Voisiko sitä nimittää mustalaisjazziksi, oli miten oli, niin Djangon tyylistä tuli jazzmaailmassa vaikuttava menestys. Tämä musiikin laji melkeinpä “unohtui” vuosikymmeniksi Djangon kuoltua vuonna 1953, mutta on kokenut aivan uuden renessanssin, varsinkin 2000-luvulla. Nykyään tätä “hot club” musiikkia esitetään jossain muodossa lähes kaikilla jazzfestivaaleilla.
Lundgren on noussut yhdeksi kyvykkäimmiksi jazzkitaristeiksi Ruotsissa Andreas Öbergin ja Ulf Wakeniuksen rinnalle. Hän on ollut mukana yli 50 äänitteellä rivisoittajana ja levyttänyt 8 omaa albumia.
Lundgren on vieraillut Porissa useamman kertaa, viimeksi kaksi vuotta sitten oman kvartettinsa kanssa soittaen perusrehellistä nykyaikaista jazzia. Tänä vuonna olemme saaneet nautiskella tämän kolmikymppisen taiturin “gipsy-swingistä” Pori Jazzeilla kahdesti. Tyyli oli tällä kertaa eri, mutta soittotaito entisellään.
Nykyinen kokoonpano, missä Lundgrenin lisäksi soittavat kontrabasisti Robert Erlandsson, kitaristi Martin Vidlund ja perkussionisti Thomas Eby, on perustettu noin vuosi sitten. Tammikuussa ilmestyi uusi levy Gustav Lundgren plays Django Reinhardt, jonka sisältämiä kappaleita saimme kuulla eilen myöhäisillan aikana Klubin terassilla. Yhtye esitti Djangon tempoltaan ja tyyliltään poikkeavia sävellyksiä eri ajanjaksoilta. Vauhtiin päästiin kappaleella Impromptu Vamp ja Wepster, jotka ovat Reinhardtin loppukauden tuotantoa, 1940-luvun lopusta ja 1950-luvun alusta. Eilisen kahden setin mittaiseen esitykseen mahtui toki muutakin kuin pelkästään Djangoa. Koska Norah Jones esiintyy Festivaaleilla, niin Gustav soitti yhtyeineen myös yhden hänen hienoista sävellyksistään, My Dear Country. Sitten jatkettiin taas Djangon tunnelmissa, Swing 42, mikä tietenkin viittasi vuoteen 1942. Sen jälkeen käytiin hieman tango ja flamenco tunnelmissa, Minor Blues, Swing 48 ja Nuages. Väliin mahtui yksi standardikin, There Will Never Be Another You ja ensimmäinen setti päättyi kappaleeseen Appel Indirect.
Toisen setin aluksi saimme myös tutustua Lundgrenin omaan tuotantoon, The Great God, on sävellys, jonka Gustav sävelsi monta vuotta sitten. Djangon virikkeisessä maailmassa jatkettiin Mélodie Au Crépuscule, jota seurasi yksi juutalainen sävellys. Loppupuolella yhtye jatkoi Djangon kappaleiden soittamista medley tyyliin, missä oli useampi kappale yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi.
Djangon aikanaan soittama ja säveltämä musiikki on ainutkertaista, mikä kestää vuosikymmenestä toiseen. Se on mukavan letkeää ja tunnelmallista, mikä ei koskaan puuduta. Kun sitä vielä soittaa Lundgrenin kaltainen maailmanluokan kitarataituri, niin kuuntelunautinto on taattu. Hänen uniikki “Djangosoundinsa” yhdistettynä nopealiikkeiseen tekniikan hallintaan on mahtavaa kuunneltavaa. Hänen rytmitajunsa on tarkkaa ja soitto etenee kiivaasti ja jouhevan näppärästi eteenpäin. Ei ole mitenkään ihme, että hän on saanut ylistäviä lausuntoja myös muilta tunnetuilta jazzkitaristeilta.
{youtube}7wgcdiI0sS0{/youtube}
