Kun kotoa Keski-Savosta lähti kohti revontultenmaata ja perinteistä Kaamosjazzia, niin ensin täytyi käyttää VR:n italialaista kallistelevaa kiskoihmettä. Se meinasi (taas kerran) hyytyä, nyt Kouvolan asemalta matkaa jatkettaessa. Onneksi ei ollut kiirettä, sillä alkuillan lentokoneelle täytyy reilun 300 kilometrin päästä Helsinki-Vantaalle lähteä jo aamu yhdeksän junalla, päivän toisella junalla ei olisi ehtinyt. Mutta tuo 10 -15 minuutin viivästys harmitti silti.
Tikkurilasta päästiin ripeästi junalla kentälle. Aikaa oli rutolti syödä ja kirjautua lennolle. Ja sitten odotetettin, odotettiin ja odotettiin koneeseen pääsyä. Finnairin henkilöstö koneeseen menotiskillä oli vaikeassa tilanteessa, kun lähtö viivästyi ja viivästyi. Kuulutukset häipyivät johonkin lentoaseman meluun ja epätietoisuus vaivasi lähtijöitä… kuten kai myös virkailijoitakin.
Reilun tunnin ja vartin jälkeen… koneemme henkilöstöön kuuluvat lentoemot olivat vihdoin saapuneet toiselta lennolta ja valmiita palvelemaan. No, hienosti niin virkailijat kuin lentoemotkin työnsä kuitenkin hoitivat ja pääsimme sinivalkoisin siivin Ivaloon yli 10 tuntia kotoa lähtömme jälkeen.
Perillä meitä odotti reipas -20° pakkanen ja lievä vinkka. Ajaa körötellessämme kohti Saariselkää loimusi taivaalla valoilmiöitä… revontulia. Ei muuta kuin auton nokka kohti Kaunispään huippua ja sieltä ihastelemaan tuota taivaan todella upeaa valoshowta. Viisi – kuusi revontulivyötä paloi ja juoksi taivaankannella. Paksuin niistä päittemme yläpuolella. Näky oli hengästyttävän massiivinen ja mahtava. Paikallisten ihmisten mukaan parasta A-luokkaa. Ainoana pienenä miinuspuolena se, etteivät revontulten värit olleet parhaat mahdolliset…
Kaamosjazz – Polar Night Jazz
Ei nimi miestä pahenna, vaikka vanhalle Kaamosjazzin kävijälle ulkomainen nimi, Polar Jazz Night, ensi alkuun sylettikin. Tarkemmin asiaa ajateltuna ja Saariselällä ympärilleen katseltuna, nimi tuntuikin hyvältä, sillä lähes kaikki vastaantulijat ja kanssaeläjät olivat ulkolaisia.
– Meidän täytyi huomioida entista paremmin ulkolaiset turistit. Niin jazzien nimen kuin ohjelmiston suhteenkin. Siksi meidän tuotantoryhmä tuokin ohjelmistoon mukaan saamelaista ja pohjoista ulottovuutta entistä enemmän. Olemme muokanneet myös jazzien muuta kokonaisprofiilia ja saaneet yhdistettyä eri tahoja puhaltamaan entistä enemmän yhteen hiileen, kertoi Eeva Flinkman järjestäjätaholta tapahtumateltan lipunmyyntipistellä.
– Tänä vuonna soitamme perinteisesti Inarin saamelaiskeskus Siidassa ja ensimmäistä kertaa myös Karigasniemessä. Saariselällä kokeillaan myös tällaista teltta-areenaa, jossa päiväsaikaan on tarjolla konsertteja keskellä kylää.
Varren nelikko ja Laura Voutilainen
Kaamosjazzien avajaiskonsertti soitettiin perinteisesti Santa’s Hotel Tunturin pääravintolassa, jossa järjestelyorganisation avauspuheen piti Tarja Manninen. Avausillan ohjelmistossan viimevuotisen Paulakoivuniemi -avajaishuipennuksen korvasi nyt Varre Vartiaisen tutuista huippu-ukoista koottuu nelikko laulusolistinaan Laura Voutilainen.
Niinpä tämän vuotinen ohjelmisto poikkesi rajusti Paulan esittämistä stankkupohjaisista jazzkappaleista, nyt mentiin reggaen, skan, r&n, funkin ties minkä rytmikirjon maailmassa. Eli illan latauksessa oli paljon enemmän trotyylia kuin edellisvuonna. Ja tämä olikin oikea valinta, sillä illan ainoa varsinainen jazzkappale Cry me a River ei oikein jazzannut täysillä muuten upeasti esiintyneen Lauran tulkintana.
Illan aloitti maanmainio nelikko, Varre Vartiainen kitara, Arttu Takalo vibrafoni, Ape Anttila basso ja Thomas Rönnholm rummut. Muutaman kappaleen mittaisella jazzaavalla alkuverryttelyllä ”otettiin alkuhiet” ennen illan varsinaista Lauran menoshowta. Bändin soitanto oli parasta A-luokkaa, joka sai myös osan melko täydestä ravintolasalista keskittymään soiton kuunteluun.
Ravintolasalin osittaista vajaatäyttöä selittä se, että monet pöytävarauksen tehneet seurueet eivät saapuneetkaan paikalle… harmillista käytöstä tällaisten osalta… peruutus olisi ollut kohteliasta tehdä, antaen näin tilaa muille halukkaille tulijoille.
Voutilaisen ohjelmisto perustui hänen esittämiinsä kappaleisiin, nyt jazzahtavina sovituksina. Taitava laulajatar käänsikin oman tuotantonsa hienolla pieteetillä uuteen kuosiin. Hänen hieno osaamisensa ja upea ulosantinsa lisättynä mukavanmakuisella lavakoreografialla oli nautittavaa. Asiansa osaava taiteilija omasi myös yhteyden kuulijoihinsa, jotka alkuun hieman ujostelivatkin moista, mutta lopussa olivat mukavasti juonessa mukana.
Varre Vartiaisen kitara totteli käskijäänsä makoisasti niin sooloissa kuin komppiosastollakin. Todellinen mestarismies kuusikielisine sähkökeppineen ja sähköisine vempaimineen. Samaa vankkaa soittimensa osaamista löytyi myös lavan toiselta puolelta Arttu Takalon toimesta. Putkistot toistivat upeasti ison käden pampulapäisiä keppejä. Huippu-ukkoja molemm
Komppiosastossa vanhempaan basistiosastoon kuuluva Ape Anttila jytkytti sähköbassoaan massiivisesti Lauran syketaustana. Rumpali Thomas Rönnholm potki ja työsti kepeillään lisähurmosta. Rytmimatto kutoutui kummankin herran toimestä tyylikkäästi, antaen soolo-osastolle tukevan alustan.
Kokonisuudessaan ihan mukava avaus tämänvuotiselle Kaamosjazzille. Ei ehkä vanhemman yleisön odottamaa niin tunnetäyteläistä ”tule ja purista” rytmiä a’la vanhat stankut. Mutta tulta ja tappuraa että iloista rytmipaloa löytyi sitäkin enemmän. Ja hyvin toteutettuna. Onkin jännittävää seurata, mitä ensi vuosi tarjoilee tapahtuman aluksi.
Kaamosjazzin aloituskonsertti- Laura Voutilainen & Varre Vartiainen Quartet
Torstai 23.11.2017 klo 21.00 Santa’s Hotel Tunturi, Saariselkä
