Joskus 80-luvun lopussa sain käteeni A5-kokoisen lehdykäisen, joka kertoi Göteborgin tradjazzyhdistyksestä ja festivaalista, joka ensimmäisen kerran soitettiin vuonna 1988. Helsingissä 90-luvun vaihteen klubitoiminta ja klassisen jazzin tarjonta oli varsin laimeaa ja eräänä Helsinki Classic Jazz ry:n käynnistäjänä toimi länsinaapureiden esimerkki.
Kun Storyville Jazz Club käynnistyi tammikuun 27. päivänä 1993, oli varsin pian selvää, että ensimmäiset kansainväliset kontaktit luotaisiin ruotsalaisiin muusikoihin.
Jo seuraavan vuoden elokuussa Jorma Railonkoski suuntasi Göteborgin Trad Jazz – festivaaleille ja pian ensimmäiset bändit kapusivat Storyvillen esiintymislavan kolme porrasta. Ensimmäinen vieras oli muistaakseni Max Lager´s New Orleans Stompers.
Kuten niin monelle muunkin jazzfestivaalin järjestäjäporukalle on tullut tutuksi, on aluksi valtava määrä innostusta, sitten kasvua ja valitettavasti jossain vaiheessa myös pään puskemista päin kivimuuria, kun sponsorit ja varsinkin kaupungin kulttuurijohto eivät halua ojentaa auttavaa kättään. Ja sitten slut, fini.
Onneksi löytyy uusia, reippaita ja jazzhenkisiä harrastajia, jotka aloittavat puhtaalta pöydältä. Ehkä on myös hyvä, etteivät järjestäjät itse hamuile keikkoja omilta festareiltaan. Siis suuri kiitos Per Ekanderille ja hänen joukoilleen tämän vuotisesta Classic Jazz Göteborg Jazz – festivaalista.
Kolmepäiväinen tapahtuma alkoi perjantaina paraatilla, johon osallistuivat kaikki muusikot. Avajaistilaisuudessa jaettiin myös stipendi. Stipendin saajan nimi, Matti Ollikainen, kuulosti suomalaiselta, mutta hän on täysin ruotsinkielinen ja lahjakas pianisti. Valitettavasti emme häntä kuulleet livenä.
40 keikkaa, 8 venueta, parikymmentä bändiä ja noin 100 muusikkoa, siinäpä on hallinnoimista kerrakseen. Kaikki sujui varsin leppoisasti.
Rannekkeet tarkistettiin ilman turhaa hötkyilyä ja tarjoilu pelasi rauhallisesti. Järjestäjä kutsui aluetta kulttuurireservaatiksi ja se oli mielenkiintoinen ja haastava, ainakin seurueemme huonopolvisille.
Nykyinen festivaalialue sijaitsee viiden kilometrin päässä Göteborgin keskustasta ja sinne pääsi kätevästi raitiovaunulla ja jopa höyrylaivalla.
Seurueemme majoittui lähelle keskusrautatieasemaa ja keskustan houkutuksia, joten meidän oli tehtävä spåralla tuo mainittu matka. Jos olisi älynnyt tehdä varauksen ajoissa, olisi majapaikka ollut aivan tapahtumapaikan ytimessä, hotelli Novotellisa.
Aloitimme musiikista nauttimisen tutulla nimellä. Yksityisetsivä Max Lagerilta nimensä napannut New Orleans Jazz Band vei ajatukset 90-luvun puoleen väliin. Silloinkin muusikoiden ohimoilla saattoi olla hieman harmaata, mutta nyt oli todettava että jazz pitää nuorena ja innokkaana. Seuraavan ryhmän, Mysto´s Hot Lips, vetäjän otsaa kiristi aikaisemmin hikinauha. Edelleen pasunisti Pider Åvallin koreografia näytti hyvältä ja eri suuntiin sinkoilevat tööttäykset täydensivät muun ryhmän äänimaisemaa.
Sitten seurasi illan yllätys. Kyllä ranskalaiset tekevät sen aina tyylillä. Perheorkesteri Les Jazzticots otti yleisön heti ensimmäisestä kappaleesta. Ohjelmisto koostui Sydney Bechetin klassikoista ja klassisen jazzin helmistä. Aivan huikea oli Moulin a Cafe eli kahvimylly. Virtuoottiset ja kauniit siskokset Aurelié ja Déborah Tropez kera isänsä ja hyvien ystäviensä, muodostivat kvintetin, jonka seurassa viihtyi. Pesulauta, banjo, sousafoni ja kaksi klarinettia. Rullasi pehmeästi kuin vanha sitikka.
Swing Brothers teki myös hyvän vaikutelman mukaansatempaavalla svengillä. Pasuuna ja saksofoni eturivissä, laulua ja iloista meininkiä. Tietenkin Göteborgin nuoret sankarit Second Line Jazz Band oli saanut parhaat, lue myöhäisimmät, soittoajat, joten ryhmästämme vain dixieturisti oli hereillä siinä vaiheessa. Siitä todisteena valokuvat.
Piristävin yllätys oli kuitenkin Ulf Johansson Werre´n kvartetti Air Force. Herrojen piti tulla paikalle jo perjantaina, mutta valitettava junaonnettomuus aiheutti sen että perjantain myöhäisillan keikka jouduttiin perumaan. Lauantaina kaverit soittivat kaksi keikkaa, neljä settiä, perä perää, hyvä meille. Ensin kvartettina ja jälkimmäinen triona.
Rumpali Calle Rasmusson, basisti Kenji Rabson ja reedisti Klas Lindquist olivat hyvää seuraa virtuoosimuusikko Ulf Johansson Werrelle. Trio-keikka oli yllätysveto ja siis korvauskeikka peruuntuneesta. Spontaanin tuntuinen puolentoistatunnin hetki oli jazzia parhaimmillaan. Ensin sovittiin teema, sitten sävellaji ja tempo. Yllätys seurasi toistaan. Kuka ottaa intron, kuka tarttuu sooloon ensin ja miten kaikki päättyy.
Me rakastuimme Göteborgiin. Kaupungin atmosfääri oli eurooppalainen, edellinen sota oli säälinyt historiallisia rakennuksia ja kaupunkikuva-arkkitehti oli antanut lisärakentamiselle vapaat kädet. Suuren meren läheisyys näkyi ravintoloiden ruokalistoilla. Kalaa, äyriäisiä, baakelseja, erilaisia kahveja ja vieläpä aurinkoa. Sää suosi. Päätimme palata tänne myös ensi elokuussa.
Ketkä me? Seurueeseemme kuuluivat Marja ja Jorma Railonkoski, Martti Koljonen, Raija ja Harri Aavaharju.
Göteborg Classic Jazz Festival 28.-30.8.2015:
Les Jazzticots, Ulf Johansson Werre Air Force, Papa Bue Memorial Band, Vestre Jazzvaerk, Second Line Jazzband, Storyville New Orleans Jazzband, Evergreen Five, Foggy Bottom Classic Jazz Band, Instant Swing, Jazz Itch, Max Lagers New Orleans Stompers, Mysto´s Hot Lips, Papa Pider´s Jazzband, Peoria Jazzband, Red Wing Band, Sir Bourbon Dixieland Band, Swing Brothers, Swing Mon Amour, The Board Band, Tubakvartetten, Vintage Jazz Big Band sekä Jamit.
Järjestäjä: Föreningen Classic Jazz Göteborg (FCJG)
