Nykymuotoinen festivaali on järjestetty vuodesta 1970 alkaen, joten tämän vuoden festivaali on järjestyksessään 43. Festivaali perinnettä on edeltänyt “New Orleans Jazz Festivals” nimellä kulkenut tapahtuma jo aikaisemmin 1960-luvulla eri organisaatioiden järjestämänä. Mistään varsinaisesta jazzfestivaalista ei ainakaan enää voida puhua, sillä esillä on koko rytmimusiikin kirjo, missä jazz, sanan varsinaisessa merkityksessään, on vain pieni osa. Festivaali kestää kahden viikonlopun yli. Maanantai, tiistai ja keskiviikko ovat ns. välipäiviä, jolloin voi vetää henkeä ja latautua toisen viikonlopun neljän päivän “otatukseen”.
Jonkinlaisesta fysiikkaa vaativasta suorituksesta on tosiaan kysymys, jos aikoo täysillä viettää nämä seitsemän päivää varsinaisella festivaalialueella, missä musiikki soi aamusta kello 11 alkaen ilta seitsemään kahdellatoista lavalla, joilla kaikilla esiintyy yhtenä päivänä 5 – 8 eri yhtyettä tai artistia, esitystä on siis yli 60 päivittäin. Kaikkea ei todellakaan voi kuunnella yhtenä päivänä, mutta jos haluaa saada jonkinlaisen yleiskuvan eri musiikin suuntauksista, niin kilometrejä kertyy päivän aikana runsaasti. Tarvitaan siis hyvää hapenottokykyä ja vettä. Nestettä tosiaan kuluu, kun aurinko porottaa ja pilvipoutaisella ilmallakin lämpötila kohoaa päivän aikana yli 30 asteen, ainakin tarkenee ja hiki vuotaa. Kun paikalla parhaimpina aikoina saattaa olla jopa 100.000 ihmistä, niin melkoiseen tungokseenkin on syytä varautua. Voitaneen kait sanoa, että kyseessä on maailman suurin musiikin ympärille rakennettu tapahtuma.
Varsinainen Areena on tänä päivänä Fair Grounds Race Course, laukkarata, mikä sijaitsee noin 3-4 kilometrin päässä kaupungin keskustassa sijaitsevasta French Quarter alueesta. Musiikillinen anti on niin laaja, että jokaiseen musiikin makuun todennäköisesti löytyy kuunneltavaa. Mukana on lähes kaikki rytmimusiikin alueet, blues, R&B, gospel, cajun, zydeco, afro-caribbean, folk, latin, rock, rap, country, bluegrass ja kaikkea mahdollista tällä välillä.
Jazz soi kahdessa teltassa, Economy Hall Tent, on pyhitetty perinteiselle dixi ja swing pohjaiselle jazzille toisessa teltassa, mikä tänä vuonna kantaa nimeä Zatarain’s / WWOZ Jazz Tent, taas soi tämän päivän moderni jazz. Lisäksi jazziin liittyy New Orleans perinnejazz, mitä soitetaan karnevaaleissa, katutapahtumissa ja vastaavissa tilaisuuksissa. Tämä ns. “streetjazz” tai “Brass Band jazz” on aivan olennainen osa jazzin perinnettä. Sitä kuullaan ja nähdään Mardi Grass hengessä myös yhdellä ulkoilmalavalla, Jazz and Heritage Stage. Tältä lavalta jäi mieleen yksi erikoisuus, Kirk Joseph’s Tuba Tuba. Parhaimmillaan lavalla jymisteli 7 sousafonia rytmiryhmän säestämänä. Välillä ei tahtonut mikrofonit pysyä pystyssä. Ai, ai, miten makeata matalaa möyryä.
Valtava Acura lava vetää suurimmat megatähdet ja sen ääreen kerääntyi jo ensimmäisen viikonvaihteen aikana parhaimmillaan Bruce Springsteenin esityksen aikana arviolta ehkä yli 50.000 ihmistä. Lavan ympäristö oli ääriään myöten täynnä ja “mattimyöhäiset” tuskin näkivät edes videotaulua. Latino, soul ja maailmanmusiikin ystävät kerääntyvät toisen ison lavan, Congo Squaren, läheisyyteen. Gentilly lavalla esitykset tuntuvat olevan, ainakin oman tuntemukseni mukaan, monenkirjavaa musiikkia, vaihtoehtoista sekoitusta, kaikkien genreiden välimuotoja.
Zydeco ja erityisesti cajun, ovat omalla tavallaan maanläheisten ihmisten iloista musiikkia. Näillä musiikin lajeilla on suuri ja vankkumaton kannattajakuntansa yhdysvaltojen keskilännessä ja Louisianan rämemailla. Eikä syyttä suotta. Olen suunnannut kulkuni nyt kolmen festivaalipäivän aikana moneen kertaan Fais Do-Do lavan ääreen kuuntelemaan ja katselemaan ihmisten riemukasta ja iloista meininkiä. Tätä voisi kutsua amerikkalaisten “humpaksi”, siitä pitävät tavalliset ihmiset, työtä tekevä kansa, joilla elämän arvot ovat kohdallaan. Koska zydecoa ja cajunia kuulee niin harvoin livenä Yhdysvaltojen ulkopuolella, niin tottahan sitä pitää kuunnella täällä, jos missään.
Blues tuntuu olevan hirmuisessa vedossa, jos yleisömäärän mukaan tilannetta voisi arvioida.
Blues teltta on ollut täpötäysi kaiken aikaa, jos nyt ei aamupäivän ensimmäistä settiä lasketa mukaan.
Mutta jotenkin ollaan menossa “väärään” suuntaan. Tuntuu siltä, että bluesissa tärkeintä on nykyään hirveä meno ja revitys, kitaran armoton vingutus, kuten Sonny Landreth tai Tab Benoit ja läpeensä massana kulkeva vedätys. Se tuntuu olevan kyllä yleisön mieleen, mutta missä on se perinteinen juureva blues nykyään, kun sitä ei tunnu ainakaan kuulevan bluesteltassa. Monen kokoonpanon kohdalla esitykset ovat olleet enemmänkin sellaista persoonatonta “noise” vaikutteista funkkia, suoranaista pelkää “biletys” läpisoittoa. Tai sitten en ollut paikalla oikeaan aikaan. Lauantaina esiintynyt trio Jeremy Lyons And Members of Morphine oli poikkeava yleisestä linjasta. Kitaran, rumpujen ja baritonisaksofonin yhdistelmässä oli tiettyä raadollisuutta, mikä erottui muista. Yhtyeen omaleimainen freen ja bluesin yhdistelmä sai oletettavasti kirjoittajan heräämään.
Gospel on omassa teltassaan suureksi osaksi myös hirmuisella volyymillä läpivietyä rockvetoista paatosta. Mukana on kyllä ollut myös isoja kuoroja, joissa on vetovoimaa ja mahtavaa hengellisyyttä. Suurena poikkeuksena yleisestä linjasta oli ensimmäisen päivän todellinen kohokohta Irma Thomas, joka veti läpi Mahalia Jackson “tribuutin” uskomattoman loisteliaasti ja suurella kiintymyksellä. Siinä oli vähällä tulla kirjoittajallakin itku silmään.
Laukkaradan katsomon sisäpihalle rakennetulla Lagniappe lavalla esiintyvät vaihtoehtoiset musiikilliset kokoonpanot, joissa laululla on merkittävä osuus. Siellä saattaa hiljentyä kuuntelemaan akustista musiikkia, bluegrassia, countrya tai vaikka klezmeriä. Katsomorakennuksen sisätiloissa on lisäksi vielä erillinen haastattelu lava, missä vietetään tuokioita keskustellen artistien kanssa. Ja loppu viimeksi on vielä lapsillekin järjestetty oma teltta omalla ohjelmallaan.
Torstaina alkaa laukkarata taas täyttyä. Mitenkä mahtaa olla lauantaina tilaa, kun Eagles nousee lavalle. Silloin saattaa olla jopa vielä enemmän väkeä, mitä Beach Boys, Tom Petty ja Bruce Springsteen ovat tähän mennessä vetäneet väkeä paikalle. Eipä silti on jazzdiggareillekin luvassa muutama herkkupala tulevana viikonloppuna.
Festivaaliohjelmistoa voi tutkia osoitteessa www.nojazzfest.com
Kuunnelkaa myös paikallista jazzradiota http://www.wwoz.org
Verkossa on myös paikallisen lehden toimitusraportteja ja videoita tapahtumasta www.nola.com/jazzfest