Aili Ikonen Ensemble vastasi tämänkertaisten Ilmajoen musiikkijuhlien huippuelämyksestä. Piirrä minut ja parin vuoden takainen Laulan-albumi muodostivat konsertin keskeisen ohjelmistosisällön. Periaatteessa albumit ovat soololevyjä, mutta erittäin hyvin yhteen hitsautunut ensemble tekee esityksistä huikeita, yhteisiä löytöretkiä tarinoiden ja harmonioiden maailmaan. Yhtye itsessään on varsin pieni, mutta erinomaisten sovitusten ansiosta kuulas sointi on hyvällä tavalla moninainen. Yhtye soitti täsmällisesti ja kurinalaisesti. Jousikvartetilla vahvistettu jazzkvintetti teki laadukasta työtä kautta linjan.
Musiikkijuhlien päänumero oli Mannerheim-ooppera, jonka lavasteissa jokirannassa Ailinkin ryhmä musisoi. Yhdistelmänä tämä ei ehkä ollut aivan paras mahdollinen; Ailin herkkä ja lyyrinen tulkinta ja kauniin melodiset sävelmät istuivat jokseenkin väkinäisesti lavasteisiin, jotka henkivät sotaa ja onnettomia ihmiskohtaloita. Ei se mikään antikliimaksi ollut, mutta hiukan epäsopiva kombinaatio. Konsertin lokalisaatiopäätöstä olisi voinut harkita uudelleen, koska parinsadan metrin päässä olisi kunnantalon juhlasali ja sen vieressä Ilmajoki-halli.
Mutta Aili on valovoimainen artisti ja hänellä on estraditaiteilijan vankka karisma. Hän pystyy ottamaan yleisön hyppysiinsä ja pitää sen siinä, vähäeleisesti ja turhaa draamaa välttäen, oli olosuhteet mitkä tahansa. Jotakin vastaavaa olen kuullut vain Salo Jazzilla, kun Johanna Iivanainen hiljensi herkällä a cappella -yksinlaululla hälisevän ravintolasalin. Näiden kahden artistin lisäksi jazzskenessä on vaikea erottaa muita, yhtä vetovoimaisia lavapersoonia.
No offence. Toki hyviä ja osaavia jazzsolisteja löytyy, mutta luonteen lujuus mitataan tällaisissa haasteissa. Laulan- ja ehkä vielä enemmän Piirrä minut-albumien myötä Ailin persoonallinen, omakohtainen perspektiivi musiikintekemiseen muovautui parhaimmilleen. Nyt hänellä on myös vertaisensa bändi.
Monipuolisuus on voimaa
Aili on tehnyt oloissamme, ja missä tahansa oloissa, poikkeuksellisen laaja-alaisen ja vaikuttavan uran. Mukaan sopii pilke silmäkulmassa tehtyjä 60-luvun iskelmiä, tenhoavia Ella Fitzgerald– tulkintoja, upeita big band -produktioita (mm. Outi Tarkiaisen ja Norrbotten Big Bandin solistina sekä UMO:n kanssa), kokeilevaa otetta (kuten Kvalda, Korpi Ensemble) ja upeita sooloprojekteja.
Jos minulta kysytään – ja tiedän, ettei kysytä – niin sanoisin Ailin omimman äänen kuuluvan parhaiten juuri tässä Ensemble-työskentelyssä. Vokalistille hänen musiikissaan on paljon haasteita, hän ei päästä itseään helpolla. On korkeita vokaalihyppyjä, falsetissa laulua, scat-osuuksia jne.
Erityisesti lauluäänen instrumentaalisena käyttäjänä Aili tunnetusti on huippuluokkaa, mistä saatiin nytkin nauttia. Hän voi vaivattoman tuntuisesti vetää stemmaa puhaltimien kanssa ja yltää falsetilla korkeisiin ääniin, kuten huiluskaaloihin. Äänenkuljetus on kuitenkin kaikilla äänialoilla tarkkaa.
Suurin osa kappaleista on Ailin ja Mikko Pellisen säveltämiä. Laulutekstejä ovat hänen lisäkseen tehneet mm. Hector, Timo Kiiskinen ja Kanerva Paasanen. Sanoituksissa on realismia hauskalla tavalla (Nuori vapaa nainen; Haloo, haloo), herkkiä tuntoja (Piirrä minut; Että näkisin sinut taas; Syli) ja kepeän iloista menoa (Laulan).
Tää ei voi odottaa oli aivan mainio yhdistelmä nykyteknologiaa ja inhimillistä lauluvoimaa. Riffikaapparin avulla Aili loi itse taustaa itselleen nauhoittamalla lyhyitä ja säksättäviä hyräilyfraaseja ja esitys paisui tästä soolosuorituksesta laajamuotoiseksi bändituotokseksi. Sitten Ekova Trion setin Tampere Jazz Happeningissa 2002 en ole kuullut mitään vastaavaa.
Not even close! Ailin aikakauslehdissä saama huomio (”2000-luvun Laila Kinnunen” jne.) pitää tietysti laulajan osalta paikkansa. Lailan musiikin esiin nostoa on pidettävä jo eräänlaisena kulttuuritekona ja niihinkin hän onnistui tuomaan persoonallisen makuvivahteen.
Erinomaista soitantaa
Ensemblen musisointi kulki lavalla vuorenvarmasti kuin juna. Pidin erityisesti rumpali Mikko Arlinin groove -lyönnistä. Olen kuullut häntä aiemmin lähinnä teatterikuvioissa, ja tämä kaveri parantaa vuosi vuodelta. William Suvanteen sytyttävät saksofoniosuudet olivat erityisen nautinnollisia, hänelle karakteristisella tavalla; lämmintä, pehmeää ja täyteläistä.
Toinen puhallinsoittaja Janne Toivonen oli innostava, uusi tuttavuus. Pohdiskeleva ja viehättävällä tavalla ”cool” trumpettisoundi istui oivallisesti melodisiin sävelmiin ja Ailin tyyliin. Sointi hiveli korvaa, aivan parhaiden West Coast Jazz -perinteiden mukaisesti, ehkä lähimpänä esimerkkinä assosioin sen vähäeleiseen, mutta kiehtovaan Chet Baker -soundiin.
Pianisti Tuomas J. Turunen teki työtään keskittyneesti ja adekvaatisti, säilyttäen herkeämättä fokuksen ja solisti/piano -yhteyden. Ehkä osa herkemmistä balladeista olisi vaatinut flyygelin, mutta oikein hyvä sähköpianollakin.
Kontrabasisti Mikko Pellinen on säveltänyt ja sovittanut kekseliäästi Ailin lauluja ja tavoittanut hienosti niiden ytimen. Tarinankerronta saa musiikista kantavan muodon ja tarinan henkeen istuvan musiikin. Hyvä idea oli myös varioida kokoonpanoja ja jaksottaa muusikoiden sisääntuloja.
Maija Linkolan jousikvartetti taustoitti viehättävien ja pitkien legato -äänien keinoin yhteistä outputia. Varsinaisista soitinsooloista vastasi jazzkvintetti ja Aili itse, nyt poikkeuksellisesti viulistin roolissa.
Ensemblen musisointi oli esteettisesti kaunista, soundi balansoitu ja konsertin kaari säilytti loppuun asti mielenkiinnon. Miksaus oli näissä vaativissa olosuhteissa erinomaisesti onnistunut.
***
Nykyisin Helsingissä asuva Aili Ikonen (36) on monipuolinen musiikin kentän toimija. Hän on konsertoinut lukuisilla merkittävillä areenoilla niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Debyyttialbumi Tribute to Ella (2013) oli innostava tulkinta, ja 1960-luvun iskelmiä sisältävä Jazzbasilli toi paljon uusia kuuntelijoita jazzin ihmeelliseen maailmaan. Laulan– ja Piirrä minut-albumit edustavat tasokasta pienyhtyejazzia, jonka suomenkielistä tekstuuria on kiittäminen.
Ilmajoen musiikkijuhlat sunnuntaina 10.6.2018 klo 20.00
Aili Ikonen Ensemble
Aili, laulu, viulu; Mikko Pellinen, kontrabasso; Janne Toivonen, trumpetti, flyygelitorvi; William Suvanne, saksofonit, Mikko Arlin, rummut sekä Maija Linkolan jousikvartetti .
