Vauhdikkaan kuubalaisen jazzilotulituksen jälkeen Jazzkaaren ohjelmisto hyppäsi toiseen äärilaitaan, kun new yorkilainen laulaja-säveltäjä-kitaristi Becca Stevens valloitti Punase Majan estradin.
Hänen luonnollinen ja lämminsävyinen äänensä ja oiva kitarointi saivat saliyleisön vaipumaan nautinnon nirvanaan. Hyvin erilainen ja omamakuinen konsertti.
Jazzkaaren yksi vetonaula, saksofonisti Chris Potterin Quartet veti Vaba Lavan salin pullolleen yleisöä. Yleisöä, josta katsomon takaosasta poistui kuuntelijoita kesken konsertin. Syykin oli selvä, sillä itse konsertti oli välillä pitkäpiimäistä kuultavaa.
Sinänsä valitettavaa, sillä Potter itse on mestarallinen soittoniekka, kuten muutkin quartetin soittajat, mutta itse ohjelmisto oli aikalaisen tylsä. Lukuisat soolot, esim. pianisti Pablo Heldiltä olivat kapea-alaista lähes saman teeman toistoa ja pituudeltaan aivan turhan pitkiä. Myös viime kesänä Pori Jazzissa Vijay Iyerin kanssa soittanut rumpali Marcus Gilmore ei ollut oikein iskussa.
Potter vuorotteli bassoklarinetilla ja sopraano- että tenorisaksofonilla. Hän osoitti todellisen huippuosaamisensa useampaan kertaan, mutta osa soiton hienouksita hukkui tämänkertaiseen ohjelmistovalintaan. Eli kauan odotettu festivaalin klimaksi jäi jotenkin torsoksi.
Illan päätteeksi Punane Maja tarjoili vielä Sofia Rubina Bandin vanhemman amerikkalisen jazzin sävelten parissa lisättynä omilla tunteilla ja väreillä. Moneen kertaan palkittu Rubina osoitti olleensa tunnusten ansaitsija, sillä niin vahvasti tämä aikoinaan Suomessa myös Lady Summertime -tittelin voittanut laulajatar esiintyi.