Sääntöjen mukaan ainakin toinen semifinaaleissa esitetyistä kappaleista piti vaihtaa. Kilpailijat olivatkin, lähes poikkeuksetta, vaihtaneet molemmat esitettävät laulut. Finaaliin lähdettiin siis kokonaan uusilla panoksilla.
Lontoosta Kainuuta valloittamaan tullut Brigitte Beraha oli arvottu ensimmäiseksi laulajaksi. Tämä monissa kilpailuissa mukana ollut laulajatar esiintyi, kuten maailmankansalaiselta voisi odottaakin. Varmaa taidokasta laulua kuultiin hänen tulkinnassaan “The Appletree” . Toiseksi kappaleeksi Brigitte oli valinnut vanhan State Fair filmistä 1945 palkitun soundtrackin “I Might As Well Be Spring”. Kaunista, kaunista, kaunista, melodista ja herkkää tulkintaa, suurella tunteen palolla. Molemmat kappaleet olivat kuitenkin hitaita kuin nälkävuosi. Hänellä on hyvä laaja-alainen äänenkäyttö, mutta jotain jäi uupumaan, mikä olisi sytyttänyt.
Toisena lavalle nousi Romaniasta kotoisin oleva Joana Hartes. Hän on tarinankertoja ja sitä tarinaa riittää hänen tulkinnoissaan ja temperamenttia. Perusklassikoihin lukeutuva William Handyn säveltämän “St. Louis Blues” tarinan hän tulkitsi jämerällä itsetunnolla. Toisena esitetty, Ella Fitzgeraldille aikoinaan sävelletty “Cry Me A River” , kuuluu myös jazzlaulun perusstandardeihin. Mielestäni sen hän tulkitsi vähän merkillisenä sovituksena, mutta kollegani oli kyllä sitä mieltä, että se oli laulettu juuri oikealla tavalla. Joanalla on paljon kokemusta esiintymisessä, lisäksi hän on riehakkaan seurallinen ja se näkyi siinä lavalla hänen itsevarmasta tavasta tulkita näitä klassikko kappaleita.
Ania Rybacka lukee Bill Evansin musiikkia, kuin raamattua. Hänen scat-laulunsa toimi ylhäältä alas ja vaihdot teksteihin kiintyivät saumattomasti. Laulamisen tekninen osaaminen oli erittäin hyvin hallussa. Anialla on kaunis ääni, mikä sopi varsinkin hänen esittämäänsä hitaaseen, Nat Adderlyn balladiin, “The Old Country”. Yhtälailla se sopi toiseen hänen valintaansa “I Concentrate On You”, jonka hän esitti vain pianisti Aki Rissasen taustasoitolla. Se oli niin hidas, että meinasin nukahtaa.
Mette Juulin aloitus venähti hieman, kun kitaran vahvistusjohto oli rikki ja siihen jouduttiin vaihtamaan toinen. Se ei kuitenkaan näyttänyt suuresti vaikuttavan tämän jo varsin kokeneen lava-artistin mielenrauhaan. Hän aloitti omalla sävellyksellään “The Way You Close The Door” ja viimeistään “Never will I Marry” karkotti pienimmätkin epäilyt siitä, että tässä naisessa on hurjaa potkua. Mettellä on sellainen esittämistapa, mikä vetää väkisinkin puoleensa. Hän on välitön ja vaatimattoman oloinen, todellinen lauluntekijä. Esittämisvarmuus on äänenkäytön kanssa hänen vahvuuksiaan. Olin aivan varma, että hän on kolmen parhaan joukossa. Toisin kuitenkin kävi ja sen huomasi myös yleisön kohahduksesta, kun tulokset julistettiin.
Tuuli Taul on myös perin vaatimattoman oloinen nuori nainen, jolla on laulu hallussa, kuten kirjoittaminenkin. Hän ponnahti pinnalle tänä vuonna Nömmen laulukilpailun voittajana ja pääsi näin mukaan kovaan seuraan. Loppukilpailussa hän turvautui perinteikkäisiin jazzstandardeihin. “Sophisticated Lady” Duke Ellingtonin orkesterin tunnetuksi tekemä sävellys taipui hyvin Tuulin tulkitsemana. Saksofonisti Wayne Shorterin “Night Dreamer” toi taas hyvin esille hänen syvällisen äänenkäyttönsä. Tuulin esitys oli sellaista perusnättiä tekemistä, hän osaa käyttää ääntä ja hänen scat-laulunsa käy korkealla ja on laaja-alainen, mutta ei esitys tuntunut kuitenkaan niin vahvalta, mitä se sitten tuomareiden silmissä kuitenkin oli.
Kokemusta on suurilta areenoilta, voisi sanoa, kun Lela Kaplowitz astui lavalle viimeisenä kilpailijana, tyylikkäänä pitkässä hameessa hän näytti jopa pidemmältä, mitä onkaan. Hänen esityksestään näkyi kokemus ja esittämisen varmuus. Kappaleluettelon mukaan hänen ensimmäinen kappale olisi pitänyt olla “Bobop Lives”, mutta se oli ilmeisesti “Publicity” tai sitten olen ymmärtänyt aivan väärin. Toinen oli “Fantastic Episode”. Ne ovat kappaleita, joita ei kuulla kovin usein. Tämä oli hieno, upea esitys tältä kroatialaisnaiselta. Mielestäni hänellä oli paras scat-laulu, se kiiti ylhäältä alas voimallisesti ja tasaisen soljuvan sujuvasti. Hänen laulustaan sai sellaisen tunteen, että nyt esiinnytään suurissa ympyröissä. Jotenkin tuntui aika helpolta laittaa hänen kohdalleen numeron yksi.
{multithumb thumb_width=540 thumb_height=360 thumb_proportions=crop border_size=5px caption_pos=below}
Kuvasta puuttuvat tuoamriston jäsenet Steponas Januška, Sergei Sokolov ja Raine Lukinmaa.
