Tämän vuoden April Jazz oli kiistaton yleisömenestys, sillä useimmat konsertit olivat lopuunmyytyjä. Festivaali laajeni myös uusiin paikkoihin. Yksi niistä oli Espoon modernin taiteen museo EMMA, jonka karussa betonisessa esitystilassa Esa Pietilän trion free-henkinen musiikki toimi mainiosti.

Yhteistyö museon kanssa syntyi April Jazzin johtajan Matti Lappalaisen mukaan syntyi festivaalin etsittyä vaihtoehtoiselle vapaalle improvisoidulle musiikille sopivaa esityspaikkaa. Luonteva synergia löytyi modernin taiteen ja musiikin yhdistämisestä. Ensi kerta onnistui paitsi taiteellisesti myös siksi, että lauantai-iltapäivän tilaisuus oli hyvin kansoitettu. Lappalainen lupasikin saman tien yhteistyön EMMAn kanssa jatkuvan ensi vuonna.
Marraskuussa Yrjö-palkinnon saaneen Pietilän kanssa soittivat neljäsosa-asteikkoisen harmonikan taituri Veli Kujala ja paikalle mahtavan gongimäärän paikalle tuonut lyömäsoittaja Mika Kallio.
Tilaisuutta varten Pietilä oli kirjoittanut ryhmälle neljä kappaletta museossa pidetyssä Kosketus-kokoelmanäytelyssä olleiden taideteosten innoittamina. Kuulijan korvaan sävellykset tuntuivat lähinnä viitteellisiltä kehyksiltä improvisaatioille.

Soitinten täydennykseksi sekä Pietilä että Kujala olivat tuottaneet läppäreillä ohjaamiaan elektronista äänimaisemaa, joka hyvin lomittui soittoon. Paikoin kokonaisuus kuulostikin melkoiselta äänimyrskyltä, jossa Pietilä ja Kujala kävivät vimmattua fraasi fraasilta etenevää vuoropuhelua, jota Kallion kekseliäs perkussionismi täydensi.
Trion esittämät teokset tallennettiin ja ovat kuultavissa museossa jouluun asti. Lisäksi trion muusikot tulevat esiintymään soolona kukin vuorollaan vuoden loppuun mennessä.