Bremen 28.4.2017
Suomalaisten esiinmarssi torstain jazzahead! 2017 avauksessa herätti laajalti huomiota. Valitettavasti kaikkia kahdeksaa esiintyjää ei ehtinyt millään käydä kuuntelemassa täysipainoisesti, koska iltakonsertit olivat kolmella eri lavalla. Kymmenen minuutin siirtymistauko antoi kuitenkin jonkinlaisen mahdollisuuden kulkea Messuhalli 7:n ja Schlachthofin Kesselhallen välillä tuossa ajassa. Rakennukset olivat samalla alueella vierekkäin, mutta näyttelyhallit ovat suuria, joten tuo kymmenkunta minuuttia kului helposti siirtyessä paikasta toiseen.
Paikalla oli yleisöä myös niin paljon, että halutessaan varmistaa hyvät paikat seuraavasta konsertista, oli aina lähdettävä edellisestä varmuuden vuoksi ennen viimeistä kappaletta toiseen saliin. Siksi valintoja piti tehdä sen mukaan mitä erityisesti halusi kuunnella täydet 30 minuuttia. Varsinkin ”Teurastamolla” piti jäädä seisomaan sivukäytävälle päästäkseen kuvaustilaan lähelle orkesteria keikan alussa. Yritin keskittyä ”Teurastamon” jokaiseen neljään kokoonpanoon täyden puolen tunnin setin ajan, mutta se ei onnistunut ja kävin roudaustauon aikana kuuntelemassa messuhallin puoleisia esityksiä sen verran kuin aika antoi myöten.
Gourmetin uusi tuleminen
”Mitäpä, jos Duke Ellington, Tom Waits, Carlos Gardel ja Charlie Haden kohtaisivat toisensa jossain Suomen maaseudun kebabkioskilla?” Niin, entä sitten, mitä tapahtuisi, aivan niin, arveluiden varaan se jäisi. Tämän ajatusleikin pohjalta syntyi kuitenkin vuonna 1997 saksofonisti Mikko Innasen, kitaristi Esa Onttosen, pasunisti Ilmari Pohjolan, haitaristi Veli Kujalan, tuubisti Petri Keskitalon ja rumpali Mika Kallion muodostama Gourmet-yhtye.
Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, mutta samalla se tarkoittaa Gourmetin 20-vuotisjuhlaa. Yhtye on esiintynyt harvakseltaan varsinkin viime vuosina, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö yhtye olisi ollut toiminnassa kaiken aikaa. Itse asiassa yhtye jakaa uransa viiteen jaksoon.
Vuonna 1996 Innanen ja Onttonen perustivat Salad-yhtyeen, mutta aika ei ollut vielä kypsä musiikille, missä haitarisoundin ympärille luotiin Ennio Morriconen ja Henry Mancinin säveltämää elokuvallista maailmaa. Tämä ei ”poikia” pelästyttänyt, vaan vuonna 1997 koottu uusi kokoonpano sekoitteli musiikin eri lajeja rohkeasti keskenään ja 1998 julkaistu ensimmäinen levy Glamour and Decadence saikin hyvän vastaanoton. Tätä ”Hohtoa ja Rappiota” kesti pari kolme vuotta.
Yhtyeen kolmas vaihe ajoittui vuosiin 2004–2009. Vuonna 2004 julkaistuun Six Acres of Broken Hearts -levyyn yhtye vaihtoi kontrabasson tuubaan ja näin soundi muuttui samalla enemmän vaskien suuntaan. Sen myötä syntyi myös yhteyksiä kansainvälisille areenoille, keikoille Keski-Eurooppaan. Vuodesta 2006 alkaen yhtye alkoi muunnella kappaleitaan uuteen uskoon.
Vuosi 2010 oli taas käänteentekevä, kun yhtye teki kolmannen vierailunsa Ranskaan soittaen vuoden 2011 lopussa julkaistun 15 kappaleen Cosmopolitan Sideshow -levyn sisältöä. Huikea Euroopan kiertue huipentui yhtyeen uran 50 konserttiin Amsterdamin Bimhuisissa. Neljäs vaihe kesti vuoteen 2014.
Nyt eletään vuotta 2017 ja Gourmet on taas jalkeilla. Yhtyeen viime vuonna alkanut uraputken viides jakso eteni näyttävästi, kun yhtye avasi suomalaisen jazzillan jazzahead! -tapahtumassa Schlachthofin (Teurastamon) lavalla 30 minuutin pituisella setillä (yhtyeiden soittoaika oli tiukasti rajattu puolen tunnin osioihin).
Cosmopolitan Sideshow’n julkaisusta onkin ehtinyt vierähtää jo 6 vuotta, kun nyt kuulimme osin yhtyeen vanhaa materiaalia kuten jo 2001 Onttosen ja Innasen Ranskan presidenttivaalien kunniaksi soitettu yhteissävellys Louis the 14th ja vähän tuoreempaa puolestaan oli Pink Camel. Kaikki esitetyt kappaleet tulevat joka tapauksessa olemaan myöhemmin tänä vuonna julkaisuun tulevan neljännellä levyllä, kertoi Mikko Innanen. ”Kun taivas putoaa, rakkaus ja vääryys kohtaavat Jumalan äänen”, totesi Esa Onttonen alkuun ja siitä lähdettiin tekemään räiskyvää matkaa.
Yhtyeen pulskean hyvä, osin marssimainen, ja teknisesti mainiosti sovitettu oma musiikki tuntui olevan Schlachthofin täpötäyteen konserttitilaan ahtautuneen yleisön mieleen. Gourmetin ase on teknisesti hyvin yhteen sopeutuva ja viihdyttävän särmikkäästi puhaltava, nokkela joukkue, minkä tymäkkää torvien röhkintää oli pitkästä aikaa hienoa kuunnella. Tärkeintä musiikissa on saada yleisö viihtymään ja nauttimaan kuuntelemastaan ja siinä Gourmet varmasti onnistui.
Topakkaa improvisointia
Kuuluttaja totesi, ettei jazzahead! ole pelkästään nousevien nuorien kykyjen näyttäytymispaikka, vaan jazzia laajasti esille tuova kokonaispaketti monine ulottuvuuksineen. Tästä oli osoituksena seuraava bändi, Raoul Björkenheim eCsTasY. Kvartetissa kohtaavat kaksi pitkän kokemuksen omaavaa muusikkoa, Raoulin ohella rumpali Markku Ounaskari, sekä kahden nuoremman sukupolven edustajien, saksofonisti Pauli Lyytisen ja kontrabasisti Jori Huhtalan, ennakkoluuloton uuden luotaamiseen.
Kuuluttaja toi esille Björkenheimin uran alkuvaiheen, jolloin hän oli jo 1980-luvulla mukana legendaarisessa Edward Vesalan Sound & Furyn uusia tuulia puhaltelevassa kokoonpanossa. Räväkkä linjaus on säilynyt Raoulin otteessa vielä kuusikymppisenä.
Yksinkertaisen kaunis ja surkuttelevan syvällinen aloituskappale El Pueblo Unido oli hätähuuto nykymaailman sekopäisyydelle, joten ”tarvitsemme jotain sellaista rauhaisaa yhteiseloa, mitä El Pueblo Unido edustaa”, sanoi Raoul. Out of the Blue -albumilta yhtye jatkoi myös parilla seuraavalla kappaleella. Uptown oli räväkkää tekemistä. Pauli innostui aivan huikeaan improvisointisooloiluun, mistä Raoul jatkoi intoutuneena Paulin potkusta omalla kitaran käsittelyllään kaikki taikatemput tehden.
Mehevän räjähdysherkkä ruutilataus sivalsi ruoskan lailla ja yleisön reagointi oli aivan ällistyttävää, suoraa huutoa käsien taputusten ohessa, eikä tosiaan syyttä suotta. Ehkä tämä oli uusi musiikillinen kokemus heille, meitä tämä ei tietenkään yllättänyt, sillä sitä vain odotti vesi kielellä milloin se alkaa. Esitys oli hienoa suomalaisen vapaamman jazzin vientiä, tällä kertaa saksalaisille.
Berliinin suomimuusikot
Tenors of Kalma -yhtyeen muodostivat kaksi Berliinissä nykyään vaikuttavaa suomalaismuusikkoa, jotka ovat yhdessä ehtineet tehdä musiikkia kymmenisen vuotta. Kitaristi Kalle Kalima esiteltiin edellisen esiintyjän Raoul Björkenheimin oppilaaksi. Lahdesta maailmankansalaiseksi muuttanut moni-instrumentalisti Jimi Tenor (Lassi Osmo Tapio Lehto) tuli lavalle omana itsenään, tyylilleen ja tavoilleen uskollisena kuten ennenkin, hupaisassa ”pellepuvussaan”. Hän ei ota mitään roolimalleja, vaan toimii omana itsenään myös musiikin saralla.
Nyt he ovat jo jonkin aikaa esiintyneet triona, kun mukaan saatiin rumpaliväkkärä Joonas Riippa. Kolmikon esittämä musiikki on hyvin omaperäistä, voisiko sitä ilmaista jopa oudon mystiseksi. Kaikki kolme ovat myös avantgarden, freen ja vapaan improvisoinnin parissa harjaantuneita muusikoita, joten omaperäisyys luontuu sieltä hyvin.
Tällä kertaa esitys oli entistä mystisempää. Siinä oli hieman sellaista karmaisevaa hämäryyttä, missä liikuttiin sillä kuuluisalla harmaalla vyöhykkeellä. Kuka sen tietää onko se laillista vai ei. No, musiikki ei tunne raja-aitoja, joten kaikki on sallittua, olkoon se sitten harmaalla alueella tai ei.
Kummasti se kuitenkin viehätti, siitä löytyi kaikesta huolimatta sellaista harmonista jazzillista värinää, vaikka osin Jimin ja Kallen sanaton yhteislaulu toi mieleen vain popmusiikin. Varsinkin yleisö tuntui ottavan esityksen hyvin vastaan, vai olikohan siinä sellaista ”kotiinpäin vetoa”, kun kaksi kolmasosaa soittajista oli puolittain saksalaisia. No, ei se nyt niinkään ollut. Omaperäistä tai ei, jos se jaksaa kiinnostaa ja tunnelma on hyvä, niin silloin homma on onnistunut.
Kokeilevaa psykedeeliskiemuraista improvisaatiofunkrockia ja jazzvivahteita sisältäneeseen soitossa Jimi sahasi sointuja palasiin jonkinlaisilla sekvenssereiden ja syntetisaattoreiden välityksellä. Näin hän sai lisättyä soittoon mielenkiintoisia lisäefektejä, mitkä puraisivat rouhean tymäkästi.
Romurautaa voisi joku sanoa, mutta mielestäni siitä löytyi rehevää poikkitaiteellista aistikkuutta. Näissä ”geimeissä” on syytä heittää ennakkoasenteet romukoppaan.
Dalindèo päätti suomalaisillan perjantain puolella
Suomalaisten hieno kahdeksan ryhmän esiintymisen päätti puolen yön jälkeen ”Teurastamolla” Valtteri Pöyhösen johtama vauhdikas sekstetti Dalindèo. Kuten alkumetreillä esitetty soulin että tangon elementtejä yhdistelevä kappale Once Upon Time in the North kuvasti oikein hyvin, yhtye liikkui reippaan vauhdikkaasti yleisöön tarttuvalla mehukkaan muhkealla omanlaisen soundimaailman pyörityksessä. Pöyhönen vaikuttaa Saksassa Berliinin jazzyhteisössä ja siksi yhtye ei ollut varmaan saksalaisyleisölle täysin tuntematon. Hänen sävellyksistään syntyvä ainutlaatuinen monista aineksista koostuva soundi oli helppoa omaksua. Tanssittava runsasmelodinen vyöryvä rytmi erottui päällimmäisenä ja se upposi voimakkaasti mukana eläneeseen yleisöön. Raikuvien suosionosoitusten saattelemana torstai-ilta vierähti perjantain puolelle mieleenpainuvana ja onnistuneena.
jazzahead! 2017, torstai 27.4. Schlachthof, Kesselhalle
20.10 Gourmet
21.30 Raoul Björkenheim eCsTaSy
22.50 Tenors of Kalma
00.10 Dalindèo
