Lauantaina 29.4. Bremenissä oli iltapäivä pyhitetty saksalaiselle jazzille. Teema German Jazz Expo sisälsi taas kahdeksan yhtyettä. Tämän ohjelmakokonaisuuden tavoitteena on erityisesti luoda saksalaisille muusikoille mahdollisuuksia päästä esille, saada uusia kontakteja ja pyrkiä verkostoitumaan kansainvälisille markkinoille. Suuresta joukosta ehdokkaita valitut kahdeksan yhtyettä pääsevät näin esiintymään kansainvälisille jazzammattilaisille jazzahead! -tapahtumassa.
Edellinen päivä oli tiivis kokonaisuus, mikä loppui vasta lauantaiaamuyön pikkutunneilla, joten univajaus ja päätteen ääressä vietetyt tunnit olivat tehneet tehtävänsä. Otin ohjelman seurantaan vasta, kun kuudes orkesteri aloitti keikkansa Schlachthofin lavalla.
Tätä ennen messuhallissa ja “Teurastamolla” olivat ehtineet esiintyä Lorenz Kellhuber Trio https://youtu.be/rL5YwqH-TmY, Timo Vollbrecht Fly Magic https://youtu.be/WSlqz_tZtR4, Trio Elf https://youtu.be/pxQJDY3agpM, Claasue 4 https://youtu.be/1Fi6ATwJ2vE ja Nico Lohmann Quintett https://youtu.be/2ZWso3ZnZC8.
Vähän yli neljä vuotta kasassa ollut naisrumpali Eva Klessen johtama Eva Klesse Quartett soitti kokoonpanossa Evgeny Ring, saksofoni, Philip Frischkorn, piano, Robert Lucaciu, kontrabasso. Soittajat ovat eriluonteisia ja tulevat kokonaan erilaisista musiikkitaustoista, mutta muodostivat käytännössä vahvan jazzyksikön. Heti aloituskappaleessa Ringin soolopuhallus oli vahvaa ja energistä. Hän sai kvartetin tanakkaan vauhtiin. Eva Klessen rumpalityöskentely oli tekniikaltaan aivan erilaista, mihin yleensä on totuttu. Hän käytti käsiään kierrättämällä aika ylhäältä hartiatasolta ja sai aikaiseksi mielenkiintoisen rytmityksen.
Setti alkoi pianisti Frischkornin sävellyksellä Decend and Resurface viime vuonna ilmestyneeltä viimeisimmältä albumilta Obenland. Aluksen kapteenin harhakuvista syntynyt Klaubautermann voisi olla aluksen aavemainen pikkupaholainen. Kappaleena se kuvasikin jotain erikoista, missä yhtye heittäytyi selkeästi improvisointilinjalle pyöritellen monitahoisia avantgardistisia kuviointeja. Aika hyvin keksitty nimi tälle kappaleelle, sillä se ilmaisi varsin selkeästi sekavaa tilannetta, mikä tällaisessa aistiharhailussa saattaa tulla esille. Kappale saikin aikaiseksi melkoiset suosionosoitukset.
Tästä yhtye jatkoi hieman rauhoittuen balladilla Ballade of Zwei Beine. Viimeinen kappale oli sekoitus hiljaista etenemistä ja äkkinäisen rävähtävän voimakkaita ulostuloja sisältänyt Back and Forth oli Evan New Yorkin vuosien aikana parin vuoden takaa syntynyt sävellys. Kokonaisuutenaan kvartetin esitys oli hyvin mieleenpainuva laaja-alaisine tulkintoineen.
Messuhallin puolella saksalaisiltapäivää jatkoi Niels Klein Tubes & Wires kokoonpanossa Niels Klein, klarinetit ja tehosteet, Lars Duppler, Rhodes ja syntetisaattorit, Hanno Busch, kitara ja basso, Jonas Burgwinkel, rummut. Yhtyeen hieman tavallisuudesta poikkeava soitinyhdistelmä teki ennakkoon jännitteisen lähtöasetelman. Sähkötehostetut klarinetit, tavallisesta, bassoon ja kontrabassoon, Rhodes ja analogiset syntetisaattorit yhdistelmiltä saattoi odottaa jotain erikoisempaa soundimaailmaa. Tulos oli vähän ehkä pettymys, sillä klarinettien järisevän uhkuvaa alarekisteriä ei tullut niin tuhdisti kuin olin odottanut. Esityksessä liikuttiin indie- ja rock- painotteisesti jazzin reuna-alueilla.
Yhtye aloitti melkoisen hakkaavasti jyskytellen kappaleella Rice ja siitä jatkettiin keväällä ilmestyneen uuden albumin Life In Times Of The Big Crunch kappaleella Gleam, mikä muutti vahvasti suunnan balladilinjalle. Siinä äänet saivat miellyttäviä kauniita muotoja. Grid avautui rumpali Jonas Burgwinkelin introrummutuksella ja jatkuva vahvan läpitunkeva komppaus siivitti kontrabassoklarinetin mataliin töräytyksiin ja yksittäisiin syntetisaattorien viiltäviin kuulokuviin. Perpetual Waves loi alussa pyhän juhlallisen jopa kirkollisen tunnelman, mutta synnytti välillä rankkoja painotuksia kitaran ja syntikoiden kiivaiden vedätyksien ansiosta säilyttäen kuitenkin kokonaisuuden rauhallisessa balanssissa. Viimeisenä kuultiin uuden levyn nimikkokappale, mikä oli viekkaan luritteleva, mutta myös nimensä mukaisesti pahasti narisevan rouskuttava kuin tehotoiminnassa oleva kivenmurskaaja.
Iltapäiväsession viimeisenä lavalla esiintyi ehkä suomalaisillekin paremmin tuttu Julia Hülsmann Trio.
ECM-levy-yhtiön vakioartistina tunnettu berliiniläinen pianistilyyrikko Julia Hülsmann, kontrabasisti Marc Muellbauer ja rumpali Heinrich Köbberling ovat esiintyneet samassa kokoonpanossa jo lähes parikymmentä vuotta. Trio on tehnyt näkyvää jälkeä sulattelemalla omaa monipuolista luonteenomaista tyylillään tiukan täsmälliseksi, jollaisena sen tunnistaa nykyjazzin piirissä.
Trio soitti uusimman, helmikuussa julkaistun, albumin Sooner Or Later kappaleita, joista aloituksena oli Der Mond ja toisena Marc Muellbauerin sävellys The Poet, minkä hän oli omistanut Muhammed Alille. Matkakokemuksista kertoi yhtyeen seuraava kappale. Se vei kuulijat kaukaiseen Keski-Aasiaan, Kirkisiaan. Julia kertoi laulun syntyneen siitä, kun he kuulivat 12-vuotiaan tytön soittavan viulua, jonka melodiasta he pitivät. Julia kirjoitti siihen sitten harmoniaosan ja siitä syntyi Biz Joluktuk, minkä voisi englanniksi kääntää I knew we will meet. Kappale oli koskettavan sentimentaalinen. Heti sen perään trio soitti vielä kappaleen J.J., mikä kulki puolestaan rytmikkään iloisesti. Viimeiseksi trio soitti vielä Radiohead-hitin All I need.
jazzahead! Bremen, lauantai 29.4.2017
Messehal 7.1 ja 7.2 sekä Kulturzentrum Schlachthof
14.00 Lorenz Kellhuber Trio
14.35 Timo Vollbrecht Fly Magic
15.10 Trio Elf
15.45 Claasue 4
16.20 Nico Lohmann Quintett
16.55 Eva Klesse Quartett
17.30 Niels Klein Tubes & Wires
18.05 Julia Hülsmann Trio
