Raumabluesin 30-vuotinen taival huipentui hienosti myöhäiskesän pääareenalla ja perjantai-illan klubeissa 12. – 13.8.2016. Bluesteltalla tarjoiltiin mehukas juurimusiikin kooste amerikkalaisvoimin. Suomalaista rootsia esiintuotiin monipuolisesti ja sävykkäästi. Tarjolla oli riehakkaita New Orleans-sävelmiä, rentoa reggae-poljentoa ja tietenkin tiukkaa bluesvääntöä.
Reggaeblues sykähdytti
Reggae bluesfestarilla on meikäläisittäin hieman vieraampi lähestymistapa, mutta sekin toimi. Funky Kingstonen & kitaristi Jo’ Buddyn (Jussi Raulamo) ensemble musisoi uuden levynsä materiaalia ja hyvältä kuulosti, vaikka reggae tietysti tanssimusiikkina sopisi hieman myöhäisempään ajankohtaan. Valitettavasti levyllä vieraillut, vetovoimainen bluesvokalisti Marjo Leinonen oli estynyt saapumasta Raumalle.
Erityisesti railakkaassa New Orleans-tyylin kulki lujaa ja niihin Jo’ Buddyn kitarakuviotkin istuivat outputiin. Reggae-solistina hän taas ei ole aivan parhaimmillaan. Tamperelainen Jamaika-musiikin juuribändi on ansioituneesti työskennellyt tuotoksensa eteen. Kansainvälistä yhteistyötäkin ja opiksi on otettu itse jamaikalaisilta.
Funky Kingstonen setti toimi tanakasti, tenori- ja baritoniriffit eritoten. Sangen raskassoutuista soundia kannattaisi keventää esim. ottamalla trumpetti mukaan – ainakin se olisi uskottavampi alternatiivi kuin nyt kuultu melodika. Ja tietysti paljon kaikua lisää, varsinkin lauluun.
Varsin seisova ja staattinen yleiskuva on sopiva tyylivalinta, kun soitetaan Sly & Robbie -tyyliin (jamaikalaiset Sly Dunbar & Robbie Shakespeare), mutta tyyli ei oikein toimi enää skan nopeatempoisessa genressä. Jo’ Buddy meets Funky Kingstone -albumi reggaen ystävien ilman muuta kannattaa tsekata.
Emilia Sisco vakuutti
Sympaattinen Emilia Sisco lauloi huuliharpisti Helge Tallqvistin yhtyeen solistina. Emiliaa on kunnostautunut useiden R&B- ja soulbändien solistina, kuten olemme jo kertoneetkin, mutta nyt oltiin ison haasteen edessä, kovan tason ammattilaissarjassa.
Ei siis ihme, että työnsä vakavasti ottava vokalisti jännitti osuuttaan, puheääni värisi aluksi kuin haavanlehti tuulessa, mutta hän kokosi itsensä nopeasti ja setti oli mitä nautinnollisin. Herttaisen olemuksen taakse kätkeytyy rautainen soul- ja bluesmimmi, joka tohtii nykyisin jo huudattaa yleisöäänkin.
Lauluun on muodostunut intensiteettiä lisää. Emilia alkaa päästä musiikin sisään; tulkintoihin pelkän laulun esittämisen sijaan. A real blues mama is on the way!
Tallqvistin pienimuotoinen yhtye ottaa traditionaalisen, urbaanin bluesin vakavasti ja hioutunut yhteissointi on korkealaatuinen. Ryhmä saa bluesin aidosti svengaamaan. Kitaristi-laulaja Konstantin Kovalev ilahdutti jäntevällä otteellaan ja rytmiryhmä, basisti Tom Nyman & rumpali Jupe Litmanen, on epäilyksettä alansa kärjessä Suomessa.
Kontaktia yhtyeen ja solistin välillä tulisi kuitenkin vielä kehittää. Emilia on sinänsä kehittynyt laulusolistina, mutta naisvokalisti yhtyeen ainoana laulajana on kuitenkin jazzyhtyeitten juttu. Bluesskaalat ja harmoniat ovat jokseenkin yksinkertaisia ja kaipaisivat laulullista lisäväritystä, toisin kuin jazzin monisävyinen soinnutus.
Tai lauluahan kööri ei välttämättä aina kaipaa; kannustushuudot ja työlaulujen kysymys/vastaus-tekniikka toisi lisäväriä. Tällainen virkistää ja täydentää esitystä ja yleisökin fiilistelee helpommin mukana.
Helge Tallqvistin soisi myös käyttävän kromaattista harppuaan paremmin hyödyksi, kuten jazzinstrumentalistit tekevät (esimerkiksi äskettäin edesmennyt belgilaisharpisti Toots Thielemans). Siirto jazzbluesin haastavammalle alueelle värittäisi tuotosta; yhden soinnun bluesharpulla ei pääse kromaattisen soittimen ilmaisuvoimaan, mutta Tallqvist ei hyödynnä tätä mahdollisuutta.
Muitakin mahdollisuuksia toki on, kuten kitaran ja huuliharpun samasäveliset soolokuviot tai scat-laulu harpun tukemana. John Mayall antaa tästä hienon näytön kitaristi Freddie Robinsonin (Abu Talib) kanssa Jazz Blues Fusion’ -albumilla.
Klubeissa kuumaa tunnelmaa
Raumabluesin tunnusmerkkinä on nuorekas j a vetreä klubitoiminta. Perjantai-ilta on klubeille; lauantai on ladattu täyteen pääareenan tapahtumista. Kolmen klubin setti rakentui nyt monipuolisesti juurimusiikin laajalle alueelle, myös eurooppalaisiin sisältöihin.
Southpaw Steel’n’Twang -trio ilahdutti Buena Vistassa. Kitaristi Ville “Lefty” Leppäsen, rumpali Tero Mikkosen ja basisti JP Mönkkösen väkevä trio lähestyy rytmimusiikkia ennakkoluulottomasti ja pilke silmäkulmassa.
Kaverit pudottelivat kulkevaa groovea vanhoista rytmibluesista, rock and rollista, rautalankahiteistä ja jopa TV-sarja Bonanzan tunnussävelmästä. Lefty on kehitellyt teräskitaran melodiat hienoiksi ja kiinnostuksensa säilyttäviksi koosteiksi.
Terästrio pudotteli vetreää kuviota kautta linjan. Eikä Lefty olisi Lefty, ellei mukaan heitettäisi Fenderillä myös tukevaa kitarafunkya. Buena Vista oli ääriään myöten täynnä ja yleisö nautti vaivattomasta väännöstä. Encorena Jimi Hendrixin Little Wing oli kaunis muisto psykedeelisen bluesrockin jättiläiseltä.
SST:n uusin levy on osn St. Louisissa purkitettu Stat(u)e of Mind (2015). Debyyttialbumi Hale’s Pleasure Railway (2014) sai erinomaisen vastaanoton, ja täysin ansiosta. Southpaw twang swings!
Euroopan ääniä
Ravintola Café Salin elegantissa miljöössä Joensuulainen duo Echo & Cane riemastutti rempseällä menollaan. Kitaristit Erkki “Echo” Räsänen ja Hannu “Cane” Vuorjoki ottavat vaikutteita, paitsi amerikkalaisesta perusbluesista, myös eurooppalaisesta soitto- ja laulelmatraditiosta.
Kaksi kitaraa ja stomp box pohjalta irtoaa hyvää tuulta ja railakasta menoa. Ehkä rahvaanomainen setti toimii pubissa vielä paremmin kuin hienonhienossa ravintolasalissa, mutta kaverit sopeutuivat tilanteeseen rennosti.
Bändin mittasuhteisiin nähden laajasta repertuaarista pursui bluesklassikoita (ajallinen jänne B.B. Kinistä aina Stevie Ray Vaughaniin), ja lisäksi tuikeita irkkusävelmiä ja rentoa bluegrass-irrottelua. Valtakunnallisesti vielä melko tuntematon duo on levyttänyt jo kolmasti, viimeisin on Gone Fishin’ (2016).
”Juke joint” -tyyli on virkistävä ja tervetullut lisä rytmimusiikin tarjontaan. Kaverit vetivät laulua myös äänissä, mikä onkin tarpeellista tässä tyylilajissa. Duon heittäytyminen omaan rooliinsa teki setistä hyvinkin nautinnollisen.
Hienoa, että tätä akustista perinnettä pidetään yllä ja raffinoidaan myös meillä.
*********
Klubien perinteistä bluestarjontaa Raumalla ilmensi parhaiten Tomi Leino Trio. Ulkomaisten solistivieraiden komppaajana puurtanut trio on vahvimmillaan oman musiikkinsa esittäjänä.
Leinon pieni yhtye on sitkeällä työnteolla kohonnut koko maan arvostetuimpien blueskokoonpanojen kärkeen. Aiemmin tänä vuonna julkaistu albumi Hip Shootin’ antaa hyvän läpileikkauksen bändin rautaisesta ammattitaidosta ja omaehtoisesta, vaivattoman tuntuisesti soljuvasta musisoinnista.
Eri puolilla Eurooppaa nimeä saaneen bändin musiikki on mutkatonta bluesia. Oivallinen uutinen Raumalla oli myös, että TLT:n edellisestä, välillä jo loppuunmyydystä levystä Get On Down (2013) on tehty uusintaeditio.
* * * * * * * * * * * * * *
Raumabluesin 2016 klubit perjantaina 12.8.2016 .
Ravintola Kallio: Tomi Leino, laulu, kitara, huuliharppu; Jaska Prepula, basso; Mikko Peltola, rummut.
Café Sali: Echo & Cane: Erkki Räsänen, kitarat, stomp box, laulu; Hannu Vuorjoki, kitarat, mandoliini, laulu.
Buena Vista: Southpaw Steel’n’Twang: Ville “Lefty” Leppänen, kitarat, laulu; Tero Mikkonen, rummut; JP Mönkkönen, basso.
Bluesteltalla 13.8.2016
Emilia Sisco & Helge Tallqvist Band; Jo’ Buddy & Funky Kingstone
