Säveltäjä-kapu, kaksi solistia ja visualisti, siihen pohjaksi big bändi ja hyvä äänentoisto, siinäpä ainekset alusta loppuun rakennetulle konserttikokonaisuudelle, joka kesti väliaikoineen tasan kaksi tuntia ja oli houkutellut Åbo Svenska Teaterin täyteen ”yleisöä joka tulee paikalle avoimin mielin, vailla minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai tavoitteita. Aistit avoinna on mahdollisuus tulla yllätetyksi – parhaassa tapauksessa positiivisesti”. Lainaus jazztyöläinen Jussi Fredrikssonin esipuheesta Jazz City Turku – esitteessä.
Jazz noir on käsite, joka googlettamalla tarjoaa musiikkia 30–50 –lukujen rikoselokuviin, yleensä mustavalkoisiin. Musiikki voi olla läpisävellettyä, mutta usein sitä on ryyditetty jazzmuusikoiden soittamilla improvisoiduilla osuuksilla. YouTubesta löytyy niin Miles Davista, kuin Gerry Mulligania, John Coltranea kuin Chet Bakeria. Suomalaista finn noiria on tehnyt Kalle Kalima vuonna 2013 julkaistulla albumillaan.
Jussi Lampela on lahjakas ja työteliäs säveltäjä-sovittaja-kapellimestari, joka on aikaisemminkin tehnyt teoskokonaisuuksia. Tulevat evergreenit, konserttisarja Kanneltaloon JLNonet feat. joukko solisteja. Toisenlaista osaamista on kuultavissa Finnair Holidaysin mainosfilmin musan sovituksessa, pätkä vilahtaa televisiossa vieläkin silloin tällöin.
Musiikki voi olla absoluuttista tai ohjelmallista, sanat lisäävät siihen sisältöä on ne sitten laulettuja tai sitten puhelaulua so. räppiä. Voihan musiikin päälle puhua myös ilman kuultuun musiikkiin istuvaa rytmiä, mutta nyt kuultiin poliittisten puheiden päälle tehtyä musiikkia. Puheiden pätkät saivat taustaa Jussin välispiikeissä. Rautaesiripun rakentaminen maailmansodan jälkeen aloitti vihanpidon, joka oli vahvana esillä Churchillin puheessa 1946. Paasikivi pyöritteli sopivia sanoja 1958 perustellessaan YYA-sopimuksen syntyä. Eisenhower haki rauhaa atomipommin avulla 1953 ja McCarthy jahtasi kommunisteja 1954. Kennedyn puhe 1963 toi esiin toivon pilkahduksen ja Reagan kehotti Gorbatšovia kaatamaan muurin vuonna 1987. Jotenkin tällä hetkellä tuntuu että ollaan uudestaan tuolla jossakin-50 luvun puolivälin vaiheilla.
11 teosta, joista neljässä ei ollut puhetta innoittajana. There´s a Spy Around The Corner sisälsi Jukka Eskolan vahvan imukuppisoolon ja visuaalisena kuvituksena loputon käytävä ja kuvia film noirin klassikoista. Run and Hide sisälsi Jukka Perkon kauniin ja konstailettoman, muttei imelän alttosoolon. Mystery in Black And White toi lavan eteen Turku Jazz Orchestran taiteellisen johtajan Tero Lindbergin kera flygarin. Kahden miehen voimalla tehtiin se mitä Clark Terry teki yksinään, harmon mute – trumpetin ja flyygelitorven maukkaan vuoropuhelun. Illan todellinen menobiisi oli On Freeway, jossa Jukka Eskola olikin sitten aivan liekeissä. Loistavaa elokuvamusaa, joka sai mielikuvituksen liikkeelle kehittelemään tunnelmaan sopivaa kässäriä.
Loput seitsemän sävellystä olivatkin sitten yleisölle haasteellisempia. Infoa tuli musiikin, puheen, valojen ja kolmelle suurelle näytölle heijastetun kuva- ja tekstimateriaalin välityksellä. Kappaleesta riippuen näytöllä oli liikkuvaa tai stillkuvaa, jonka päällä eteni puheet tekstinä puhujan puheen tahdissa. Musiikki eteni välillä walking bass – kompilla ja sitten taas biisi alkoi vaikka viidakkorummutuksella. Iso basso, komppikitara, sähköinen kosketinsoitin ja rummut, joiden päälle koottiin riffejä ja melodian kaaria ja tietysti kaksi pääsolistia Perko ja Eskola. Parikin pasuunasooloa, Pekka Laurikka ja Aarni Häkkinen toi väriä kokonaissoundiin, kuten myös trumpetisti Ilkka Arola. Soolo mieheen. TJO:ssa riittää solisteja omastakin takaa.
Omalla tavallaan vaikuttavin kappaleista oli YYA-sopimus, jossa J.K. Paasikivi kommentoi YYA-sopimuksen syntyä vuonna 1948. Taustan kolmella ruuduilla pyöri grafiikkataiteilija Joonas Tikkasen rakentama katkelmakooste, jossa liikenne kulki vielä varsin ruuhkattomassa Helsingissä, ihmiset kiirehtivät aamujunalta tehtaisiinsa tai tehtaan portista ulos töiden jälkeen. Elokuvat tietenkin mustavalkoisia, lyhyitä katkelmia, monin paikoin tuttuja maisemia aikansa suurkaupungin sykkeestä. Kuitenkin kaikesta välittyi tunne, että elämä menee eteenpäin, pysähtyäkään ei voi…
Konsertti alkoi Churchillin puheella, johon Jussi oli kirjoittanut musan nimellä Prelude – It´s my Duty, Eisenhowerin puheiden päälle Chance for Peace ja Steps that can be taken now, E.R. Murrowin televisio showsta lainatulle, Garthya kommentoivalle tekstille Good Night and Good Luck, Kennedy puhui kappaleessa Strategy of Peace ja vanha lännen sankari Ronald Reagan varsin valoisasti illan viimeisessä Tear Down This Wall. Säveltäjä itse käynnisti läppäriltä puheet alkamaan sopivassa kohdassa kulloistakin teosta.
Yleisö yllättyi positiivisesti ja esitys sai isot ja pitkät kädet. Ylimääräistä ei tullut, koska kokonaisteos ei sellaista pitänyt sisällään. Edessämme istui vaari, mummo, isä ja kaksi poikaa 6 ja 8 vuotiaat kuulemma ensimmäisessä jazzkonsertissaan. Pojat seurasivat tapahtumia kiinnostuneen tuntuisina, tosin mummon karkkipussista taisi olla hieman lisäapua.
Konsertti aloitti tämän vuotisen Turku Jazz Festivalin. Luvassa on lisäesityksiä muualla, toivottavasti en paljastanut liikaa.
KOKOONPANO:
Kapellimestari – Jussi Lampela, Alttosaksofoni – Jukka Perko, Trumpetti – Jukka Eskola
Grafiikka – Joonas Tikkanen
Turku Jazz Orchestra
Saksofonit: Jusu Heinonen, Juha Järvinen, Kimmo Gröhn, Harri Wallenius, Pekka Välimäki
Pasuunat:, Aarni Häkkinen, Pekka Laurikka, Ville Myllykangas, Micke Långbacka
Trumpetit: Tero Lindberg, Petter Järvi, Rami Koskinen, Ilkka Arola
Basso: Vesku Saloranta, Kitara: Joni Vierre, Piano: Ville Vihko: Rummut: Taneli Korpinen, Tekniikka, Oskari Kailes, Tuottaja:Salla Karvonen
