Blues’n roll -ilta Äänekosken Häränvirran Jazzteltalla perjantaina oli todellista kitarajuhlaa. Bluesin kuningatar Erja Lyytinen loisti jo sangen tottuneesti kirkkaana päätähtenä, mukana menossa myös tarmokas skottibändi King King ja sen moninkertaisesti palkittu Alan Nimmo ja vielä kolmen suomalaistaiturin kanuunasessio. Ihminen ei kai kohtuuden nimissä voi enää toivoa enempää – ainakaan ei kykene ottamaan vastaan.
Illan päätähti Kitaristi Erja Lyytinen pudotteli varmoin ottein bluesrockiaan ja perusbluesia ja tarjosi samalla yleisölle näyttävän show’n. European Blues Awards (2017) tuli ansioista, kansainvälistä uraa on käynnistelty ja se edellyttää linjavalintoja ja hittejäkin pitäisi ruveta tulemaan. Mutta miten?
Siinä on se iso kysymys. Perusasiat ovat kunnossa; tiukka bändi, joka mukautuu Erjan ideoihin ja käy kuin kone. Puistobluesissa 2018 hän teki pieniä lähestymisyrityksiä jazzin suuntaan, mutta se jäi lähinnä irrallisiin asteikkokokeiluihin, biisitkin olivat hiukan figuurittomia.
Nyt hän oli palannut perusasioiden äärellä, siis tuhtia bluesrockia. Valinta oli hänelle sopiva, muttei vielä riitä. Vankkaa basic bluesiakin toki saatiin nauttia mutta Järvenpään settiin verrattuna huomattavasti vähemmän.
Slide puri hurjasti, ja kitaristi oli ottanut vasurin vasarointitekniikan aktiivisempaan käyttöön; ylöspäin rientävät moduloinnit häikäisivät loistollaan ja tarkkuudellaan. Myös staccato-soitto oli uudistunut.
Muistuma viimekesäisestä Santana-keikasta Helsingissä kuultiin myös. Hän oli lähinnä inspiraationa poiminut biisien lomaan katkelmia tunnetuista sävelmistä, kuten Summertime.
Kuopiolaislähtöinen kitaristi Erja Lyytinen on bluesväen lemmikki ja kestosuosikki. Juuri nyt Erja Lyytinen on mielenkiintoisessa vaiheessa. Keikoilla bluesyleisölle löytyy kiinnostavaa, mutta uusia tuulia on selvästi ilmassa. Uusin levy Another world antaa tästä viitteitä. Nykyinen bändi ainakin on tiukka ja dynaaminen, se oli helppo todeta.
King King hallitsee sydämellä
Skottibändi King King hurmasi Puistobluesin 2018 tiukalla bluesrockillaan ja teki sen Häränvirralla taas. Kuinkas muuten? Kitaristi-laulaja Alan Nimmo ja yhtyeensä ovat viime vuosina vieneet parhaat pokaalit päältä Britannian bluesäänestyksissä. Levytystuotantokin on komea, mutta livenä hei ovat parhaimmillaan.
Armottoman puserruksen lisäksi bändi osaa myös nyansoida ja herkistyä soulballadien tunnevoimaisuuteen. Bändi tuki Nimmoa komeasti. Järvenpäähän verrattuna kitara ei ollutkaan nyt aivan niin dominoivassa asemassa.
Kappaleita ei liioin tarpeettomasti pitkitetty yksitotisilla sointukierroilla, ammatillisuutta sekin. Nimmo vongutteli sydämensä kyllyydestä, loppujakson paisutukset olivat jo lähes kestämättömiä. Keyboardisti Jonny Dyke teki aistikasta ja tyylikästä sävelmaalailua sekä urkusoundilla että sähköpianolla.
Yleisö vaati sitkeästi encorea, ja myös sai tahtonsa läpi, vaikka aikataulut tekivät tiukkaa. Yleisökin innostui laulamaan Let your love shine, let your soul shine Bright. ‘
Perinteisen bluesrockin arvostelijat sanovat sen olevan puisevaa ja mielenkiinnotonta. Ilmeisesti he eivät ole vielä kuulleet King Kingiä? Jos ovat ja mielipide on yhä sama, niin he todennäköisesti eivät ole enää pelastettavissa.
Aina vaan kitaroita
Blues’n’roll-ilta oli todellista kitarajuhlaa ja avausesiintyjä tavallaan tapahtuman nimikkobändi. Illan avannut Guitars-trio otti ryhmineen asiat rennosti, muttei lepsusti. Soitettava ohjelmisto sisälsi kaikkien kolmen kitaristin soolomateriaalia sekä tyylitajuisesti valittuja covereita.
Kitaristi Ben Granfelt toi lavalle kaksi muuta kovan tason ammattilaista, Jyrki ”Muddy” Manninen (Benin seuraaja Wishbone Ash -kitaristina) ja Jarmo Nikku (tuttuja keskenään monista projekteista).
Kyseessä siis on suomalaisversio Joe Satrianin 3G’s -konseptista, ja voisi sanoa, että selvästi laulullisempi ja jotenkin myös selväpiirteisempi kuin originaali. Odotettu bluesorientaatio tosin jäi ohueksi, mutta tanakka rocklataus korvasi puutetta. Suomi-triolla on toisensa kuulemisen taitoa ja myös malttia olla soittamatta tarvittaessa.
Kolmesta herrasta Manninen on jäänyt minulle aina melko etäiseksi, eikä tämä ilta sanottavasti muuttanut tilannetta; Granfeltin viedessä junaa Nikku toimi erinomaisena sparraajana. Hyvin tasapainoinen sessio joka tapauksessa. Ja hyvää komppikitaristiahan aina tarvitaan. Bändin komppiryhmää ei varmaankaan voi kehua liikaa.
Tosin Mannisen Albatros-henkinen Rosienosti esiin häntäkin komealla tavalla. Sunshine of Your Loveoli mainiosti kytketty JJ Calenhittiin Cocaine. Loppujakson tiivis funkytykitys pani toivomaan sitä tavaraa lisää. Huipentumana Jeff BeckinFreeway Jam.
Nikku julkaisi keväällä ensimmäisen instrumentaalisen soololevynsäLine by line, monien sessiomuusikkovuosien jälkeen. Kaksi vuotta sitten Manninenkin julkaisi ensimmäisen soololevynsä Long Player. Granfelt taas on julkaissut jo 16 levyä sooloartistina ja kiertää jatkuvasti pitkin Eurooppaa.
Keitelejazz, Jazzteltta pe 26.7.
Guitars, Guitars and More Guitar.
Ben Granfelt, Jyrki ”Muddy” Manninen, Jarmo Nikku (kitarat), Masa Maijanen (bassokitara), Miri Miettinen (rummut ja taustalaulu).
King King.
Alan Nimmo – laulu, kitara, Jonny Dyke – kosketinsoittimet, Zander Greenshields – bassokitara, Andrew Scott – rummut.
Erja Lyytinen.
Erja Lyytinen – laulu, kitara, Juha Kuoppala – koskettimet, Tatu Back – basso, Iiro Laitinen – rummut
