Jazzjuhlien päätöspäivä myytiin veteraaneille ja meidän yhteydellämme 40 vuoden takaisiin myrskyisiin tapahtumiin. Ginger Baker, jota luonnollisesti mainostettiin Cream-yhtyeellä, ei pettänytkään. Hänen rumputyönsä ei ole muuttunut pätkääkään sitten em. yhtyeen ensimmäisen levyn ”Fresh Cream” (1967) siitä huolimatta, että ohjelmassa oli Wayne Shorterin ja Sonny Rollinsin kappaleita. Sinänsä sympaattinen mutta letkeän arkaainen paukutus sopi kuitenkin hyvin yhteen taitavan congarumpali Abass Dodoon kanssa luoden pikantin afrikkalaisen tunnelman. Väärinkäsityksen välttämiseksi painotan, että itsekin nuorena innokkaana rumpalina yritin opetella Bakerin tyyliä vuosikausia, joten ei hänen vaikutuksensa maailman musiikkielämään ollut suinkaan vähäinen.
Billy Cobhamin maailmanmaine perustuu Mahavishnu-yhtyeen lisäksi myös hieman myöhemmin ilmestyneeseen fuusiojazzin perusteokseen ”Spectrum”, jonka ilmestymisaikoihin muoti oli sellainen, että vuoden jazzlevy DownBeatin äänestyksessä oli Jeff Beckin ”Wired”. (Tällä oli mukana sama kosketinmies, Jan ”MiamiVice” Hammer)
Tämän jälkeen Cobham on tehnyt hyvin monipuolisen uran jazzmusiikissa. Viimeksi hän kävi Suomessa muistaakseni Porissa, jossa kuulin häntä täysin perinteellisen akustisen yhtyeen ankkurina be-boppia soittamassa.
Nyt hänen yhtyeessään oli kaksi kosketinsoittajaa ja taitava tynnyrinkannen (steel pan) kilistäjä, jotka toivat kuin terveisiä Karibialta. Cobham käy synnyinmaassaan Panamassa vakituisesti lomailemassa, joten vaikutteet lienevät hyvinkin pinnassa. Orkesteri oli hienosti miksattu, joten eri äänikerroilla pelaavat syntikalistit kuuluivat hyvin erikseen. Verrattuna 70-luvun musiikkiin esitys oli hyvinkin rauhallinen ja jopa kaunis, ja fuusio kallistui nyt enemmän ambient-jazzin kuin rock-musiikin suuntaan.
Cobham on edelleen kovassa kunnossa oleva taitava rumpali, joka kilpailee äänestyksissä piikkipaikasta aivan omasta ansiostaan. Hänen soittonsa tuntuu kypsyvän jatkuvasti, ja taas oli jännittävää kuulla, kuinka hän noilla kolisevilla, rämisevillä ja suhisevilla instrumenteilla pystyi oikeasti soittamaan säestyksen. Tämä vaatii poikkeuksellista ajoituksen tajua ja sellainen Cobhamilla on.
Vastoinkäymisistään huolimatta nätiksi kaupungiksi kehittynyt Äänekoski tarjosi myös muita oheistapahtumia , hieman ”teetä ja torvisoittoa” –tyylillä. Pienessä keskuspuistossa esiintyi paikallisia artisteja ja perinteinen Työväen torvisoittokunta. Yllättävän hyvä esitys n. 20 katsojan todistaessa vakavina oli Keskisuomen Radion viehättävä toimittajaääni Marika Paaso, joka lauloi tosi hienosti tuttuja kappaleita kahden kitaran säestäessä folk-country-tyyliin.
