Jazz Memories tapahtumassa lauantaina 20.5. Pieksämäen torilla pidetyn konsertin jälkeen suomalaisen jazzin historiasta kiinnostuneet siirtyivät kulttuurikeskus Poleenin tiloihin. Tiedonjanoisilla musiikin ystävillä oli mahdollisuus täydentää omaa jazzin ja rytmimusiikin tietosisältöä luennon muodossa täysin ilmaiseksi.
Pitkän linjan musiikkitoimittaja Matti Laipio piti noin tunnin kestäneen luennon alkaen vuodesta 1917. Suomi 100 vuotta teemaan voidaan liittää rinnalle 100 vuotta taltioitua jazzia. New Yorkissa nimittäin julkaistiin ensimmäinen tunnettu jazzlevy 26.2. samana vuonna.
Mattia voidaan hyvällä syyllä tituleerata laajalla rintamalla, myös kansainvälisellä tasolla, todelliseksi jazzin “käveleväksi tietosanakirjaksi”. Luennossaan hän pureutui yksityiskohtaisesti suomalaisen jazzin syntyyn sen alkumetreistä kahteen ensimmäiseen vuosikymmeneen täydentäen juttuaan kuvilla ja musiikkinäytteillä höystettynä. Yritän tiivistää tämän tietopaketin sisältöä pääpiirteittäin tähän raporttiin.
Sata vuotta tosiaan on ehtinyt kulua siitä, kun neworleansilainen Original Diexieland Jass Band (O.D.J.B., Jass tosiaan kahdella s:llä tuolloin) julkaisi 1917 ensimmäisen virallisesti jazzina pidetyn äänitteen Livery Stable Blues https://youtu.be/5WojNaU4-kI. Sitä myytiin tietojen mukaan yli miljoona kappaletta, mikä oli hirmuinen määrä tuohon aikaan.
Vuosikymmenen loppupuolesta syntyi käsite jazzin aikakausi, vaikka sen aikaisessa huvielämässä sillä oli enemmänkin symbolinen kuin musiikkia määrittelevä merkitys. Eurooppaan jazz rantautui varsin nopeasti ensimmäisen maailman sodan päättymisen jälkeen. Vuonna 1919 O.D.J.B. vieraili Englannissa esiintyen siellä useita kuukausia. Pariisista muodostui myös merkittävä jazzkeskus, kun sinne saapui paljon amerikkalaisia soittajia.
Jazz rantautui Suomeen
Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Suomikin sai ensimmäisen kosketuksen jazziin yllättävän nopeasti jo 1919. Uuden Suomen toimittaja, paremmin ehkä pakinoitsija Ollina tunnettu, Väinö Nuorteva kirjoitti nimittäin tuolloin:”tulee, tulee, mikä tulee, jazz tietysti ja tonga, tuoden mukanaan aikamme uudet muotitanssit, jotka voittokulussaan Amerikassa kautta Euroopan ovat nyt saapuneet Pohjoismaihin ja meille. Ymmärrän hyvin jazzin herättämän ihastuksen sivistyneessä suuressa maailmassa, sillä jazz on muuan raakalaismaisimpia ja järjettömimpiä musiikinlajeja, mitä tylsät neekeriaivot ovat keksineet.”
Tämä herättää kysymyksen oliko jazzia Suomessa jo 1919. Selkeitä havaintoja jazzin tulemisesta tehtiin kuitenkin vasta 1920-luvun alussa, kun 1921 ravintoloitsija Karl Jonsson toi ensimmäisiä jazzorkestereiksi kutsuttuja kokoonpanoja Helsinkiin. On myös esitetty väitteitä, että jazz olisi Suomessa käynnistynyt Kotkassa. Sen mukaan Amerikasta palannut haitaristi Jussi Homan olisi tuonut mukanaan ragtime-sovituksia ja soitattanut niitä yhtyeellään.
Musiikintutkija Pekka Jalkanen kuvaa teoksessaan Alaska, Bombay ja Billy Boy jazzin historiaa, sen tekijöitä ja yhteiskunnallisia taustoja tarkkaan. Hän kutsuukin 20-luvun alkupuolen keskieurooppalaisten orkesterien vaihetta melujazziksi, joissa jatsillisuutta edustivat lähinnä rymistelevät saksofonit ja rummut.
Suomessa ravintolaelämä kukoisti, alkoholin kieltolaista huolimatta. Isommissa ravintoloissa esiintyi lähes joka ilta orkestereita ja muusikot olivat hyvin työllistettyjä. Suomalaiset soittivat enemmän viihteellistä salonkimusiikkia, valssia ja muuta sellaista. Kun saksalaiset orkesterit saapuivat ja nostivat suosiotaan soittamalla rumpuineen ja saksofoneineen omaa jazztyyliään, niin suomalaistenkin oli muutettava linjaansa enemmän jazzin suuntaan.
Instrumentaatiota laajennettiin lähinnä tuomalla saksofonit ja rummut mukaan orkesterien soitinvalikoimaan. Näin varsinaisen jazzin makuun päästiin 1920-luvun puolivälissä. Siihen vaikutti yhtenä tekijänä myös radion tulo markkinoille. Ulkomaisia levyjä ei ollut saatavilla, joten nuoremmat muusikot ja musiikin harrastajat alkoivat omaksua jazzia radiosta mm. BBC:n Lontoosta lähetettyjen musiikkiohjelmien kautta. Lähetyksissä saattoi kuulla parhaita englantilaisia tanssiorkestereita, mitkä olivat omaksuneet jo amerikkalaisen jazzin tyylisuunnan.
Kesäkuussa vuonna 1926 valtamerialus S/S Andania saapui Helsinkiin tuoden amerikansuomalaisia vierailulle Suomeen. Sen saapumista pidetään yleisesti hetkenä, jolloin jazz todella tuli Suomeen. Laivalla oli suomalaissyntyisen J.F. Jacobsonin johtama, juuriltaan suomalaismuusikoista koottu iso tanssiorkesteri, mutta kokoonpanoltaan pienempi The Andania Yankees soitti enemmän jazzillista ohjelmistoa.
The Andania Yankeesin kokoonpanossa oli puhaltimet merkittävässä roolissa ja erikoista soitossa silloin oli improvisoitujen soolojen mukaan tulo. Tämä oli uutta ja poikkesi oleellisesti sen aikaisten suomalaisten orkestereiden kaavamaisuudesta, mikä toistui illasta toiseen. Yankeesin ohjelmisto koostui etupäässä tanssimusiikista, foxtroteista ja nopeista stompeista https://youtu.be/jCdWvCblaW8, aikakauden muotitansseista, mutta mukaan mahtui myös jazzkappaleita, kuten St. Louis Blues https://youtu.be/EkOcO5HXbk8.
Orkestereiden alkuaskeleet
Andanian orkesterin soittajat jäivät Suomeen loppuvuodeksi esiintyen Helsingissä mm. Fenniassa. Suurin osa palasi sitten takaisin kotiin. Jokusia jäi kuitenkin Suomeen pitemmäksi ajaksi.
Heistä ehkä kuuluisin oli saksofonisti ja klarinetisti Wilfred ”Tommy” Tuomikoski, josta tuli suomalaisen jazzin ensimmäinen merkkihenkilö. Hän opetti täkäläisiä muusikoita improvisoimaan omassa saksofonikoulussaan ja sitä myötä hänet kiinnitettiin moniin parhaisiin suomalaisorkestereihin.
Amerikansuomalaisista muusikoista puhuttaessa yksi tämän ajan kiistatta merkittävin oli vuonna 1902 syntynyt trumpetisti Sylvester Ahola. Tämä toisen polven amerikansuomalainen levytti jo USA:ssa melko runsaasti.
”Businesstrumpetistiksi” itseään tituleerannut Ahola muutti 1928 Lontooseen kolmeksi vuodeksi, jolloin varsinainen levytysbuumi alkoi hänen kohdallaan.
Tänä aikana hän oli mukana sadoissa levytyksissä ja soitti monissa tuon ajan parhaissa orkestereissa. Hänestä tuli Englannissa oikeastaan suositumpi ja tunnetumpi kuin kotimaassaan Yhdysvalloissa.
Laipio kertoi tavanneensa Aholan muutaman kerran 1970- ja 1980-luvun taitteessa Lontoossa ja yrittänyt maanitella häntä tulemaan Suomeen todeten hänen olevan taidoiltaan maailmanluokkaa. Suomessa Ahola ei sitten kuitenkaan koskaan käynyt. Suomen lähetystössä käydessään hän koki pelkästään ”paperisodan” olevan toivottoman hankalaa kaikkine outoine tyhmine kyselyineen ja viisumihakemuksineen.
Tässä välissä kuunneltiin Aholan taitavaa lead-trumpetin soittoa hänen Lontoon kaudelta vuonna 1928 äänitetyllä kappaleella That’s A Plenty. Orkesteri tässä oli ilmeisesti Philip Lewis / The Rhythm Maniacs. http://www.newartsint.com/products/1288171594
Siitä en löytänyt soittolinkkiä, mutta Lontoossa 2.1.1929 levytetyllä All By Yourself In The Moonlight Ahola soittaa trumpettisoolon https://youtu.be/nqlRofVxPUw Bert Firman And His Orchestrassa.
Andanian ”maihinnousu” innoitti nuoria muusikoita muuttamaan ohjelmistonsa hot-jazzin tyylisuuntaan. Erityisesti oppikouluissa syntyi tällaisia uusia bändejä. Näistä esimerkkinä voisi mainita Black Birds trion, missä mukana oli sittemmin pitkään vaikuttaneita ja tunnettuja muusikoita. Rumpali Ossi Aalto soitti aktiivisesti aina 1960-luvulle asti. Pasunisti Klaus Salmi johti myöhemmin Ramblers-yhtyettä ja enemmän viihdemuusikkona tunnettu pianisti Harry Bergström, joka oli perustamassa mm. Kipparikvartettia. Lähes kaikki 1920-luvun lopulla esiintyneet nuorten muusikoiden kokoonpanot soittivat hot-suuntaista jazzia ja niiden myötä katosivat aikaisemmat salonkiorkesterit.
Yksi tämän kauden suosituimmista orkesterista oli ruotsalaisten Lundewallin veljesten luomus Zamba, missä bassorummun jykevä koko herätti ensimmäiseksi huomiota, aloitti niin ikään 1920-luvun puolivälissä salonkijazzkokoonpanona.
Klaus Salmi oli mukana kuten Andaniasta Suomeen jäänyt tenorisaksofonisti ja klarinetisti Tommy Tuomikoski sekä alttosaksofonisti Matti Rajula. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi Kuopiosta Helsinkiin muuttanut trumpetisti Alvar Kosunen.
Zamba orkesterista löytyi myös musiikkinäyte https://youtu.be/pM6Q83DeI40 Ilta Hawajissa.
Äänilevytuotanto ei ollut Suomessa oikein sisäistänyt tanssimusiikin muutosta eikä heillä ollut uusista orkestereista kunnolla tietoa. Heillä oli hatara käsitys siitä miltä nämä bändit kuulostivat, eikä niistä ollut tehty levytyksiä vielä ollenkaan.
Vuonna 1929 perustettiin Yrjön Orkesteri johtajanaan saksofonisti Yrjö Gunaropulos, joka houkutteli banjonsoittajaveljensä Anatolin kanssa mukaan kokoonpanoon Alvar Kosusen. Mukaan tuli myös toinen kuopiolaistaustainen pianisti Eero Hyvärinen. Pienenä anekdoottina voisi mainita, että yhtyeen laulusolistina oli muuan Markus Rautio eli radioääni ”Markus-setä”. Tämä joukko oli mukana yhdellä ensimmäisistä jossain määrin jazziin kallellaan olevassa levytyksessä, johon Yrjö teki sovituksen.
Kappale Raatikkoon Blues oli pohjimmiltaan suomalainen kansansävelmä ja sen sanottiin olevan blues (ehkä Suomen ensimmäinen levytetty blues) https://youtu.be/aRDfwRn68kU, vaikkei se mikään blues sinällään tuntunut olleen. Sanoiltaan hieman sovinistinen kappale ei oikein soveltuisi enää nykyaikaan, mutta taustasoitto ja erityisesti trumpetti soi mainiosti.
Ensimmäiset jazzsuuntaiset levytykset
Ensimmäisenä suomalaisena melkein oikeana jazzlevynä voitaneen pitää Klaus Salmen johtaman Ramblers-Orkesterin kappaletta Muistan Sua Elaine, https://youtu.be/gCa3c6lI8po vuodelta 1932.
Laulajana tässä kappaleessa esiintyy Andanialta Suomeen jäänyt Leo Adamsson ja pasuunasoolon soittaa Salmi itse ja klarinettisoolon tässä vaiheessa jo monessa mukana ollut ”Tommy” Tuomikoski.
Klaus Salmi johti Ramblersia 1950-luvulle asti ja toimi tuotantopäällikkönä Levytukku Oy:ssa ja muutti 1972 Kuopioon, missä hän kuoli 1988.
Ramblers oli pitkäaikainen kokoonpano, sillä se jatkoi soittamista aina vuoteen 1985 asti.
Toinen Ramblers näyte Unelmissain Oot Mun https://youtu.be/DFjvwO9N6Fo äänitettiin Tukholmassa ja siinä oli mukana ruotsalaisia soittajia. Liekkö ruotsalaisten mukanaolo myötävaikuttanut lopputulokseen, sillä kappaleesta tuli huomattavasti svengaavampi.
Suomalaisittain huomionarvoista tässä kappaleessa on se, että haitaria levyllä soittaa Toivo Kärki, joka oli yksi suurista suomalaisen musiikin vaikuttajista sekä säveltäjänä, että myös kovanluokan haitaristina.
Jazz levisi laajalle alueelle Suomea
Tässä vaiheessa, 1930-luvun alkupuolella, jazz oli jo käytännössä levinnyt ympäri Suomea ja varsinkin isommissa kaupungeissa saattoi olla useampiakin jazziin suuntautuneita orkestereita. Sanomaa levittivät myös helsinkiläiset orkesterit, mitkä liikkuivat varsinkin kesäisin eri puolilla Suomea jakaen oppia ja vaikutteita paikallisille muusikoille.
Kuopio oli jo silloin vireä musiikkikaupunki. Siitä kertoo varsin kattavasti Jussi Tuovisen kirjoittaman kirja Savon Jatsi, mikä antaa hyvän kuva Savon alueen jazzin ja tanssimusiikin vaiheista vuosikymmenten ajanjaksolta aina nykypäivään asti.
Kirjassa kirjoittaja nimeää Kuopion seudun ensimmäiseksi varsinaiseksi jazzorkesteriksi kokoonpanon nimeltä Jazz-Veikot. Yhtyettä voitiin pitää jonkinasteisena Kosusten ”perheyrityksenä”. Isä Vilho Kosunen soitti saksofonia, rumpalina oli Jaakko Kosunen ja toista saksofonia puhalsi Väinö Kosunen. Lisäksi pääasiassa Helsingissä vaikuttanut trumpetisti Allu Kosunen oli mukana yhtyeen keikoilla.
Turkulaista jazzia edusti Fred Klimschefsky, joka keräsi ensimmäisen orkesterinsa jo 1925 paikkeilla.
Hän muutti sittemmin nimensä Kiiakseksi ja perusti Fred Kiias Orchestran 1930-luvun puolivälissä, missä Eugen Malmsten soitti trumpettia ja Johnny Liebkindin isä Ruben Liebkind bassoa. Muut yhtyeen jäsenet olivat Harry Bergström, piano, Tauno Kopola, klarinetti ja Erich Tidlund, rummut. Tästä orkesterista musiikkinäytteenä kuultiin Tiger Rag.
Tuolloin 1920- ja 1930-lukujen orkestereissa soittajina oli merkittävän paljon ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajia, juutalaisten, kreikkalaisten, italialaisten ja muidenkin maiden jälkeläisiä. Kun nykyään jatkuvana puheenaiheena on maahanmuutto, niin kannattaa muistaa, että on sitä ollut immigrantteja aikaisemminkin. Ainakin jazzin näkökulmasta tästä näyttäisi olleen suoranaista hyötyä.
Alkujaan tällainen anglo-amerikkalainen hot-jazz-buumi oli ensisijaisesti helsinkiläisen porvariston suosiossa. Sen rinnalle virittäytyi eräänlaisena vastareaktiona leimallisemmin työväkitaustaisesta kansallismielisestä perinteestä syntynyt haitarijazz. Jos tätä asetelmaa tarkastelee Helsingin näkökulmasta salonki- ja hot-jazzia soitettiin Pitkänsillan eteläpuolella ja pohjoispuolella, työväestön asuttamilla alueilla, vastaavasti tällaiseen perinnemusiikkiin jazzin aineksia ympännyt kaupunkilaistuneen kansanmusiikin uusi kerros, haitarijazz, sai tukevan jalansijan. Näin Pekka Jalkanen määritteli haitarinjazzin olemuksen. Hänestä haitarijazzissa oli hyvin voimakas työväestön osakulttuurin luonne.
Dallapén ja Rytmi-Poikien osuus jazzin nousuun
Haitarijazzilla oli hyvin vahva kansanperinteen ja työväenkulttuurin luonne sen tulessa esille 1920-luvun alussa ja erityisesti vuosikymmenen puolivälissä haitaristi Martti Jäppilän vuonna 1925 kokoaman Dallapén-yhtyeen mukana. Yhtyeessä vaikutti kaksi haitaristia, kun Heikki Majander liittyi vielä mukaan syksyllä 1925.
Dallapé aloitti nelimiehisenä, mutta kasvoi nopeasti kokeneiden ammattimuusikoiden liittyessä kokoonpanoon. Toiminta laajeni pitkien kiertueiden ja opiston perustamisen muodossa ja 1930-luvulla se oli jo big band-kokoinen yhtye ja siitä syntyi käsite.
Yhtyeessä soitti koko joukko jazzin suurtaitureita, kuten jo alkuvaiheessa mukaan tulleet ksylofonisti Eino Katajavuori ja saksofonisti Helge Pahlman.
Kaikesta huolimatta orkesterin johtaja Martti Jäppilä teki parhaansa, että ”jazzvirukset” pidettäisiin kurissa. Näin kävi ainakin levytyksissä. Vaikka yhtyeen musiikissa esitettiin keikoilla myös sovitettua swingmusiikkia, niin levylle sitä ei juurikaan päästetty.
Levyillä pitäydyttiin tiukasti kotimaisella humpahtavalla schlager-linjalla. Dallapén musiikista kuultiin vuodelta 1938 hauska Ikkunanpesijä-niminen kappale, mikä pääsi Jäppilän seulan läpi, vaikka se sisälsi levytyslinjasta poiketen varsin mukavasti swingaineksia https://youtu.be/sgvnzBJLR_4.
Toinen Dallapén soittajien vuonna 1939 tekemä levytys “Jeepers Creepers” sai suomalaisittain nimekseen Kissa Vieköön https://youtu.be/XDz5TsEAKRE. Sitä ei tehty kuitenkaan Dallapén nimellä, vaan kunnian otti amerikansuomalainen Bruno Laakko ja Lepakot-orkesteri. Bruno Laakko ehti olla pari vuotta Suomessa soittaen Dallapéssä, mutta lähti takaisin Yhdysvaltoihin jatkosodan alettua. Hän palasi myöhemmin muutamia kertoja sen jälkeen Suomeen.
Matti Laipio kertoi tavanneensa Bruno Laakon sattumalta 1960-luvun alussa, kun meillä oli sellainen pula-ajan soittokunta soittamassa yhdessä kellarissa. Ikkunaan koputettiin, ihmettelimme kuka siellä mahtaa olla ja näimme ulkopuolella vanhemman herrasmiehen, joka sanoi, että ”minä olen myös muusikeri, nimeni on Bruno Laakko, voinko tulla kuuntelemaan teidän soittoa”. Kyllä, tietenkin sanoimme. Silloin meillä ei ollut mitään aavistusta kuka Bruno Laakko oli. Olisihan se ollut mukava tietää etukäteen, mikä hänen merkityksensä oli suomalaiselle jazzmusiikille ja erityisesti swingille.
Suomalaisia swingbändejä alkoi olla aika paljon 1930-luvulla Dallapén lisäksi. Parhaana tämän ajan swingorkesterina pidettiin Rytmi-Pojat -nimistä kokoonpanoa. Nimensä se sai Cecil Backmanssonin vuonna 1934 perustaman Rytmi-lehden mukaan.
Hän ideoi ajatuksen saada radioon amerikkalaistyylinen swing-radioshow. Tämä ideoinnin toteuduttua syntyi yhtye Rytmin Radio-pojat. Vuonna 1935 nimi muuttui muotoon Rytmi-Pojat, mikä soitti aluksi sekstettinä, mutta kasvoi sitten täydeksi big bandiksi.
Säännöllisen viikoittaisen radiokeikan johdosta yhtye oli hyvin työllistetty, sillä soitot vaativat tietenkin esiintymisten lisäksi jatkuvaa harjoittelua ja ohjelman rakentamista. Tuolloin ohjelma-aikakin radiossa oli selvästi pidempi kuin myöhemmin 1950-luvulla.
Esityksen lopuksi saimme kuulla Rytmi-Poikien vuoden 1935 ääninäytteen kappaleesta Black Panther. Solistina siinä trumpettia soittanut ”jazzviikinki” Eugen Malmsten tulee levyllä vahvasti esille. Kuulemamme perusteella voimme päätellä, että yhtyeenä Rytmi-Pojat oli swingmusiikin joukossa, jos ei aivan silloisten amerikkalaisten yhtyeiden tasoa, niin ainakin erinomaista eurooppalaista tasoa.
Se oli siinä, esityksessä kävin läpi suomalaista jazzia sen alkuajoista lähtien toisen maailman sodan alkamiseen, totesi Matti esityksen päätteeksi. Matti saattoi vielä esityksen päätteeksi yleisölle tiedoksi, että samana iltana saamme kuulla jatkoa tähän aikakauteen, sillä lavalle nousee muusikoita, joista vanhin on soittanut jo vuonna 1944 puolustusvoimain soittokunnassa ja hän perusti ensimmäisen oman orkesterin 70 vuotta sitten, vuonna 1947. Mukana on muitakin pitkän linjan soittomiehiä. He tulevat kertomaan kokemuksistaan tämän illan konsertissa, joten tervetuloa konserttiin. Matti lopetti painavaa tietoa sisältäneen esityksensä siihen. Jatkoa lauantai-illan viimeisestä Jazz Memories -konsertista raportoin myöhemmin, kunhan muilta kiireiltä ehdin.
Jazz Memories, Pieksämäki lauantaina 19.5.2017
13.30 Poleeni Matti Laipio – suomalaisen jazzin alkuaikojen historiaesitelmä
