Lontoo 14.9.2014
Kings Place Festivalin toinen päivä tarjosi kokokonaisuutenaan aivan toisenlaista jazzia vaihtoehtona avauspäivän esityksille. Kun perjantaina kuultiin melko puhdasta jazzperinteeseen tukeutuvaa soittoa, niin lauantain kolme konserttia liitelivät aivan eri suunnilla irtautuen vapaamuotoiseen, välillä jopa esittämistyylissään rankan mielikuvituksellisiin äänimaisemointeihin.
Kaksi nuorta naista, laulaja Lauren Kinsella ja trumpetisti Laura Jurd, sekä kaksi nuorta miestä, kitaristi Alex Roth ja rumpali Corrie Dick, perustivat Blue-Eyed Hawk -kvartetin vuonna 2011. Erikoisen nimensä yhtye on lanseerannut suoraan yhdestä lauseesta W.B. Yeatsin runosta Under the Moon, minkä yhtye otti myös juuri ilmestyneen debyyttialbuminsa nimeksi. Eilinen esitys oli samalla tämän uuden albumin virallinen julkaisutilaisuus.
Äänitaiteilija ja laulaja Lauren Kinsella, on syntyjään irlantilainen, mutta asuu nykyään Lontoossa tehden yhteistyötä johtavien brittiläisten ja myös muiden eurooppalaisten improvisoidun musiikin parissa työskentelevien artistien kanssa. Hän vastaa suurelta osin myös Blue-eyed Hawk -yhtyeen musiikin sisällöstä. Hän heittäytyi tutkimusmatkalle äänien monimuotoiseen sekamelskaan, kuunnellen, vastaillen ja toimien eräänlaisena sanansaattajana muiden soittajien tuottamia ääniä yhdistellessään.
Laura Jurd trumpetteineen sai hyvän yhteyden Kinsellan lauluun ja äänen käyttöön. He ovat löytäneet toisensa vapaan ilmaisun merkeissä. Kuulin Laura Jurdin soittoa viime vuonna Lontoon Jazz Festivalin aikaan, jolloin hän soitti isommassa kokoonpanossa, missä kaikki tämän yhtyeen soittajat olivat myös mukana. Silloin kokonaisuus tuntui hieman sekavalta, mutta vuodessa on tahti parantunut ja tämän pienemmän kokoonpanon esitys oli vahvempaa ja paremmin hallussa.
Alex Roth löysi kitaran kautta oman maailmankuvansa kutomalla nautittavan siistiä äänimattoa. Hänen soittonsa pysyi koko esityksen ajan varsin minimalistisella tasolla, mutta kitara soi kauniisti. Corrie Dick seurasi mainiosti muiden soittoa ja tahditti ketterän joustavasti ja kannustavasti.
Jos yhtyeen nimi on varsin outo ja erikoinen, niin kvartetti seikkaili myös eriskummallisilla, tavallisuudesta poikkeavilla musiikkilinjoilla. Se toimi omalla tavallaan kuin osuuskunta, jokaisen jäsenen ollessa erillinen toimintayksikkö, mutta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi kaikki tekivät työtä tuottavana yhteisönä. Tämä tuli myös hyvin esille siinä, että jokainen toimi omalta osaltaan esityksen aikana kuuluttajana tuoden esille omia ajatuksiaan levyn tekemisestä ja samalla esitellen omat sävellyksensä ennen kappaleiden esittämistä. Esitys seurasikin puhtaasti uuden levyn sisältöä ja käytännössä kaikki kappaleet käytiin esityksen aikana läpi.
Ensiksi tuntui, että ajatukset olivat hukassa, mutta eipä aikaakaan, kun meno alkoi maistua. He mellastivat abstraktisissa värimaisemissa, missä avantgardistisen jazzilmeen sekaan haettiin runsaasti yhdistäviä elementtejä jazzrockin ja punkin sekä elektronisten lisävahvistusten luomasta ääniviidakosta. Yhtye ei pureutunut tavanomainen tiukasti jazzin suoranaiseen ytimeen, vaan ryhmä lähti kutomaan jazzia osasista, mistä löytyi monenlaista suuntausta. Kaikki toivat omaa sisältöä yhtyeen ohjelmistoon, mutta sitä esitettiin kaikesta huolimatta pääasiassa keskinäisenä improvisaationa.
Oma sävellystyö oli erikoista vapaaottelua, improvisointi oli omintakeista ja mielenkiintoa ylläpitävää. Soitossa oli myös melodista pohjaa hiljaisissa ambienteissa osioissa, mikä piti muuten runsaasti rönsyilevän soiton tehokkaasti kasassa kaikesta huolimatta. Blue-Eyed Hawk -yhtyeen Under the Moon levyn sisältöön kiteytynyt esitys oli kaunis, vaihteleva, osin räväkän räjähtävä, mutta myös runsaasti syvällistä tunnetta ja lyyristä sanomaa sisältävä kokonaisuus nykyaikaista nuorekasta jazzilmettä.
Uusia kokemuksia improvisoidusta musiikista
Toinen aika erikoinen kokoonpano musiikillisesti ajatellen oli ilmaiskonsertin Kings Placen Box Office Stagella tarjonnut lontoolainen Orchestra Elastique. Yhtye ei kulkenut omia polkujaan niissä kuuluisissa bootseissa, vaan luomalla erikoisen istrumentaation kautta änkyräväärää äänimaailmaa. Improvisoidusta musiikista uusia kokemuksi hakeva viisikko ei tarvinnut käynnistyäkseen ”tiikeriä tankkiin” kuten ennen vanhaan Esson asemilla. Se käynnistettiin uusilla ideoilla, joiden kautta kokemusperäisestä yleisesti tunnetuista musiikin peruspalikoista avattiin uudella tavalla erottelemalla erilaisia äänenkäyttömahdollisuuksia.
Monipuolisista multistrumentaalimuusikoista koostuva Orchestra Elastique haistelee uusia yllättäviä muotoja jatkuvasti haastamalla ja uudelleen luomalla pohjaa tuntemattomalle musiikille. OE esiintyy jatkuvasti tilanteen mukaan erilaisissa koostumuksissa merkittävissä uudelle musiikille avoimesti suhtautuvissa ”pesissä”, kuten Café Otto ja The Vortex.
Kokoonpanoa ei mainittu ollenkaan, mutta taustatietojen pohjalta yhtyeen keulahahmona tuntui toimivan monitoimimies Antoine Gilleron, joka trumpetin ohella soitti muita pillejä, tuotti linnun ääniä leikkikaluilla, käytti elektroniikkaa ja omaa ääntään soiton lomassa. Hän antoi varsin vaikuttavan näytteen omalaatuisesta tavasta luoda musiikkia paikan päällä esityksen aikana.
Toinen erikoinen soitin ryhmässä oli delttaharppu, jota soitti Joris Beets. Hän takoi välillä myös erilaisia rumpuja. Nahum Mantran soittama theremin ei myöskään ole tuikitavallinen soitin, mutta kun sitä käytetään harkiten ja taitavasti, niin siitä syntyy valtavan laaja ja miellyttävän hieno äänikenttä. Rumpujen takana Tristan Shorr loihti hienovaraisen kumean, mutta vahvan tauskompin huopapäisillä kapuloilla. Kitaraa soitti käsittääkseni Philippe Lenzini. Kun haitaria ei yhtyeessä tällä kertaa ollut, niin OE:n vakioryhmään kuuluva Bruno Humberto ei ollut mukana.
Yhtye haluaa olla yllätyksellinen esityksissään ja siksi erilaiset projektit vaativat myös yhtyeeltä joustoa koostumuksen suhteen. Erikoislaatuinen se on myös soitinjoukkueena. Harppu, haitari, trumpetti, harmoni, piano, theremin, rummut ja muut lyömäsoittimet, elektronisesti tuotetut vahvistukset, laulu ja ihmisäänen ääntelyt ovat keinoja, joilla viisikko haki omintakeiseen ääniviidakkoon ennakoimatonta potkua. Haitari, piano ja harmoni eivät kuuluneet eiliseen instrumentaatioon, mutta muuten äänitehtailuun tarvittavaa arsenaalia oli riittävästi mukana.
Eiliselle esitykselle oli annettu aikaa puolituntia ja sen ajan joukkue käytti tehokkaasti hyväkseen soittamalla käytännössä yhden kokonaisuuden improvisoitua musiikkia ilman turhia puheita.
OE:n musiikkia voitaisiin verrata lasten leikkiin hiekkalaatikolla. Siellä tehdään sitä mitä juolahtaa mieleen hetken mielijohteen mukaisesti eikä analyyttisen pohdiskelun kautta. Intuitio näyttää suunnan minne milloinkin mennään.
Esityksen sisältö ja ainekset siihen haettiin monelta suunnalta. Avantgardistinen vapaus, freejazzin ponnekkuus, räjähtävä psykedelia ja sen vastapainona unelmoiva minimalistinen lähestymistapa, rauhallisuus, hiljaisuus ja vapaa avaruudellinen tyhjiö yhdistyivät verrattoman taitavasti näiden soittajien viedessä esitystä eteenpäin. Saksalaisten rockyhtyeiden 1960- ja 70-lukujen taitteessa lanseeraman psykedeelis- kokeellisen- ja progressiivisen rocktyylilajin sekä elektromusiikin sekasykkeen yhdistely ja heittäytyminen erilaisten etnisten musiikinlajien kirjoon muokkasivat esityksen tutkimusmatkaa ja teki siitä säväyttävän.
Ainakin minut esitys sai puolipökerryksiin ja olisin mielelläni kuunnellut sitä pidempään, mutta järjestäjät eivät antaneet armoa eikä vettä päästy heittämään kiukaalle yhtään lisää ajan kuluttua umpeen, ei vaikka soittajat olisivat kyllä halunneet jatkaa. Näin se vaan on, maailma on täynnä erilaista musiikkia, pitää vain olla avonainen vastaanottamaan ja kuuntelemaan, varsinkin kun siinä on edes ripaus jazzin aineksia mukana.
Kings Place Festival 2014, lauantai 13.9.2014
Hall Two klo 17.45
Blue-Eyed Hawk
Box Office Stage klo 19.45
Orchestra Elastique
