Riga Jazz Stage -kilpailu palasi jazzkilpailukartalle näyttävästi. Massiivisen upean Kino Splendid Palacen lavalle nousi esiintymään torstai-illan semifinaali-vyörytyksessä 26 artistia, 19 laulajaa ja 7 saksofonistia.
Suomesta demokarsinnan perusteella mukaan pääsivät laulajat Kadi Vija ja Charlotta Kerbs sekä saksofonisti Max Zenger. Finaaliin saakka kolmikosta pääsi ainoastaan Zenger. Lauantain finaalissa on mukana kahdeksan laulajaa ja neljä saksofonistia.
Alkuerien upein yllätys oli helsinkiläistynyt pietarsaarelainen Charlotta Kerbs, joka olisi ehdottomasti ansainnut loppukilpailupaikan. Vahva soul-ääni toi eloa standardiin. Tulkinta todennäköisesti sai Cole Porterin kääntymään haudassa, sillä Kerbsistä yhtäkkiä purskahti esiin ”Suomi-jazzin Janis Joplin”. Soulääni narahti viekkaasti.
– Ihanko totta, Janis Joplin on minun idolini, vastasi Kerbs kilpailun jälkeen.
Laulunopettajaksi valmistuneella Kerbsillä on monipuolinen tausta ja monipuolinen kiinnostus musiikkin. Jazzin lisäksi kokemusta on soulin ja kansanlaulujen laulamisesta. Kokoonpanoja on nainen ja kitara yhdistelmästä 9-hengen orkesteriin, joka majailee toistaseksi Pietarsaaressa eli toisella puolella valtakuntaa.
Jos kilpailulle jonkinlaista merkitystä hakee – sen lisäksi, että siitä voittaja yleensä saa ihan kelvollisen rahapalkinnon ja hyvän merkinnän omaan rekisteriin – sen voi löytää henkisestä kestävyydestä. Kilpailutilanne ei sovi kaikille. Laulaja joutuu hankalan tilanteen eteen, vuodattamaan sieluaan kilpailutuomareille, kovassa paineessa ja jännityksessä, ja kamppailemaan vielä sopivan ohjelmiston kanssa. Etenkin Rigan kaltainen ”yhden kappaleen välierä” on raaka ja raadollinen tapa ratkoa jatkoonmenijät. Kilpailijoiden ei pitäisi koskaan ottaa menestymättömyydestä itseensä. Harvoin tuomaristo on edes yksimielinen. Ammattilaisetkin jakaantuvat leireihin.
Siinä missä Kerbs näytti lavalla uskaliasta puoltaan, Virossa syntynyt ja kymmenisen vuotta sitten suomalaistunut Kadi Vijan esitys jäi jollainlailla telineisiin ja vaille täyttymystä. Oliko se sitten jännitystä, kovaan rutistusta vai pelkkää kilpailuepäonnea? Yllätyksetön esitys oli. Tuomaristo jakaantui mielipiteissään molempien suomalaisten kohdalla. Näin finaalipaikka ja odotukset eivät täyttyneet. Osaamisesta ja äänestä se ei Kadin kohdalla jää kiinni. Ote on melko perinteinen, mutta äänessä on eloa, taitoa on ja tyyliä. Tämä kisa olisi kaivannut Vijan kohdalla sen toisenkin kappaleen.
Pitäisikö sitten jazzlaulukilpailu, kun se kerran on niin epäeettistä ja epäreilua laulajaa kohtaan, tehdä pakitus ja palata vanhaan. Eli kaikki tytöt ja pojat lavalle kerralla, ja kilpalaulanta pystyyn. Scatilla ja silmäpelillä bändin kanssa kaveri suohon.
Jos laulajien kisailu oli hyvä konsertti, monipuolinen ja viihteellinen tapahtuma, paikoin hyvinkin epäjazzillinen ja popahtavakin eli kansan syviin tykkäyksiin vetoava, saksofoni kisaaminen oli tasainen tuuttaus. Hienot elämykset jäivät muutamaan virtuoosimaiseen luritukseen, sanallisten tehokeinojen käyttöön. Saksassa parhaillaan opiskeleva Max Zenger soitti Joe Hendersonin hengessä, vakaasti ja taitavasti. Henkeä lisää, niin finaalissa hyvä tulee.