Vilnius Mama Jazz 15.–18.11.2018, Vilna, Liettua.
Liettua on jazzmaa. Kolmen miljoonan asukkaan tasavallassa järjestetään toista kymmentä kansainvälistä jazzfestivaalia. Marraskuun puolivälissä 17. Vilnius Mama Jazz täytti Liettuan venäläisen teatterin tuoreilla soinneilla, esiintyjinä paikallisten tähtien lisäksi muun muassa Andy Sheppard & Espen Eriksen Trio, Nils Petter Molvær, Mathias Eick sekä sormiovelho Jason Lindnerin johtama Now vs Now.
Vilnius Mama Jazz (VMJ) on ylpeä moniulotteisuudestaan. Joka toinen vuosi siihen sisältyy ammattilaisille suunnattu konferenssi paikallista osaamista esittelevine showcase-osuuksineen. Joka toinen vuosi tapahtuma keskittyy vuorostaan täysimittaisiin konsertteihin.
17. VMJ:ssa soitettiin kahdeksan keikkaa pitkän viikontaitteen mittaan torstaista sunnuntai-iltaan Liettuan venäläisessä teatterissa. Tunnelmakas epookkirakennus avattiin yleisölle vuonna 1864. Ajan aisti puitteista mutta kaikki oleellinen toimi – akustisvoittoinen musiikki soi salissa jopa nautittavasti.
Teatterin juhlavaa tunnelmaa kasvatti retrospektiivinen valokuvanäyttely. Sen taiteilija Dainius Labutis on kuvannut VMJ-tapahtumaa alusta saakka. Hän avasi otoksillaan jazzmaisen improvisatorisia näkökulmia muusikoiden työskentelyyn.
Vanhassakaupungissa sijaitsevassa, kahvilapalveluin täydennetyssä levy- ja kirjakaupassa Rūdninkų knygynas järjestettiin lisäksi kaksi panelia. Niissä keskusteltiin jazzfestivaalin ohjelmaprofiilin merkityksestä sekä luovan työprosessin haasteista. Kahvilapuodin kodikkaat puitteet saivat sekä asiantuntijat että yleisön viihtymään. Ilmankos intiimi tila täyttyi ovisyvennystä myöten.
Ensimmäistä keskustelua alusti Liettuan radion pitkäaikainen jazz-tuntija Laima Slepkovaitė, joka on perehtynyt syvällisesti kotimaansa musiikin ohella kansainvälisiin virtauksiin. Toisen session moderoi puolestaan Julijus Grickevičius. Liettuan jazzliiton toiminnanjohtaja toimii myös Liettuan kansallisopperan ja baletin markkinointipäällikkönä.
Kaikkineen VMJ kertoi osaltaan jazzin vahvasta asemasta Liettuassa ja sen reilun puolen miljoonan asukkaan pääkaupungissa, järjestetäänhän Vilnassa toinenkin uusimpaan jazziin keskittyvä tapahtuma, sekä muualla Liettuassa useita kansainvälisiä alan festivaaleja.
Kunniakas historia
Judita Bartoševičienė on Vilnius Mama Jazzin äiti. Hän on vaikuttanut alalla 1980-luvun alusta saakka monissa tehtävissä promoottorista levytuottajaan. Bartoševičienėn johdatti jazziin venäläissyntyinen liettualaisen jazzin pioneeri Vladimir Chekasin. Hän ja paikallisen jazzin toinen suurmies Vladimir Tarasov ovat esiintyneet VMJ:ssa useaan otteeseen. Tänäkin vuonna he viihtyivät konserteissa – tosin nyt katsomossa.
Bartoševičienė järjesti VMJ:n ensimmäisen kerran vuonna 2002. Ohjelma ulottui Lester Bowie’s Brass Fantasysta ja Oddjobista Trio Töykeisiin ja Idiotiin, jossa vaikuttivat muun muassa Mikko Innanen ja liettualainen Liudas Mockūnas.
Vuosien varrella linja on pitänyt. Festivaali on keskittynyt moderniin jazziin ja kokeellisiin projekteihin yhdistäen tarjonnassaan koti- ja ulkomaisia huippuja. Chekasinin ja Tarasovin veroisten mestarien sekä uusien lupausten lisäksi VMJ:ssa ovat soittaneet muun muassa Chick Corea, Eivind Aarset, John McLaughlin, Erik Truffaz, Robert Glasper, Louis Sclavis, Marcus Miller, Jean-Luc Ponty, Wayne Shorter, La campagnie des musiques à Ouïr, Steve Coleman, Arve Henriksen ja Medeski Martin & Wood.
Tämänvuotinenkin ohjelma tarkentui ajankohtaiseen jazziin. Paikalliset tekijät sulautuivat tarjonnassa kansainvälisiin nimiin: Liettuan lisäksi artistit tulivat Britanniasta, Norjasta, Kanadasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Sattumalta mukana oli kolme ECM-tähteä: Andy Sheppard, Nils Petter Molvær ja Mathias Eick.
Väliajalla sopi shoppailla teatterin narikkaan levittäytyneessä kahdessa levykaupassa. Toista pyöritti Rūdninkų knygynas -kulttuurikeitaan väki, toisessa taas oli tarjolla festivaalin esiintyjien tuotannon lisäksi No Business Recordsin kaltaisten paikallisten levymerkkien rosteria. Pausseilla sai myös nauttia Kúno Kultúra -cateringin omistajan Mykolas Lepeškan paikalle taikomista makupaloista.
Kotimaan kermaa
Liettualaista jazzia edustivat VMJ:ssa Domas Žeromskas Quintet ja Lithuanian Jjazz Ensemble.
Domas Žeromskas on saanut perehdytystä jazziin Oleg Molokojedovin ja Vytautas Labutisin johdolla. Jälkimmäisen maestron Silent Blast -yhtyeessä hän on myös päässyt soittamaan useille festivaaleille kotimaansa ulkopuolella. Ohessa Žeromskas on opiskellut taidepainotteisessa lukiossa. Kesällä hän osallistui Bostonissa kurssille, jonka päätteeksi 18-vuotiaalle pianistille myönnettiin stipendi Berklee College of Musiciin
Paikalliset olivatkin täpinöissään nuoren lahjakkuuden konsertista. Eikä syyttä. Nimikkoesikoisalbuminsa julkaisua valmisteleva pianisti oli sinut tilanteen kanssa eikä antanut odotusten näkyvästi vaikuttaa esiintymiseen. Kvintetin basisti Arman Isojan ja rumpali Jonas Gliaudelis olivat osapuilleen pianistin ikäluokkaa, saksofonisti Leonardas Pilkauskas ja trumpetisti Mindaugas Vadoklis taas jo kokeneempia kehäkettuja.
Alun klaviatuurin bassorekisterin rosoinen työstö antoi viitteitä, että tulossa on jotain spesiaalia. Siitä liu’uttiin sähäkkään vuolauteen, joka toi mieleen Žeromskasin esikuviksi mainitut Keith Jarrettin ja Gonzalo Rubalcaban. Teknisesti sujuvista soitteista jäi kuitenkin vaikutelma, että näyttämisenhalu kasasi turhaa kuormaa työskentelyyn – saman olisi voinut kaiketi ilmaista niukemmalla klaviatuurin käsittelyllä.
Fonisti ja trumpetisti olivat maltillisempia, myös soitoltaan. Molemmat hoitivat vähäeleisen tyylikkäästi niin kimppaosat kuin soolot. Encorena kuultiin trioveto ilman puhaltajia. Žeromskasin flow oli nyt hillitympi, mikä loihti musiikkiin miellyttävän pidättyvää latausta.
Lithuanian Jjazz Ensemble on bigband, jonka nimeen on ujutettu orkesterin pasunistin, säveltäjän ja sovittajan Jievaras Jasinskisin monogrammi. 17-jäsenisen soittokunta on ehtinyt keikkailemaan täydessä mitassaan kuulemma vasta kahdesti. Sitä ei olisi arvannut soitosta.
Kokoonpano loi bigband-ilmaisunsa säväyttävällä intensiteetillä poikkeuksellisen laajasta tyylispektristä. Välittyvä fiilis viittasi yhtä lailla Gil Evensin kaltaisiin bigband-soinnin uudistajiin kuin nykymusiikin ja avantgarden keinoihin. Kipinöivää energiaa settiin generoi freenomainen vapaapudotus, jossa moni muusikko pääsi loistamaan solistina sumutorven lailla jylisseen baritonitorven soittajan Simonas Šipavičiusin tavoin.
Maailmanmusiikillista sävystöä toi mukaan puolestaan laulaja Vytautė Pupšytė. Hän käytti ääntään Nusrat Fateh Ali Khanista muistuttaen ja lisäksi täydensi koko orkesterin klangia permannolla istualtaan soittamallaan qawwali-harmoonilla, aluksi huiluun tarttuneen tenorifonisti Liutauras Janušaitisin lähisäestyksellä. Pupšytėlta luonnistui myös perinteinen jazzvokalisointi. Matalalla temmolla ja blues-tyyppisessä materiaalissa fraseeraus oli hehkuvaa samettia ja vibraatto kauniin uljas.
Kaikkineen Lithuanian Jjazz Ensemblen ulosanti teki vaikutuksen moniulotteisuudellaan ja kuohkealla kerroksellisuudellaan.
Tuulahduksia Norjasta
VMJ sisälsi kolmen kovan norjalaiskokoonpanon konsertit. Espen Eriksen Trio astui lavalle niistä ensimmäisenä festivaalin avauskonsertissa, jossa sitä täydensi Andy Sheppard. Kuultu materiaali juontui pääosin nelikon keväällä 2018 julkaistulta albumilta. Akustinen livesaundi poikkesi selkeästi brittifonistin oman nimikkokvartetin samaan aikaan ilmestyneestä levystä Romaria (ECM), johon kanavoi kontrastikasta sähköisyyttä norjalaiskitaristi Eivind Aarset.
Illan ohjelmassa korostui vapautuneesti soljuva ja hienovaraisesti tunnusteleva soitto. Muusikot kuuntelivat toisiaan tarkalla korvalla ja pallottelevat ideoita intuitiivisella herkkyydellä. Sointi oli ilmava ja nelikolla tila hienosti hallussa.
Avaruudellisuus soi kuuntelijalle mahdollisuuden sukeltaa äänikuvaan, joka avautui dynaamiseksi panoraamaksi. Eriksen viihtyi klaviatuurin oikealla puoliskolla, mikä vahvisti ajatusta norjalaisesta vuonokuulaudesta.
Fonistin rekisterien lämpö toi mieleen Paul Desmondin ja Ben Websterin tyyliset kollegat: sydän oli joka käänteessä mukana ja ajoitus tarkka. Kun myös komppi Lars Tormod Jenset ja Andreas Bye hoiti tonttinsa ytimekkäästi, kvartetti kuulosti aidolta, soonisen ajatustenvaihdon saumattomaksi hioneelta yhtyeeltä.
Nils Petter Molvær vuorostaan soitti Vilnassa perjantain pääesiintyjänä kolmen maanmiehensä kanssa. Johan Lindstrøm (steel, kitara), Jo Berger Myhre (basso) ja Erland Dahlen (rummut) täydensivät kukin mestaria, joka pani efektoidun vaskensa kuulostamaan vaikka miltä flyygelitorvesta kasarisynapimputuksiin. Välillä Molvær hönki vielä omiaan soitinmikrofoniin hyödyntäen siten ääntäänkin saundin osana.
Koko konsertin kattavaksi äänijatkumoksi kasvatettu musiikillinen odysseia voimaantui huikeasta dynamiikasta. Tauot ja hiljaisuus toimivat osana kerrontaa. Toinen oleellinen elementti oli ekonomisuus. Musiikki hengitti ilmavuudellaan, ja äänikuvaa rikastutettiin vakuuttavilla soolonäytteillä.
Lindstrøm loihti etenkin steelistä huikean kuuloisia nyansseja, joissa oli thereminmäistä aineettomuutta. Dahlen käytti kioskiaan yhtäläisellä tyylitajulla. Erilaiset kellot ja lootat rikastuttivat sointispektriä hienosti. Myhre taas haki tuoreita sävyjä bassostaan jousen avulla.
Sunnuntai-illan kohokohta Mathias Eick muokkasi niin trumpetti- kuin sormiosaundiaan kevyemmin vedoin. Eickin uusin levy Ravensburg (ECM 2018) esitettiin lähes kokonaan ja vieläpä albumin kappalejärjestyksessä. Vilnassa myös soitti levytyskokoonpano pianistia lukuunottamatta: Erlend Slettevoll (piano), Håkon Aase (viulu), Torstein Lofthus (rummut) ja Audun Erlien (basso). Tulkinnat ilmensivät hienovaraista minimalismia, jossa tarinat kerrottiin vähäeleisesti ja niukoin nuotein mutta silti emootiota säästämättä.
Välipuheissaan Eick avautui muun muassa siitä, miten hienoa on soittaa samalla festivaalilla kuin Nils Petter Molvær, jonka musiikin innoittamana hän alunperin tarttui trumpettiin. Päämiehen nöyrä asenne lisäsikin musiikin kosketuspintaa.
Piuhat kiinni
VMJ:n triovieraat hyödynsivät efektejä isolla kädellä ja samalla ruuvasivat volyymin spinaltapmaisesti 11:een. Tätäkin jazz on – rajankäyntiä erilaisten äänimaailmojen yhteensovittamiseksi.
Lauantain pääesiintyjä Now vs Now koukutti monen mielenkiinnon, sillä vaikka harva on kuullut amerikkalaistriosta, sen päämies Jason Lindner vastasi pääosin David Bowien viimeiseksi jääneen kokeellisen albumin Black Starin kosketinosuuksista.
Livenä trio toi hektisellä ja kiihkeällä paukkeellaan mieleen Battlesin. Bändejä yhdisti myös piinallinen tiukkuus, jolla Lindnerin sormioarsenaali kytkettiin Panagiotis Andreoun tanakasti efektoituun bassoon ja Justin Tysonin rumpusettiin. Kolmikko svengasi hillittömästi ja ilmeistä näki, että soitttajat nauttivat keskinäisestä kierrepallojen syöttelystä.
Loppupuolella intensiteetti kärsi, kun basisti käynnisti soolonumeron, jossa hän käytti instrumenttinsa lisäksi ääntään. Kuuntelijalle jäi epäselväksi numeron merkitys, sillä liideri ja patteristi kaikkosivat naureskellen takavasemmalle. Irti kokonaisuudesta jäi myös loppurutistuksen pitkä sormiosoolo, josta ehti loppua juoni kesken moneen otteeseen ja silti Lindner tonki kiskastaan uutta piipaata.
Edellisillan korkkasi Gorilla Mask. Kanadalaisfonisti Peter Van Huffelin tehotrioa täydensi saksalainen rumpu-basso Rudi Fischerlehner ja Roland Fidezius. Berliinissä perustetun trionkin skaalaa kasvatti oleellisesti tehostearsenaali, jolla sekä foni että basso efektoitiin.
Gorilla Mask jyräsi yhtä raskaasti kuin vaikkapa saksalainen experimental/noise-remmi Monno. Paikoin kaoottisen tuntuinen tykitys tuntui korostavan, että free elää ja voi hyvin uusissa ilmenemismuodoissa.
Kolmikko sai myös pohtimaan, mistä saadaan lisää potkua sitä tarvittaessa, kun koko ajan kaahataan talla pohjassa?
No, tiputtamalla tempoa, kuten keikan keskelle sijoitetussa hienossa suvannossa, joka toimi vakuuttavana vastavoimana rähinälle. Hituri kasvoi miltei hengistyneen elegiseksi opukseksi fonimaalailuineen ja basson drone-murinoineen.
