Hänen Tampereella esittämäänsä “Diagnostic” projektia voitaneen kuitenkin pitää ensiesiintymisenä suomalaiselle yleisölle.
Pariisiin jo 1980-luvulla vanhempiensa mukana muuttanut Maalouf sanoi omaavansa hyvin voimakkaat siteet perinteiseen arabimusiikkiin. Taustana hänellä on klassinen musiikki, mutta viimeiset 15 vuotta hän on kuitenkin ehtinyt matkustaa paljon ja saanut vaikutteita monenlaisesta kulttuurista ja erilaisista musiikin lajeista. Näistä aineksista hän on synnyttänyt omanlaisensa musiikillisen sisällön. Itseään hän ei pidä jazzmuusikkona ja totesi, että todelliset jazzin ystävät eivät varmaan pidä hänen musiikkiaan myöskään suoranaisena jazzina, eikä perjantai-illan konsertti toden totta sellaiselta kuulostanut.
Vaikka trumpetti oli hänen soittimensa nuoruudesta asti, niin hän kertoi vihanneensa trumpetin soittoa ja kiinnostus oli vallan jossain muussa, kuten musiikin sisällössä sinänsä, äänissä tai vaikkapa hiphopissa. Ensi kosketus jazziin hänelle syntyi kuultuaan Miles Davisin soittoa. Se oli kuin inhimillinen ääni, niin erilaista, verrattuna siihen mikä hänen siihen mennessä saamaansa käsitys trumpetin soitossa oli. Sillä on ollut suuri vaikutus sittemmin Maaloufin musiikilliselle suuntaukselle ja siitä alkoi tavallaan hänen uusi elämä trumpetin kanssa. Uusinta albumiaan, mikä julkaistaan aivan lähiaikoina, hän pitää eräänlaisena kunnianosoituksena Miles Davisille.
Ajatukset säveltämisestä tulivat Ibrahimin mieleen jo 13 ikäisenä nuorena poikana joskus vuonna 1993 kävelleessään ensimmäistä kertaa eläessään pitkin Beirutin katuja. Siitä syntyi myöhemmin kappale, joka sai nimekseen yksinkertaisesti Beirut, mikä löytyy myös bonuskappaleena hänen viimeisimmältä, kolmannelta, albumiltaan. Sen saimme kuulla myös hänen esityksessään. Jo alle kaksikymppisenä hän esitti omia sävellyksiään ensimmäisen oman orkesterinsa kanssa. Hänet tunnetaankin pikkutarkkana sävelarkkitehtinä. Arabialainen musiikki perustuu suureksi osaksi improvisointiin ja taipuu näin varsin hyvin jazzmusiikkiin
Tampereelle Maalouf toi mukanaan ranskalaisista soittajista koostuvan orkesterin, mikä oli koottu varsin lyhyellä varoitusajalla ja yhteissoiton harjoitteluun ei ole näin ollen ollut paljon aikaa. Aloituksena soitettu Quick Dating, syntyi juuri näistä lähtökohdista. Kappale oli suoraviivaista rockpohjaista “elämöintiä”, missä varsinkin sähkökitaraa soittava François Delporte ja sähköbasson soittaja Laurent David pääsivät revittelemään sydämensä kyllyydestä. Maaloufin lisäksi mukana oli toinen trumpetisti ja huilisti Youenn Le Cam. Sähköistä ilmapiiriä lisäsi Frank Woeste kosketinsoittimien takana ja rumpali Xavier Rogé tuntui olevan rocktyylille uskollinen kapulankolistelija.
Ibrahim Maalouf soittaa erikoista 4-venttiilistä trumpettia, mikä on hänen isänsä kehittelemä. Hän kutsui sitä arabitrumpetiksi. Sen sointi soveltuu erittäin hyvin juuri arabialaiseen musiikkiin ja miksei sitä kautta myös jazziin. Maalofin trumpetti soi mukavan terävästi ja terhakkaasti, korkealta ja näyttävästi. Hän on taitava oman instrumenttinsa hallitsija ja omaa virtuoosimaista tekniikkaa. Esitys jakoi kaiken kaikkiaan yleisön aika tavalla hajalleen, kun kuunteli paikalla olleiden mielipiteitä. Toiset olivat aivan innoissaan, mutta soraääniäkin kuului. Omasta mielestäni esityksessä oli aika turhanpäiväisiä osioita, kuten jutustelut mm. esiintymisasusta ja sen taustoista. No, sellainen kuulunee ehkä osana kansainvälisen esittämisen tyyliin. Ibrahim luonnehti omia soittoesityksiään jossain määrin skitsofreenisiksi. En tiedä mitä hän sillä oikein tarkoitti.
Liikaa minulle oli kuitenkin amerikkalainen tapa ottaa yleisö mukaan esittämiseen, huutamaan tai laulamaan mukana. Minulle riitti se, kun Maalouf alkoi laulattaa yleisöä. Poistuin tällä kertaa takaoikealle, “narikkaan”, ja sitä kautta umpitäyteen ahdettuun Telakan intiimiin tunnelmaan, missä varmatoiminen “Musta Moottori”, Black Motor ja Mikko Innanen olivat täydessä vauhdissa omine koukeroineen.
{youtube}IjlYllO0UaE{/youtube}
