The Big Chris Barber Band keräsi 23.10 Hampurin Laeiszhallen 2025 henkeä vetävän suuren salin täyteen. Huhtikuussa 87 vuoden iän saavuttanut orkesterinjohtaja, pasunisti Chris Barber ei malta lopettaa. Brittimaestron soitto ja laulu kulkevat vielä kohtalaisesti, vaikka selkä kumartuu ja askel lyhenee. Estradin imu ja suosionosoitukset ovat olleet Barberille vastustamattomia jo 1940-luvun lopulta alkaen.
Vuosituhannen alussa Barberin vuonna 1954 perustama perinteinen kokoonpano laajeni kolmella jäsenellä. Yksitoistajäseniseksi kasvanut The Big Chris Barber Band on ollut melkoinen menestystarina Euroopan jazzareenoilla erikoisesti Saksassa, ensi tammikuulle on buukattu jo toistakymmentä keikkaa.
Illan kaksi settiä olivat huolella suunniteltu kokonaisuus koreografioineen. Sen runkona käytettiin viime vuoden konserttien tapaan vuonna 2001 julkaistua CD:tä The First Eleven päivitettynä.
Barberin alkuperäisen bändin klarinetisti Monty Sunshinen kestohitiksi vuonna 1959 tekemä Petite Fleur kuultiin nyt uutena hienona sovituksena; alkuun kolmen klarinetin intro ja sitten soolo-osuuden puhalsi klarinetisti Bert Brandsma. Hän ylsi lähes Montyn veroisiin vibratoihin. Myös Wild Cat Blues Brantsmalta onnistui mainiosti.
Elingtonin ikivihreä Black And Tan Fantasy oli loistava messinkipuolen Mike Henry, Bob Hunt ja Peter Rudefort, taidonnäyte. Blues-osastolla puolestaan loisti nuori saksalainen blues-kitaristi Helge Lorenz.
Maestro Barberin oma lauluääni oli yllättävän pirteässä kunnossa heti tunnarista Bourbon Street Parade lähtien. Eikä bändi päässyt tälläkään kertaa lavalta ilman Barberin pakollista encorea Ice Cream. Hampurilaisyleisö yritti seisomaan nousten taputtaa lisää, mutta joutui tyytymään Barberin sujuvalla saksalla esittämään kiitospuheeseen.
Suurin osa Laeiszhallen yleisöstä näytti olevan sitä ikäpolvea, joka koki 1950- ja 60-lukujen taitteen trad jazz villityksen. Silloisia kärkinimiä olivat trumpetisti Kenny Ball, klarinetisti Acker Bilk ja Barber, puhuttiin kolmesta suuresta B:stä, joita suorastaan jumaloitiin
Toivottavasti Barber lasketaan kunniallisesti eläkkeelle hyvissä voimin. Seurasin marraskuussa 2012 Berliinissä ja Dresdenissä kolmikon viimeistä yhteistä konserttia. Kiertueita oli markkinoitu jo parin vuoden ajan ”Abschiedstour´na” eli viimeisenä tilaisuutena nähdä dixielandin kultakauden mestarit livenä.
Erikoisesti Ballin osalla oli tuskastuttavaa katsella hänen sekoiluaan juonnoissa. Bändin jäsenet seurasivat tätä huolestuneen vaivautuneena ja joutuivat korjailemaan hänen sanomisiaan. Bilk työnnettiin lavalle pyörätuolilla ja hän puhalsi istuen siinä koko ajan. Onneksi molempien soittoaika jäi vähäiseksi, kuluneet puujalkavitsit puuduttivat. Barber oli silloin kuten edelleenkin kohtuullisessa iskussa. Ball kuoli 82-vuotiaana maaliskuussa 2013 ja Bilk 85-vuotiaana marraskuussa 2014.
Kansalle on kuitenkin annettava sitä mitä se haluaa ja ainakin Saksassa vielä maksaakin siitä. Uskollisille faneille tuntuu kelpaavan, että näkevät idolinsa elävänä, vaikkei soitto enää sujukaan ja nuorempien osaajien kyydissä voi peesailla.
Meille ”harmaille panttereille” ehkä riittääkin, kun saamme hetken unelmoida nostalgisesta ajasta, joka ei enää koskaan palaa.
Barberin kohdalla oli Hampurissa havaittavissa vanhenevien muusikoiden yhteinen piirre. Iän myötä välijuontojen pituus kasvaa ja soittoaika vähenee. Maestro esitteli kappaleet ja muusikot monisanaisesti itse.
Muistin tukena oli modernia tekniikkaa, edessä nuottitelineellä tabletti. Siitä huolimatta muutama spiikki meni selvästi ylipitkäksi, vaikka saksalaiset pitävätkin puheista.
The Big Chris Barber Band, 23.10.2017 Laeiszhalle, Hampuri
Chris Barber – trombone, vocals, bandleader/Bob Hunt – trombone, trumpet, arrangements/Mike Henry – trumpet, cornet/Peter Rudeforth – trumpet, vocals
Nick White – alto, soprano & baritone saxophones, clarinet/Ian Killoran – alto & tenor saxophones, clarinet/Bert Brandsma – tenor & bass saxophones, clarinet
Joe Farler – banjo, guitar/Helge Lorenz – guitar /Jim Richardson – bass/John Watson – drums
