Korpo Sea Jazzin esiintymispaikat ovat melko rajallisia ihmismäärän suhteen ja siksi monet konsertit ovat loppuunmyytyjä jo ennakkoon. Menneinä vuosina erityisesti kirkkokonsertit ovat olleet hyvin suosittuja ja ne ovat vetäneet kirkon yleensä täpötäyteen. Tänä vuonna perjantai-iltapäivän konserttiin sai vielä lippuja ovelta ja kirkon penkit täyttyivät viimeistä paikkaa myöten.
Kolmen omaleimaisen artistin, Jukka Perko, Jarmo Saari ja Teemu Viinikainen, muodostama Avara trio sai julkaistua toisen albuminsa toukokuun lopulla, juuri sopivasti kesän keikkarumbaa varten. Invisible Man sisältää kaksitoista kappaletta tuoretta uutta musiikkia, jota saimme kuulla konsertin aikana.
Jukalle kirkko on tuttu ympäristö, sillä hän on pitänyt usein konsertteja kirkossa. Hän on myös käsitellyt paljon virsien pohjalle rakennettua musiikkia, jolla hän on puhutellut kuulijoitaan jo vuosikymmenen ajan.
Sakraalinen musiikki on hänelle hyvinkin tuttua ja läheistä. Jukka Perko osaa myös hauskan kerronnallisen puheenpidon konsertin ohessa ja näin hän avasi tällä kertaa konsertin.
– Muistutan tähän alkuun, että muistakaa laittaa virta päälle puhelimiinne, kun lähdette täältä kirkosta, sillä muuten saatatte huomata, etteivät läheiset tavoita teitä syksyn aikana. Hienoa, että saamme olla täällä tänään esiintymässä. Soitettava musiikki keskittyy suureksi osaksi uuden albumimme Invisible Man -sisältöön. Lähdemme kuitenkin liikkeelle siitä mihin jäimme täällä Korppoon kirkossa viimeksi soittaessamme virsiohjelmaa. Tämä on virsi 548 Tule Kanssani Herra Jeesus.
Ohjelma jatkui siitä Viinikaisen ja Perkon yhteisteoksella Like Father Like Son ja sen jälkeen kuulimme Saaren sävellyksen Helmi, mikä oli omistettu hänen tänä keväänä kuolleelle äidilleen.
Seuraava kappale oli saanut alkunsa Antti Hyryn novellista Maantieltä Hän Lähti (He Left the Road). Se kertoo miehestä, joka käveli maantietä pitkin ja päätti poiketa metsään kulkien suoraan pitkin maita ja mantuja todeten lopulta palanneensa samaan paikkaan. Näin tapahtui, vaikka hän lähti uudestaan liikkeelle toiseen suuntaan.
”Tämä on meille muusikoille hyvin tuttua”, kertoi Perko. ”Uusia levyjä tulee tehtyä ja kaikenlaista tulee yritettyä, mutta silti ollaan maantiellä samassa kohtaa. Se on kuitenkin turvallinen hyvä kohta, voin puhua vaikka omakohtaisesta kokemuksesta.”
Tältä pohjalta ”kävelijänä” aloitti Teemu yksin kitarallaan, mihin Jarmo tuli mukaan sähkökitarallaan kummallisella kaikuvalla kohinalla Jukan vastatessa pelkkää ilmaa puhaltaen ja nopeita vihaisia ääniä altostaan räväyttäen.
Kaiku laajeni ja levisi lennokkaana ympäri kirkkoa, kunnes tuli nopea pudotus, mutta matka jatkui kuitenkin edelleen. Musiikki kuvasi hyvin sitä metsässä harhailua ja ihmetystä, kun aina palattiin samaan paikkaan.
Siitä ohjelma jatkui virsisävelmällä Kaitse Jeesus, Paimen Hyvä, Perkon aloittaessa pitkällä sopraanosoololla. Erikoista kappaleessa oli tällä kertaa, että se ”soitettiin ruotsiksi”, Perkon sanoja lainatakseni. Sen jälkeen Jukka jatkoi jutustelua.
– Päivä on nyt taittunut siihen pisteeseen, että meillä on vielä yksi kappale jäljellä, mutta älkää olko huolissanne, sillä se on todella pitkä. Ihan vielä ei tarvitse suorittaa auton etäkäynnistystä. On merkityksellistä soittaa ihmisille, jotka ovat osaavat ottaa sen vastaan, sillä se ei aina ole niin itsestään selvää. Me teemme musiikkia puolivalmiiksi ja te kuulijat täydennätte se omilla mielikuvillanne. Kari Hotakainen on kuvaillut kirjassaan musiikin olemusta, ”meidän ei pidä ymmärtää, meidän ei pidä kysellä, meidän pitää mennä musiikkiin sisälle, ottaa se vastaan ja yrittää löytää sieltä oma elämä.” Soitto mistä ei ole mahdollista löytää oma elämä ei ole soittoa ollenkaan, vaan instrumentin yleisesittelyä.
Viimeisen kappaleen pohjana oli taas Antti Hyryn novelli Mustan Joen Vesi, mikä teki havaintoa luonnosta. Vesi ei lopulta ollutkaan niin tummaa, vaan päinvastoin kirkasta, mutta pohjan kasvillisuus teki sen tummaksi.
Kokonaisuutenaan konsertin musiikillinen anti oli hyvin seesteinen, vaikka monenlaisia korostuksia ja erilaisia äänenmuodostuksia syntyi kaiken aikaa. Kahden erilaisen kitaristin luoma kokonaisnäkemys muodosti siistin yhtenäisen kerronnallisen äänimaiseman, jota Perko väritti omalla melodisella soitollaan tähdäten johdonmukaisesti yhteiseen päämäärään.
Viinikaisen akustinen soitto teki tutkimusmatkaa jazziin perinteen kautta. Vaikka hän käyttää sähköistäkin ilmaisua, niin hän pysyi kliinisemmällä linjalla kuin Saari, jonka käyttämät sähköiset lisäpalikat lisäsivät soittoon selkeästi rosoisemman pinnan. Tämä oli tietoisesti tehty, sillä vastakkaisasettelut vain vahvistivat yhtyeen musiikillista kokonaiskuvaa. Altto- ja sopraanosaksofonia soittaneen Perkon mietiskelevän tiivis ilmaisu tavoitti saumattomasti Saaren sähköisen ja Viinikaisen akustisen kitaran yhdeksi kokonaiseksi musiikilliseksi yksiköksi.
Näin Jukka Perko kuvaa itse uuden levyn olemusta. ”Koen, että elämäni aikana tehtäväni on syntyä uudelleen omaksi itsekseni. Avaran musiikki tarjoaa mahdollisuuden olla tämän syntymän peili, jossa minusta tulevat esiin nekin puolet, jotka ovat ennen olleet näkymättömissä. Oma, sisäinen Invisible Man tulee tällä albumilla näkyväksi ja kuuluvaksi hienovaraisella tavalla. Se ei ota tilaansa äänekkäästi raivaten vaan taiten, luottaen omaan sisäiseen voimaansa. Se saa kasvunsa tilasta ja avarasta mielestä.”
Korpo Sea Jazz 2016, perjantai 29.7.2016
Korppoon kirkko
17.00 Avara (Jukka Perko: saksofoni, Teemu Viinikainen: akustinen kitara, Jarmo Saari: sähkökitara)
