Sonny esiintyi kvartetteineen Hotelli Kitanossa. Japanilaisten operoima paikka on hienostunut viimeistä piirtoa myöten. Kyseessä on liikemiesten hotelli ja sen loungebar, jossa voi siemaista drinkin kumppania odotellessa. Kyseessä ei siis ole varsinainen jazzklubi, ei myöskään mikään perinteinen halpa ja pölyinen jazzluola tai edes olutkuppila kuten meillä. Mutta mitäs paikasta, katsotaan mitä musiikki tuo tullessaan.
Herra Onni ja Omaisuus tai herra kohtalo kävelee ryhmineen soittonurkkaukseen. Kiinalaisravintoloiden Fortune Cookies voidaan ymmärtää myös kohtaloksi! Bändiin kuuluvat pianisti Michael Cochrane, basisti David Williams ja rumpali Steve Johns.
Setti alkaa ‘You and the Night and the Music’ numerolla, josta saattaa jo aavistaa tulevaa – standardeja siis. Seuraava Wayne Shorterin nopeatempoinen piisi lupaa vetreää menoa, mutta sitten mennään taas hienostuneen rauhallisen Sophisticated Ladyn seuraan. Sävelmät seuraavat toisiaan Sonnyn vaihdellessa instrumenttia. Arsenaaliin kuluvat altto, sopraano ja huilu. Viimeinen kappale on vetonaula galoppi- ja shuffle-tempoineen ja jos bändi olisi aloittanut sillä ja vienyt esityksen huikeammaksi loppua kohden, olisi se saanut minulta täydet pisteet. Nyt kävi kuten konserteissa käy usein: vain ensimmäisellä ja viimeisellä esityksellä on hohtoa ja säihkettä. Kaiken ikävystyttävän mössön niiden väliltä voisi jättää pois.
Fortune on alun perin kotoisin jazzkaupunki Phillystä (Philadelphia). Hän on nyt seitsenkymppinen ja vielä vetreä ja hyvässä soittokunnossa. Jäin kaipaamaan intoa ja intohimoa. En tiedä vaikuttiko paikka ohjelmiston valintaan ja tyyliin eli olisiko hän jossain saastaisessa luolassa repinyt torvestaan enemmän jazzillista mannaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sopraanosta hän sai kaikkein eniten irti. Hän on Coltrane-fani, mikä tarkkaan kuunnellessa kuuluukin soitossa. ‘Trane, yes, my man’, vastasi Sonny, kun keskustelimme miehen esikuvista. Hän muuten soitti aikoinaan sopraanoa Coltrane Legacy-bändissä McCoy Tynerin, Reggie Workmanin ja Elvin Jonesin kanssa. Hänellä oli myös lyhyt keikkajakso Milesin fuusiobändissä. ‘Minua kiinnostaa nimesi, onko Fortune oikea sukunimesi’, kysyn Sonnylta. ‘On’, vastaa hän, ‘mutta Sonny ei’. Hän ei enää ehdi kertoa oikeaa ristimänimeään, sillä tauko päättyy ja bändi kiiruhtaa estradille.
Ilta oli hienoinen pettymys. Kaipasin enemmän voimaa ja dynamiikka. Rumpali oli kyllä energinen, mutta hukutti pianistin meteliinsä. Pianosoolojen aikana musiikki pysähtyi kuin seinään, sillä pianisti ei kyennyt takomaan instrumenttiaan tarpeeksi lujaa tullakseen kuulluksi. Hän soitti melodisia jazzfraaseja, jotka menivät nyt harakoille. Basisti komppasi hyvin Ray Brown-soundillaan, soolot olisivat silti saaneet olla pidempiä.
Sonny Fortune Quartet on tehnyt juuri uuden levyn, jonka nimi on Last Night at Sweet Rhythm. Monen ura kääntyy laskuun tai lopahtaa kokonaan seitsemänkymppisenä. Ehkä Sonnyn tie kääntyy nyt uuteen nousuun, jos nimi vihdoin osoittautuukin enteeksi.
