JazzRytmit-lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja (1994-2022), legendaarinen Osku Rajala, viettää nyt hyvin ansaittuja eläkepäiviään Soili-vaimonsa kanssa Espanjan Fuengirolassa. Oskun eläkepäivät ovat todella hyvin ansaitut, sillä niin paljon hän on elämänsä aikana tehnyt jazzmusiikin hyväksi. Tärkeänä tukijana niin jazzin kuin yleensäkin elämän poluilla on ollut Soili-vaimo.

JazzRytmit-lehden perustamisen lisäksi Oskun meriitteihin kuuluu suuri määrä muutakin toimittajan työtä eri lehdissä sekä radio- ja TV-ohjelmissa, luottamustehtäviä erilaisissa jazziin liittyvissä yhdistyksissä, mm. Suomen Jazzliiton hallituksen jäsenenä ja vuosina 1995-98 myös Suomen Jazzliiton varapuheenjohtajana.

Lisäksi Osku Rajala on ollut suunnittelemassa, tuottamassa tai toteuttamassa taiteellisena johtajana n. 30:ssä jazzfestivaalissa. Näistä mainittakoon esim. Kuopion Rhythm´n Arctic ja Haitarijatsit, Runnin Rapujatsit, Ylläs Jazz Blues, Kainuun Jazzkevät Kajaanissa, ja vuoden 2004 Valtakunnalliset Jazzpäivät Pieksämäellä. Pienempien jazzkonserttien järjestelytehtäviä on ollut satoja.
Yksi tehokkaan Oskun organisointikyvyn upeimpia esimerkkejä on myös International Lady Summertime Jazz Contest -laulukilpailu, jonka Osku Rajala suunnitteli, tuotti ja järjesti vuosien 1993-2009 aikana yhteensä 14 kertaa. Kyseisessä laulukilpailussa on ollut vuosien mittaan osallistujia lukuisista maista, viimeisessä kisassa peräti 16:sta eri maasta.

Sen lisäksi että Osku on toiminut kyseisen kilpailun ylituomarina, hän on vieraillut useita kertoja tuomarina myös Viron, Latvian ja Liettuan jazzkilpailuissa. Kaiken muun toiminnan lisäksi Osku Rajala on ollut järjestämässä lukuisia JazzRytmit -lehden lukijamatkoja eri puolille maailmaa, toimien useimmiten myös matkanjohtajana. Allekirjoittanutkin on ollut mukana todistamassa Oskun johtaman seurueen rentoa ja hauskaa matkustamista New Orleansissa ja Prahassa.

Huomionosoituksina pitkästä ja ansiokkaasta työstä jazzmusiikin hyväksi Oskun kotia koristavat useat kunniakirjat ja palkinnot, joista mainittakoon Classic Jazz ry:n Louis Armstrong -palkinto sekä Suomen Jazzliiton ja Suomen Big Band yhdistyksen kunniakirjat. Osku Rajala on nimetty Suomen Perinnejazz ry:n kunniajäseneksi n:o 8.

Kävin moikkaamassa Oskua, hyvää ystävääni ja entistä lehtimies-kollegaani/esimiestäni ja onnittelemassa häntä hänen syntymäpäivänsä (19.12.2022) johdosta, koska satuin muutenkin samoille hoodeille. Suuret kiitokset, Osku, kaikkien jazzmusiikin ystävien puolesta siitä isosta työstä, minkä olet jazzin hyväksi tehnyt ! Kaikkea hyvää sinulle ja Soilille jatkossa. Nauttikaa eläkepäivistä !
Artikkelikuva: Osku Rajalan synttärikahvit juotiin Fuengirolan Rantakadun Granierin kahvilassa. Lahjaksi Oskulle vein uusimman kirjani, 70-luvun Joensuusta kertovan romaanini “Musta Ryssä ja Sininen Enkeli”.
Kuva: Soili Vauhkonen