Kerava Jazzin päätti sunnuntaina 26.5. Afrojazz Quintet feat. Ismaila Sané. Tämä menevä, tanssijalkaa teputtava rytmiryhmä oli tarkoitettu alunperin Aurinkomäen puistokonsertin lopettajaksi, mutta yläkerta pimitti aurngon ja avasi vesikraanansa, joten konsertti oli siirretty Kerava-saliin. Se tavallaan hieman latisti fiiliksiä ja sade karkoitti kuulijoita, mutta soitto kulki mallikkaasti.
Bändin johtohahmona soitti trumpetisti Antero Priha, jonka väkevä leadsoitto koosti kokonaisuuden hienosti. Hänen käsialaansa ohjelmistossa olivat mm. upea aloitusbiisi Holy Blues sekä Starship Babies. Erinomaista kuunneltavaa.
Toinen väkevää africanoa edustava oli tietysti vierailija, percussionisti-vokalisti Ismaila Sané, tuttu kasvo mm. Piirpaukeen myötä. Hänen kalvotaputtelu oli välillä huimaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Jopa hypnotiaan yltävä rytmitys toi African kaikkien eteen.
Setissä oli kolme Sanén omaa biisiä; Diana Katy, A ti ma mama ja Laiza Bambax. Maestro esitti ne vanhaan kunnon tyyliinsä, sielukkaan hyväntuulisena. Hän myös otti yleisön mukaan laulamaan… jakaen katsomon naisiin ja miehiin…
Valitettavan harvalukuinen yleisö oli täysillä mukana Sanén toiminnoissa. Ja vanhan nimipäivälaulun mukaisesti: Meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit ollut mukana!
Kitaristina soitti entinen keravalainen, Sound of Furystakin tuttu Julius Heikkilä… nyt tyylilaji oli kai hänelle ilmeisesti hieman outoa, joka osiltaan jäykisti ja kangisti hänen esitystään. Ei sinänsä mitään virheitä, mutta heräsi ajatus, että oliko hänen soittamansa sähkökeppi oikeassa paikassa oikeaan aikaan…
Bassoa saatiin sitten Porvoon mitalla, kun Daniel Iiskola väänsi paksua rytmiä lavan taustaosan hämärässä. Tanakkaa poljentoa, joka hitsasi kokonaisuutta meneväksi.
Rumpupatteriston takana istui myös tuttu kasvo mm. Sound of Furyn riveistä, Ilmari Heikinheimo. Ison käden mättöä, runsaalla tatsilla. Väliin ehkä hieman innosta puuroutuenkin, mutta kokonaisuuteen hyvin sopivaa kapulointia.
Takavasemmalla oli kioskinsa takana Alvar Gullichsen, käsite niin afrojazzin kuin taiteen alalla… vain muutamia mainitakseni. Kioskin hoitajana hänellä oli kilkuttimiensa lisäksi mukana kitara, jota hän parissa kappaleessa soitti… unohtamatta lauluosuuksia. Varsinainen ”dunracell -pupun” serkku, bändin ehdottomia sieluja.
Kaikenkaikkiaan setti oli maittavan mukavaa africanoa, joka ei upeasta soitosta huolimatta päässyt aivan täysiin sfääreihinsä Kerava-salin miljöössä. Mutta hyvä lopetus hienolle festivaalille joka tapauksessa.
Kerava Jazzien vetäjä, nyt 22. kertaa, Mauno Kahranaho hieman harmitteli peruuntunutta Aurinkomäkeä, mutta totesi muuten olevansa tyytyväinen viikonlopun antiin. Eikä varmasti ole yksin, sillä allekirjoittanut ilmoittautuu heti näin julkisesti erittäin tyytyväisten ryhmään.
Toivottavasti Maunolla ja muilla puuhamiehilla riittää puhtia sekä rahoittajilla ymmärtämystä Kerava Jazzin jatkoon. Kerava on Tampere Jazz Happeningin lisäksi ainoa puhtaasti uudempaan, vapaampaan ja valtavirrasta poikkevaan, erilaisempaan jazziin keskittynyt festivaali. Ja siksi sen merkitys on erittäin tärkeä suomalaisen jazzelämän kokonaiskuvassa!
Kiitos tästä vuodesta!
Varatkaa aikaa Kerava Jazziin jo ensi vuoden toukokuulle…
