Kotkalaisille tarjotaan kulttuuria monessa muodossa. Mika Huusarin aloitteesta yhdeksän vuotta sitten käynnistynyt Django-festivaali täydentää mukavasti Kotkan kulttuuritarjontaa. Kaupunki on tunnettu Kymi Sinfonietasta, teatterista, puistoistaan, patsaistaan ja Keisarikunnastaan. -Kyllä tänne myös tällainen pienimuotoinen kitarajazziin erikoistunut festari hyvin mahtui, kertoi Mika.

Kotka Jazz ry on aktiivinen ympäri vuoden. Seuraava tapahtuma koetaan jo heinäkuun lopussa, kun Meripäiväjazzit tarjoaa neljä konserttia. -Meillä on aktiivista porukkaa ja kotkalaiset on aina tykänneet muusikosta ja jazzista, joten kivahan näitä on järjestää. Kun vielä legendaariseen Kairoon löydettäisiin uusi ravintoloitsija, niin saataisiin taas sekin kulttuuriväen käyttöön.
Django-festivaali kestää poikkeuksellisesti maanantaista keskiviikkoon. Näin on saatu myös paikalliset ravintolat mukaan, kun alkuviikon illat voivat olla muuten hieman hiljaisempia. 10 esiintymispaikkaa voi olla haastava logistiikan suhteen, mutta sitä helpottaa se, että kunakin päivänä samaa yhtyettä kierrätetään useammassa paikassa. Näppärän kokoiset PA:t siirtyivät peräkärryllä ja kvartetin kokoiset yhtyeet liikkuvat omalla autolla, joten festivaalin hiilijalanjälki jää pieneksi.

Kotkaan kuuluva Karhula on myös saanut festarista osansa ja niin myös tällä kerralla. Kahvila-ravintola Ruutulipun pihalla maanantaiaamun avasi Mikan Chez Django ja sieltä jatkettiin Karhulan seurakuntakeskukseen, jonka akustiikkaa ja flyygeliä kehuttiin.
Pääkonsertin saliksi oli varattu Kirjaston auditorio, jonka tuolit juuri riittivät soitonnälkäiselle yleisölle. Kaksi kertaa peruttu konsertti onnistui vihdoin. Pariskunta Riikka Luostarinen-Mika Huusari oli kuullut virolaista Titoks-yhtyettä kolme vuotta aikaisemmin. -Bändi kuulosti hyvältä ja halusimme sen tänne, kun siinä on myös viulu.
Titoks koostuu neljästä nuoresta mestariluokan soittajasta. Mukana heillä oli uunituore CD, jolta soitettiin makupaloja. Mukana oli kolme alkuperäiskappaletta, joista kaksi oli syntynyt komppikitaraa vankasti soittaneen Ainar Toitin kynästä ja kolmas viulisti Kristjan Rudanovskilta. Nimet Grapelli ja Reinhardt nousivat esiin säveltäjinä ja esikuvina. Nopeita olivat aikanaan esikuvien tempot, mutta luulenpa että eestiläiset pistivät vielä paremmaksi.
Soittotekniikka ja kestävyys eivät asettaneet rajoja, kuitenkaan musikaalisen lopputuloksen siitä kärsimättä. Soolokitaraa soittanut Jaanis Kill ja basisti Robert Nömmann täydensivät ryhmän ja koossa on porukka, jolla on hieno tulevaisuus maailman lukuisilla Django-festivaaleilla.

Tiistain orkesteri oli Kipsi Boys Jyväskylästä. Myös he olivat joutuneet odottamaan keikkavuoroaan pari välivuotta. Kitaristit Heikki Halonen ja Toni Vaalamo olivat opiskelleet Kymen Konservatoriossa.
Basisti Tapani Vaahervaara johdatteli Heikin ja Timon sointukulut oikeisiin uomiinsa. Näppäräsormiset herrat soittivat vuorotellen sooloa ja komppia. Sormenpäät olivat kovettuneet ja teräskielet saivat hetkittäin kovaakin käsittelyä ja venyttelyä.
Kolme erilaista venueta ja neljä settiä oli Kipsi Boysien kiertuekalenteriin merkitty. Kauppatorin yleisö herkutteli lihiksillä ja possoilla jazzin helliessä korvia. Toinen setti pari tuntia myhemmin Vanhassa Fiskarissa tarjosi viileämpää lämpötilaa ja kalaherkkuja. Ja päivä tiivistyi illan jameissa legendaarisessa Pub Albertissa, kun porukkaan liittyivät Mika Huusari ja Jallu Sundelin.

Keskiviikkona siirryttiin tunnelmasta toiseen. Trumpetisti Visa Haaralan nuoruusvuodet Brasiliassa johdattivat hänet brasilialaisen musiikin maailmaan. Oman instrumenttinsa lisäksi Visa hallitsee myös kitaran, joten yhdessä kappaleessa kuultiin yhteensä kolmeatoista kieltä. Fabio de Oliveiran kitarassa kieliä on seitsemän. Alin bassokieli tuo oikein käytettynä ja sopivissa kohdissa maukkaan lisän sointimaailmaan.
Brasilialainen musiikki on paljon muutakin kuin sambaa ja bossa novaa. Kirkossa kuultujen kappaleiden rakenteet koostuivat useista osista, introista ja lopukkeista. Rytmiikka ja tahtilajit vaihtelivat ja flyygelitorvi yhdistyi hienosti kitaraan Kotkan kirkon kaikuisassa akustiikassa.

Pekka Halosen maalaama alttaritaulu on poikkeuksellisen valoisa aiheeltaan, joten se ansaitsee myös paikkansa tämän jutun kuvituksessa. Visa kertoi, että päivän seuraavalla keikalla soitetaan sitten täysin erilaista ja rytmillisempää musiikkia.
Visan flyygelitorven soundi on upea ja soiton notkeus tuo esiin flyygelitorven hienot puolet. Visa toimii Kymi Sinfonietassa trumpettien äänenjohtajana, mutta on aina innolla mukana myös Kotka Jazzin tilaisuuksissa.
Django-festivaali päättyi jamien merkeissä soittoruokala Karoliinassa, jossa housebändinä Club Chez Django feat. Visa Haarala. -Kaikki eivät mahtuneet sisään raportoi tyytyväinen festivaalipäällikkö Huusari.
Kotkassa kannattaa käydä ainakin kerran kesässä ja tietenkin myös Karhulassa, jossa on toripäivät keskiviikkona ja lauantaina. Kotkajazzin tapahtumista löytyy lisätietoa TÄSTÄ

Titoksin ohjelmisto; Eveline, Charleston, Made for Wesley, Django´s Tiger, Choro Blues (Ainar Toit), Si Tu Savals, Dark Eyes, Brazil, Ich Kusse Ihre Hand Madam, Nuages, Sentimental Café (Kristjan Rudanovski), Bossa Dorado, Swing That Paris, Ol´ Man River, For You (Ainar Toit)
Muusikot: Kristjan Rudanovski, Jaanis Kill, Ainar Toit, Robert Nömmann
Kipsi Boys: Heikki Halonen, Toni Vaalamo, Tapani Vaahervaara
Django-festivaali Kotkassa 4.-6.7.2022