Nuoresta iästään huolimatta (synt. 1985) Melody Gardot on ehtinyt kokea elämän raadollisuuden sen varjopuolineen. Hän joutui liikenneonnettomuuteen pyöräillessään Philadelphiassa vuonna 2003. Punaista valoa kunnioittamaton autoilija ajoi suoraan hänen päälleen. Vammat olivat niin vakavia, että hän joutui viettämään vuoden päivät sairaalassa. Ennen onnettomuutta hän opiskeli muotialalle. Tämä onneton tapahtuma muutti kuitenkin kaiken. Kävelynkin piti opetella uudestaan ja hän tarvitsee keppiä edelleen avukseen. Lisäksi hänen näkönsä vaurioitui. Silmät eivät kestä valoa eivätkä ääntä ja hän joutuu käyttämään tämän vuoksi usein tummia laseja. Hän kärsii myös muistiongelmista.
Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ja unelmat tuntuivat romahtaneen hänen jalkojensa juureen. Musiikista tuli kuitenkin hänen uuden elämänsä alku. Se on terapiaa hänen murtuneelle sielulleen.
Hänen esiintymisensä edellisillä Lontoon Jazz Festivaaleilla oli menestys ja nyt hän esiintyi toistamiseen Royal Festival Hallin täpötäydessä isossa konserttisalissa. Konsertin avaus myöhästyi varsin paljon sovitusta aikataulusta, mikä näissä ympyröissä ei ole ihan tavallista.
Kun päästiin alkuun, niin Melody ilmestyi yleisön joukosta keppi kädessä kolmen saattajan kanssa. Kaikki napsuttelivat sormillaan rytmiä heidän siirtyessä lavalle. Pienen performanssin jälkeen laulu jatkui suoraan eteenpäin ainoana säestyksenä jalkojen kopistelu alustalle. Sitten ainakin minulle tuli suuri yllätys. Siirryttyään pianon ääreen Melody alkoi käyttää pianoa rohkean seikkailevasti avantgardistiseen tapaan, johon saksofonisti Bryan Rogers vastasi vahvalla panoksellaan. Tällaista olisi kuunnellut enemmänkin. Hänellä tuntuu olevan potentiaalia lähes mihin tahansa musiikin genreen. 
Mutta täytyihän yleisön saada sitä mitä he olettivat kuulevansa, Melodyn laulua. Hänen lauluissaan syvä surullisuus, haavoittuvuus ja kaihoisa tunteellisuus suorastaan pursuavat ulos. Kun tähän lisätään latinalaisia rytmejä ja syvällä sykkivää vanhaa bluesia viimevuosisadan alun puuvillapelloilta, niin ylitsevuotava maukas keitto on valmis.
Tarinan kerronta kappaleiden välillä tuntui olevan merkittävä osa hänen esiintymistään. Sen olisi voinut jättää vähemmälle ja keskittyä vain laulamiseen, mikä on loistavan puoleensavetävää. Vaikka hän ei mielestäni ole aivan puhdas jazzlaulaja, vaan tukeutuu moneen tyylilajiin, niin blues tuntuu olevan kuitenkin se pohja ja rytmin luoja hänen lauluissaan.
Esitys päättyi pidennettyyn versioon hänen ehkä tämän hetken yhteen tunnetuimmista kappaleista “Who Will Comfort Me”. Joten olkaa hyvä Melody Gardot http://www.melodygardot.co.uk/gb/news/
