Vilna 13.10.2018
Perjantai-illan toinen konsertti täytti Venäjän Draamateatterin istuinpaikat, kun orkesteri vaihtui duosta 11-henkiseen neljän puhaltajan, kahden kitaristin, kahden kosketinsoittajan ja 3 hengen komppiryhmän muodostamaan katu-uskottavaan liettualaisten omaan funkjyrään. Vuodesta 2014 alkaen toiminnassa ollut Reinless tosiaan jatkoi iltaa täysin erilaisella musiikillisella näytöksellä yhtyeen perustajan ja yhtyeen musiikista vastaavan pasunistin Jievaras Jasinskisin johtamana.
Vaikka Jasinskis kirjoittaa yhteen musiikin pääosin itse, niin hän tuo selkeästi esille, että yhtyeen tekevät kaikesta huolimatta merkittäväksi sen soittajat. Hän keräsi mukaan suosikkimuusikoitaan pystyäkseen toteuttamaan rohkeimmat visionsa. Ajatuksena oli pystyä tekemään rajatonta musiikkia ja siksi nimeksi muotoutui Reinless, mikä tarkoittaa juuri sitä.

Musiikki rakentui rankasta ja reippaasti rymistelevästä perusfunkista, mihin oli sekoitettu aineksia soulista, rockista ja jazz-improvisaatiosta. Yhtyeeltä ilmestyi noin vuosi sitten omakustanteinen debyyttilevy Sus Signal. Sen vauhdikkaassa kyydityksessä ryhmä lähti todella revittelevästi liikkeelle.
Käytännössä setti seurasi sen sisältöä kolmiosaisen kappaleen Sus Signalin ja kolmen muun kappaleen viitoittamalla tiellä. Yhtye on jo ehtinyt kehitellä vuoden sisällä lisää uutta esitysmateriaalia ja ohjelmisto sisälsi mitä ilmeisemmin jotain muutakin kuin ensimmäisen levyn kappaleita.
Valitettavasti en pystynyt ymmärtämään mitään välispiikeistä, joten ohjelmakokonaisuus jäi tältä osin epäselväksi.
Yhtyeen soitto oli raikasta menomusaa, mikä tuntui olevan yleisön mieleen. Ilmiselvästi paikalla oli paljon yhtyeen seuraajia, minkä suosionosoituksista saattoi havaita. Tällainen kirpakkaan rosoinen ja rouhean irrotteleva vauhtikone on ainakin nuoremman polven suosiossa. Mikäs siinä tuntui se uppoavan tällaisiin pitkän linjan kulkeneisiin jazzvaareihinkin, jos nyt iällä näissä hommissa jotain merkitystä on.
Jievaras johdatteli yhtyeen soittoa näyttävästi ja hoiti spiikkaushommat. Kaikki muusikot tuntuivat olevan innostuneita yhtyeen tyylilinjauksista ja käytännössä kaiken lisäksi jokainen pääsi näyttämään omaa osaamistaan solistiosuuksilla. Eturivin puhallinsektio oli ”ykkösluokkaa”, joista trumpetisti Valerijus Ramoška ja tenoristi Liutauras Janušaitis puhalsivat ansiokkaasti jo edellisenä iltana huippuhyvässä Komeda Incarnations -ryhmässä.
Yhtyeen nuori rumpali Jonas Gliaudelis oli omassa elementissään läpinäkyvän pleksin taakse suljettuna. Vauhti hänellä oli huima. Nuorukainen tuntui jaksavan painaa täysillä kuin ikiliikkuja, rumpujen kalvot huusivat kauhuissaan armoa ja rockrumpalin tavoin ylhäällä olevat isot pellit heilahtelivat tuliseen tahtiin kapuloiden iskeytyessä niihin järkyttävän polttavalla tulisuudella.
Sähköbasisti Paulius Vaicekauskas sai myös yhden kappaleen aikana näyttää taitojaan bassolinjojen särmäyksessä. Molemmat kitaristit Pranas Kentra ja Paulius Volkovas repivät kieliä tiukan tanakasti. Kahdesta kosketinsoittajasta pianisti Vytis Smolskas osoitti pitkällä soolollaan, että hän on muusikko, joka syöksyy vaikka mereen, jos hän katsoo sen olevan oikea ratkaisu uusien nyanssien löytämiseksi. Hän muokkasi pianon koskettimia suurella eläväisellä tahdonlujuudella ja tehokkuudella. ”Kiippari” Tomas Dičiūnas räväytteli näyttävästi, toisinaan melkein huomaamattomasti soiton edetessä, jaellen merkillisen nopeita välipurkauksia yllättävästi sopiviin rakoihin. Toinen trumpetisti Laurynas Lapé ja lyömäsoittaja Vytis Vainilaitis täydensivät orkesterin.
Viimeisenä esitetty Vacuum huipensi konsertin lopun hulppeaan menoon, missä voimavaroja ei säästelty, vaan räyhäävä hurja meno ja voimakkaat soundit täyttivät Draamateatterin ilmapiirin. Huumaavan estoton höykytys sai yleisön railakkaaseen tunnetilaan eikä hurraahuutoja säästelty.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin tästä linkistä voi kuunnella Reinless -yhtyeen tämän vuoden ‘Birštonas Jazz festivalin’ esityksen kokonaisuudessaan https://youtu.be/CE54F6Lbcnw
31. Vilnius Jazz 12.10.2018
20.30 Russian Drama Theatre
Reinless (LT): Jievaras Jasinskis – tb, Liutauras Janušaitis – ts, Valerijus Ramoška – tp, Laurynas Lapė – tp, Vytis Smolskas – p, Tomas Dičiūnas – keys, Pranas Kentra – g, Paulius Volkovas – g, Paulius Vaicekauskas –b, Jonas Gliaudelis –dr, Vytis Vainilaitis – perc
Reinless -yhtyeen debyyttialbumin kappaleet: Sus Signal 1, Peat Fare, Sus Signal 2, Let’s Meet On The White Mountain, Sus Signal 3, Vacuum