Göteborgin tämänvuotisen jazzfestivaalin pääesiintyjäksi oli saatu Dutch Swing College Band (DSCB). Tulppaanimaan jazzlähettiläät tarjosivat kahden setin kliinisen, loppuunhiotun esityksen täyteen ahdetun Auktionsverket Kulturarenan yleisölle.
Göteborgin festivaaliyleisö ja tapahtuman muut bändit, joilla ei ollut omaa keikkaa samaan aikaan, kerääntyivät saliin varmistamaan hyvät istumapaikat jo hyvissä ajoin ennen mestareiden saapumista.
DSCB:n ääniteknikko vaihtoi salin perusmikrofonien tilalle bändin omat, herkemmät kondensaattorimikit ja varmisti jokaisen äänimaailman sopivan bändin tarkoin vaalimaan soundilliseen imagoon. DSCB:stä on 79-vuotiaan taipaleensa aikana muodostunut järkkymätön instituutio, joka on jo ehkä enemmän brändiä kuin bändiä.
Soittajat saapuivat tyylilleen uskollisena täydellisissä yönsinisissä smokeissaan ja pistivät heti Way Down Yonder In New Orleans-kappaleen lyhyen introversion käyntiin. Sekä vakioaloitus että sitä seurannut ohjelmisto ovat hioutuneet täydellisiksi vuosikymmenten saatossa ja ovat live-esityksissäkin jokaista ääntä myöten ”kuin äänilevyltä”. Uskolliset harmaatukkaiset fanit palkittiin myös heti alkuun perinteisillä DSCB-standardeilla kuten High Society ja Beale Street Blues.
Pasunisti Bert Boeren sai yleisön haukkomaan henkeä aloittaessaan soolonumeronsa Makin’ Whoopee uskomattoman pehmeällä, wah-wah-sordiinolla höystetyllä pasuunallaan. Hänen viisi minuuttia kestänyt virtuoosimainen sooloilu kantoi loistavasti koko Whoopeen läpi teemalla, variaatioilla ja sooloilla.
Orkesterin 75-vuotisjuhliin Menno Daams:ilta lahjaksi saatu sävellys ja sovitus 2020 Rag (nimi viittaa vanhaan 1919 Rag kappaleeseen) suoritettiin täydellisyyttä hipoen, joskin hieman sieluttomasti ilman sen kummempaa tunnetta tai svengiä. Banjisti Peter Kanters oli saanut käsiinsä vanhan, jo 2 kertaa aiemmin DSCB:n hallussa olleen vintage-banjon 1940-luvulta ja esitti tällä kertaa soolonumerona soittimelle varta vasten säveltämäänsä kappaleen Ramblin’ Away.
Orkesterin trumpetisti ja musiikillinen johtaja Keesjan Hoogeboom loisti sekä tyylille uskollisilla fraseerauksillaan lead-osuuksissa että samalla innovatiivisilla sooloillaan. Hoogeboom sekä muut virtuoosit olivat selkeästi säätäneet sekä äänirekisteriä että rytmiikkaa perinnejazziin sopivaksi; vaikka taidot riittäisivätkin hyvin nopeisiin lirutuksiin ylärekisterissä ne eivät sopisi tyylillisesti 50-luvun revivaljazziin ja loistivatkin kiitettävästi poissaolollaan.
Klarinetisti, professori David Lukàcs oli ryhmästä selkeästi eniten kuunnellut vanhaa DSCB:tä ja tavoitteli sekä sooloillaan että tyylillään bändin perustajan Peter Schilperoortin (1919-1990) soinnillista perintöä. Soolot olivat karkkia korville tyylillisellä täydellisyydellään, joskin rytmiikka oli hieman konservatiivista ja harmoniat ennalta-arvattavissa DSCB:n levyjä kuunnelleille.
DSCB oli alun perin kahden klarinetin/puupuhaltajan bändi, mutta tästä on nyttemmin luovuttiin kun pitkäaikainen bändin leader, clarinetisti Bob Kaper jäi eläkkeelle 2020.
Nuorentuneen DSCB:n puhaltajat liikkuivat keikan aikana sujuvasti lavalla sivusuunnassa eri mikkien välillä muodostaen fillejä soittavia pienryhmiä kunkin solistin taakse. Bändi soitti käytännössä puoliakustisesti ikään kuin miksaten itse itseään ja hyödyntäen kulloinkin tarvittavaa etäisyyttä huippuherkkiin kondensaattorimikrofoneihin. Äänimaailma oli luonnollinen ja herkkä, antaen kaikille soittimille tilaa ja mahdollisimman konstailemattoman tunnelman.
Bändi soitti illan aikana monia kliseiksi muodostuneita sovituksellisia kuvioita, breikkejä ja liksejä klassikoissa kuten High Society, Muskrat Ramble ja Darktown Strutters Ball. Se sallittakoon, koska kun bändi on perustettu vuonna 1945 voinee olla varma, että kikatkin ovat kuin ovatkin heidän omaa alkuperää, joita kaikki muut perinnejazzbändit ovat sittemmin kopioineet.
Tyylillisesti bändi oli vuosikymmenten läpi tuttua ja turvallista DSCB:tä. Bändin salaisuus ja tärkein valtti on; miten joukko oman soittimensa huippuvirtuooseja pystyvät sekä loistamaan omalla soittimellaan kuitenkaan vaarantamatta tuttua tyyliä, yhteissoittoa, perintöä ja brändiä.
Tyytyväinen yleisö sai sitä tuttua, turvallista ja huippulaadukasta tavaraa jota kaikki ovat pyörittäneet levylautasillaan kotona ja kuulleet radion jazz-ohjelmissa läpi vuosikymmenten. Toimittamalla tätä huippulaadukasta svengiä, kunnioittamalla perinteitä ja sortumatta kikkailuun bändi onnistuu kerta toisensa jälkeen valloittamaan uusia yleisöjä ja säilyttämään uskolliset faninsa vuosikymmenestä toiseen. Brändiä on vaalittu niin tarkoin, että se kantaa bändiä vuoden 2025 kevään 80-vuotisjuhlista varmasti pitkälle tulevaisuuteen.
Biisilista
1. setti: Way Down Yonder in New Orleans (Intro), High Society, Beale Street Blues,, Muskrat Ramble, Black and Tan Fantasy, Makin’ Whoopee, 2020 Rag, Ramblin’ Away, Quincy Street Stomp, Doghouse Blues, Darktown Strutters Ball
2. setti: March of the Indian, Aint Misbehavin´, That´s a Plenty, Marina, A Shanty in old Shanty Town, So Do I, Sheik Of Araby, Basin Street Blues, Shim-Me-Sha-Wabble, Slottune ja encore Saints.
Kokoonpano: Keesjan Hoogeboom – trumpetti/laulu, Bert Boeren – pasuuna, David Lukàcs – klarinetti/sopranosaksofoni, Peter Kanters banjo/kitara, Adrie Braat – basso/leader ja Frits Landesbergen – rummut.
Göteborg Jazz Festival 30.8. – 1.9.2024, Ruotsi
Dutch Swing College Band (Nederland), River Jazz & Blues Band (Danmark), Adrian Cox (Storbritannien), Mama Shakers (Frankrike) ja Acoustic Dixie Six (Finland) sekä 21 ruotsalaista yhtyettä.
VIDEO: Erling Svensson
