa alkuun Antti Lötjösen basson ja Teppo Mäkysen rumpujen tahdituksessa, kunnes koko porukka tuli mukaan. Hidas ja tunnelmallinen balladi The Mood Is Mellow antoi Jukka Perkolle oivan alustan mehevälle klarinetin soitolle ja Mikko Karjalaisen tunteella puhalletulle flyygelitorvelle. Teppo aloitti oman sävellyksensä Those Summer Days rumpu introlla ja jatkoi kappaleessa vielä pitkällä ja voimallisella soololla. Sitä seurasi Jimmie Lancefordin For Dancers Only, missä puhuivat Antti Lötjösen basso ja Kasperi Sarikosken pasuuna.
Kappaleessa Out of This World Tero Saarti äityi aivan mahtavaan sooloon ja Ville Vannemaa pääsi toistamiseen sooloilemaan baritonillaan kappaleessa The Awakening. Lopuksi hyväksi kuulimme vielä Mäkysen arkkitehti Richard Neutran töitä kunnioittavan kappaleen Neutra, missä Jukka Perko sooloili alttosaksofonillaan.
Risteilyn viimeinen esitys oli korkeatasoinen. Siitä pursusi soittamisen riemua ja iloa, ilmavan vauhdikasta ja rullaavaa jazzrytmiä ja sitä räväkästi spurttaavaa kuuluisaa svengiä. ”Soittokunnan” yksilöt loistivat omissa sooloissaan, mutta ennen kaikkea saumaton ja täsmällinen yhteissoitto oli se ydinvoimavara, mikä johdatti orkesteria eteenpäin näyttävästi, rennosti ja tavoitteellisesti.
Teppo Mäkysen omat sävellykset ja jazzstandardien uudet sovitukset olivat meheviä ja esitys kaikin puolin huippuluokkaa. Saimme siitä hyvin siivet selkään ja hyvän vauhdin kotimatkalle, sillä risteily oli tuota pikaa päättymässä Turun satamaan.
Flame Jazz Cruise VI
Viking Grace 1.2.2015
14:00 Verneri Pohjola Solo – Retro Bar
14:30 DJ Åkerblom – Club Vogue
15:00 Mauro Negri Buds Quartet – Retro Bar
16:15 Jam Session – Retro Bar
16:15 Flame Jazz Talk Show – Club Vogue
17:00 Teddy´s West Coasters – Club Vogue
