Ambrose Akinmusire on sykähdyttävän neuvokas ja taitava trumpetisti. Hän ei ole enää nouseva tähti, vaan on jo noussut nykytrumpetistien kärkikaartiin maailmalla sekä teknisesti taitavana että taiteellisen näkemyksensä ansiosta. Hänellä on taustalla myös erinomaisen markkinointikoneisto, jonka avulla häntä on viety voimalla eteenpäin. Muutamia vuosia Verneri Pohjolaa nuorempi Akinmusire on hyvin lähellä Vernerin tyyliä sekä teknisiltä taidoiltaan että myös ohjelmistosisällöltään. He ovat hyvin samankaltaisia ainakin näin tavallisen kuulijan näkökulmasta asiaa ajatellen.
Yhtään väheksymättä Akinmusiren tämänhetkistä maailmanlaajuista ylistystä ja nostetta, niin sanoisin, että Verneri on aivan tasavahva tulkitsija häneen verrattuna ja ansaitsisi varmasti yhtä suuren huomion, mutta hänellä ei ole sellaisia valtavaa organisaatiokoneistoa taustalla, mikä olisi tasoittamassa tietä.
Lontoossa syksyllä 2012 molemmat olivat samana päivänä Queen Elisabeth Hallissa esiintymässä ja kuinka kävikään, nyt he olivat Pori Jazz 2015 juhlavuonna esiintymässä Lokkilavalla saman päivän aikana.
Perjantaina oli jazzväellä siis oiva tilaisuus vertailla näiden kahden taitavan trumpetistin esityksiä. Verneri aloitti perjantain konserttisarjan Lokkilavalla ja Ambrose oli päivän viimeinen esiintyjä.
Viime vuonna ilmestynyt kunnianhimoinen The Imagined Savior is Far Easier to Paint -äänite on yhtä kappaletta lukuun ottamatta Akinmusiren omaa sävellystyötä. Se tuntuu olevan tänä päivänä kaikkien jazzia harrastavien kuulijoiden huulilla. Toki Blue Note levy-yhtiö on kriittinen ja analysoi tunnontarkasti tekemisissään eikä päästä markkinoille ihan mitä tahansa. Itsestään selvää oli, että perjantain esitys pohjautui pitkälti juuri tämän levyn musiikillisen sisältöön.
Levyllä Akinmusirella on taustalla iso joukko lisävoimaa, kuten hänen Quintetistään tuttu saksofonisti Walter Smith III, jousikvartetti sekä kolme vokalistia, nyt lavalla olleen kolmikon, Sam Harris, Harish Raghavan ja Justin Brown lisäksi. Vaikka Quartet on ollut kasassa vain noin kolme vuotta, soittajat ovat Ambroselle tuttuja jo pitemmän ajan takaa.
Akinmusiren soitosta kumpusi laajasti ja syvällisesti puhtaat ajatukselliset ja aistein havaittavissa ja käsitettävissä olevat näkemykset. Hänelle soitto tuntui olevan kuin visio sen hetkisestä ympäristöstä, johon liittyi vahva luomisen ja esittämisen yhteys samanaikaisesti. Soitto oli kaikin puolin perusteellisen tarkkaa, kaunissointuista ja teknisesti korkealaatuista, vaikkakin rutiininomainen intensiteetti ja tarkkuus saattaa toisinaan häiritä kokonaisuutta.
Jotain jäi siis kaikesta huolimatta uupumaan, puhaltamisessa ei ollut sitä todellista intoa ja halua. Esitys visioi juuri niitä sen hetkisiä ympäristötekijöitä. Hänellä ei ollut niin sanotusti oikea fiilinki ja henki päällä, kaikkea ei laitettu peliin. Tämän olin selvästi havaitsevinani pelkästään hänen ilmeistään. Soitto oli jotensakin innotonta, vaikka soiton puhtaudessa ja kauniissa ulosannissa ei mitään vikaa ollutkaan.
Esitystä sotki ainakin se, että Akinmusire ei varmastikaan ollut tottunut esiintymään näin kylmässä säässä, mitä kymmenen aikoihin illalla nyt oli. Toisekseen esityksen alku oli parikymmentä minuuttia myöhässä ja Emeli Sandé ehti aloittaa Päälavalla ja sen aiheuttama “mökä” vaikeutti Akinmusiren keskittymistä tilanteessa, missä ajatuksellinen, hiljainen, lähes minimalistinen, puhallusvaihe oli juuri meneillään.
Tästä hän oli selvästi ärsyyntynyt ja loppu menikin sitten vähän lässähtäen ja tavallaan loppui ennen aikojaan. Jotenkin mieleeni jäi myös se, että Akinmusire siirsi tämän jälkeen ”vastuun” taustakolmikolle, jolloin soittoon tuli enemmän voimaa ikään kuin vastapainoksi häiritsevälle äänimassalle Päälavalta. Vahinko kaiken kaikkiaan, mutta nämä ovat sellaisia ulkoilmakonserttien häiriötekijöitä, joita ei aina ole edes mahdollista välttää.
Pori Jazz 2015
Kirjurinluoto, Lokkilava, perjantai 17.7.2015
21:30 Ambrose Akinmusire Quartet
