Perjantaipäivä alkoi vaihtoehtopelillä, sataa vaiko paistaa. Kotona paistoi, mutta seuraavat muutama sata kilometriä arpoivat ja Oulun lääniin saavuttaessa sade alkoi… ensin harvakseltaan pisaroiden, mutta sitten reippaasti ropisten. Pulkkilan jälkeisen Uljuan tekoaltaan ja entisen Terskanperän tienhaaran ohitettua alkoi todellinen kaatosade. Näkyvyys tippui olemattomaan. Useat autot pysähtyivät tienposkeen odottamaan sateen loppumista. Meidän matkanteko jatkui hitaan polkupyörämarsin vauhdilla… kuten aikoinaan armeijassa… vain lepperin leima jäi puuttumaan takapuolesta.
Sitten seurasi poutaa, sadetta, poutaa, sadetta. Oulujoki ylitettiin kunnialla. Niin myös ylväs Kemijoki. Samoin mahtava Torneå. Kuusituntinen moottorimarssi oli ohitse, kun ilmoittauduimme Tornion kulttuuritoimistossa sijaitsevassa Kalottjazz Bluesin ”kilpailutoimistossa”. Passit kaulaan ja kipinkapin Aineen taidemuseolle, jossa oli alkamassa kitaravelho Viinikaisen soolokonsertti.
Kiirehtimisemme oli ollut sinänsä turhaa, koska ruotsalaisia artisteja Luulajan lentokentältä vastaanottamaan valmistautunut festivaaliorganisaatio sai kuulla, että S:llä alkava lentoyhtiö oli perunut lentonsa sinne. Harmin paikka, sillä aikataulu korvaavien artistien hankintaan oli olematon. Eli oli tultava toimeen paikalla olevien kanssa… No, eihän säälle mitään voi, eikä loppujen lopuksi tarvinnut perua kuin Edda Magnasonin esiintyminen Aineen Taidemuseolla.
Eddan poisjäänti aiheutti Viinikaisen konsertin alkamisen viivästymisen noin puolella tunnilla. Onneksi aurinkoisella pihamaalla soitteli odotuksen alkuajat polkupyöräpianisti Aarno Paakkari. Tämän hyväntuulen fillaripianistin ”kilkuttelu” tasasi odottajien tunnelmia.
Paakkari kertoi olevansa Tornio-Haparanda akselilla vain perjantantain, sillä Kemijärven ”kemut” odottelivat häntä lauantaiksi. Hän kertoi keikkoja olevan vuosiperiodilla ihan mukavasti. When The Saintsin -sävelet tahdittivat hänen perjantain polkemistaan naapurimaan rajan ylitse… Heja Sverige.
Aineen taidemuseon konserttipaikka oli ”umpitäynnä” Teemu Viinikaisen aloittaessa osuutensa. Hän kertoi tulomatkansa Jyväskylästä viivästyneen aikalailla, kun VR:llä oli ongelmia (ilmeisesti) säästä johtuen. Tosin ratojen ongelmiin on totuttu jo ihan liiaksikin. Valitettavasti.
Teemun ohjelmisto piti sisällään mm. Thelonious Monkia, Chic Coreaa, Stingiä ja yleisölle tutumpana venäläisen runoilija Eduard Kolmanovskin runoilija Konstantin Vansenkinin runoon säveltämä Rakastan sinua elämä (Rakastan elämää). Aluksi hän tapaili ja etsi hitaalla ja osin raukealla otteella parasta sointia, koska soundcheck oli jäänyt vähiin juna-aikataulusta johtuen.
Sitten päästiin muhevaan alkuun, jossa melodiarunsaus täytti salin Rakastan elämää -kappaleen myötä. Tämän tutun avauksen tahdein siirryttiin Viinikaisen upean ja taiturimaisen tekniikan myötä jazzin syvimpiin syöväreihin. Viinikaisen tulon festivaalille mahdollisti Tornion Riverside jazzyhdistys, joka sai valita tapahtumaan kaksi esiintyjää. Viinikaisen lisäksi toinen oli lauantain ohjelmiston Beyond Quartet. Molemmat festivaalin Jazzzgenren huippuja.
Keikan jälkeen Viinikainen kertoi tinnutuksensa olevan kohtuu hyvin hallinnassa ja että hän viihtyy hyvin Jyväskylässä, jossa soiton lisäksi tekee opetustyötä. Hän opettaa parina päivänä viikossa myös Sibiksessä. Toivottavasti tinnutus lannistuu ajan myötä ja mahdollistaa jälleen täysipainoiset esiintymiset. Nykyisestä bändiyhteityöstään hän mainitsi pitkäaikaisen Jukka Perkon Avara -yhtyeen.
Made in Isa Elina
Taidemuseolta nopea siirto naapurissa olevalle Tornionlaakson museolle, jossa kanteletaiteilija Ida Elina aloitteli konserttiaan. Ei jazzia, mutta erinomaisen monitahokasta osaamista. Ja mikä parasta… Torniojoki varrelta Ylitorniolta, Aavasaksan kainalossa sijaitsevan Pekka Lovikan kantelepajan tekemällä 40-kielisellä nimikkokanteleella. Ei pelkästään kanteleella, sillä kyseinen soittopeli ”taipui” useaksi eri ”soittimeksi ja orkesteriksi”…
Ympäri maailmaa esiintynyt Ida Elina esitti voimakkaan, väliin jopa brutaalin kokonaisuuden, jossa soiton lisäksi tarjoili puhetta, puhetta ja puhetta. Mielenkiintoista sellaista, väliin tosin hieman pitkästyttävästi. Laulut olivat esitystavaltaan dramaattisia ja dynaamisia. Yhdistettynä kanteleen sointiin väkevän tunteikkaina.
Kontaktit yleisön kanssa olivat alkuun hieman jäykät ja yksipuoliset, mutta setin loppua kohti oltiin yhtenäinen ja keskenään hyvin toimiva yhteisö. Tutut kappaleet, kuten Konevitsan kirkonkellot, Kotiseutu Pohjolassa, Lapin kesä ym saivat salin täyteisen yleisön hyrisemään tyytyväisyyttään ja vaatimaan lopuksi encoreja.
Vaikkei Ida Elinan setti sisältänytkään jazzia, se puolusti hyvin paikkaansa festvaalin ohjelmistossa. Kuten myös esiintymipaikka Tornionlaakson museo. Ei mitään kulutuspoppia vaan hieno ”taidepläjäys” tunteella.
Ilta olisi jatkunut viela Haparandan rantapuistossa bluesin merkeissä, mutta väsy alkoi painamaan matkamiesten silmissä ja Park Hotelin sänky kutsua. Niinpä jäi kuulematta Among Lynx, The Dimitri Keiski Band ja Honey B. & The T-Bones, Onneksi paikalla oli sateen uhkasta huolimatta runsas joukko yleisöä. Harmaantuneita Folket Husin bluesdiggareita vähemmistönä… aikansa kutakin… nostalgiset muistot kullattuina mielissään.
