Kun tähän laskee vielä päälle puolen tunnin reipasta kävelyä edestakaisin aamupäivällä hotellilta ja takaisin illan suussa, niin kello on jo kahdeksan käytyäsi suihkussa ja vaatteiden vaihdossa. Bourbon ja Frenchmen Streeteillä oli tietenkin vielä illalla täysi rähinä päällä aamuyön pikkutunneille asti.
Päätin kuitenkin ostaa vielä 45 dollarin lipun arvostettuun, Armstrongin puistossa sijaitsevaan, Mahalia Jackson Teatteriin toisen perjantain illaksi. Ajattelin, että siellä saan istua rauhassa ilmastoidussa teatterissa ja kuunnella yhtä tämän hetken kuuminta nimeä pasuunan varressa, Trombone Shortya. Troy Andrews, kuten hänen oikea nimensä kuuluu, on vasta 26-vuotias, mutta hän on ehtinyt esiintyä lavoilla jo yli 20 vuotta. Kyllä vaan, näin on. Hän esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti neljävuotiaana ja nyt hän on ehtinyt kierrellä jo eri puolilla maailmaa ja saanut yleisön täysin sekaisin.
Halusin nähdä ja kuulla onko hän todella niin erinomainen, mitä annetaan ymmärtää. Trombone Shorty & Orleans Avenue ehtivät esiintyä jo ensimmäisenä sunnuntaina Acura lavalla, mutta valtava ihmismassa lavan ympärillä jo monta tuntia ennen Springsteenin konserttia ei antanut mahdollisuutta tarkemmin kuunnella tätä “täyttä laukkaa” rynnistävää yhtyettä kuin muutamalla hajanaisella otoksella kaukaa, mistä videotaulukin näkyi vain osittain. Sen saattoi kuulla, että kovaa kyytiä Troy antoi pasuunalle.
Menin teatterille jo hyvissä ajoin eikä saliin päässyt vielä silloin sisään. Väkeä näytti olevan varsin vähän, kun ovet aukenivat ja hätäisimmät rynnistivät juoksujalkaa lähelle eturiviä. Päätin valita paikan aivan takarivistä reunalta kaikessa rauhassa, sillä paikat eivät olleet numeroituja. Oli todella rauhallista ja rivit täyttyivät lähinnä etupäästä pikku hiljaa. Ajattelinkin jo esityksen alettua, että siirryn eteenpäin, kun tuolirivejä oli aivan tyhjillään pitkä rivi edessä, onneksi en sitä kuitenkaan tehnyt. Vasta silloin tajusin, että illan konsertissa esiintyykin kolme eri yhtyettä. En ollut sitä sen tarkemmin tutkinut. Ilta alkoikin venyä pitkäksi ennen kuin varsinainen pääesiintyjä pääsee lavalle.
Yleisöä “lappasi” sisään kaiken aikaa, kun lavalla raivosivat Ozomatli ja The Stooges Brass Band työntäen torvet töttöröllä funky rytkettä kovaa ja lujaa. Osa yleisöstä ei istunut ollenkaan, kun tulivat sisään, vaan jäivät seisomaan riveillä ja alkoivat heilua ja rymistää. Pian lavalle ei nähnyt mitään, jos jäi istumaan. Istuin tiukasti paikallani, sillä “asia” tuli selväksi ilman seisomistakin, eikä sitä heilumista ja huojumista lavalla olisi tarvinnut katsoakaan, pelkää samaa massaa mitä tuutista tuli. Nouskaa ylös, nostakaa kätenne, heilukaa, nyt on teidän vuoro laulaa mukana, kertosäkeet tulevat tässä, huutakaa, hyppikää, jammailkaa, oli näiden yhtyeiden viesti yleisölle. Se oli kyllä ihan turhaa, sillä kaikki seisoivat jo ennen sitä ja horjuivat ympäriinsä. Ei siinä kaikki. Osa yleisöstä oli kaiken aikaa liikkeellä ovesta ulos ja takaisin. Milloin käytiin baarissa ja tultiin takaisin olutmukit käsissä horjahdellen sinne tänne ja tunkien itsensä “omalle” paikalle takaisin penkkiriville. “Quel bordel!”, ajattelin itsekseni ja pelkäsin kaiken aikaa, että joku kaataa juomat päälle. Onneksi siis en siirtynyt aikaisemmin eteenpäin viimeisestä rivistä. Takana oli seinä, joten ainakaan sieltä ei pääse kukaan “yllättämään”. Vaikka rivillä ei ollut muuta kuin viisi muuta paikkaa miksauspöydän viereen, niin silti “nämä rauhattomat sielut” ehtivät useaan kertaan tunkea sieltä edes takaisin liikkeelle konsertin aikana.
Kun kahden “roudaus” tauon jälkeen vihdoin Trombone Shorty ilmestyi lavalle Orleans Avenue yhtyeensä kanssa oli huuto aivan hirveä. “Pelitys” oli aivan samaa “rynkytystä”, mitä oli jo kaksi tuntia ehditty kuulla. Shorty pani kaiken energisen latauksen peliin jo esityksen alkupuolella ja revitteli pasuunalla “omat erikoisensa”, raakaa runttausta, pitkiä vetoja alarekisterissä. Tähän lisätyt “akrobaatti” temppuilut pasuunan kanssa saivat tietenkin yleisön hullaantumaan. Vaikka hänet tunnetaan erityisesti pasuunan soittajana, niin trumpetti on hänen toinen soittimensa. Ilmeisesti yksi hänen bravuuri tempuistaan trumpetin kanssa on puhaltaa pari minuuttia yhteen soittoon yhdellä keuhkollisella. Tämä ylärekisterissä tehty toimenpide oli kyllä korvilleni liikaa, joten oli pakko työntää sormet korviin hätäpäissäni, jotta ei olisi turmellut tärykalvoja. En oikein ymmärrä mitä hyötyä tällaisesta on kenellekään kuulijalle. Sen olisi kuullut paljon vähemmälläkin volyymilla ja paljon nautittavammin. Mitäpä nautittavuudesta, jos yleisö saadaan riehaantumaan.
En todellakaan tullut kuuntelemaan esitystä teatteriin seisoaltaan. Teatteriin, jossa on 2100 istuinta, käsittääkseni ne ovat istumista varten, mistä jokainen voi nähdä lavalle ja nauttia kuulemastaan. Olin hieman hämilläni, miten tällainen “härdelli” konsertti, missä järjestyksen valvojat eivät pysty edes pitämään käytäviä vapaana, voidaan ylipäätään pitää näin arvostetussa konserttipaikassa. Niille pitäisi olla ihan eri areenat.
Jäin miettimään, mitä Mahalia Jackson olisi sanonut tästä menosta, jos hän vielä olisi keskuudessamme kuuntelemassa nykymenoa. Näissä ajatuksissa poistuin aika pettyneenä konsertista ennen aikojaan puolen yön pinnassa. Tämä nyt oli tällainen pelkää “biletys” konsertti näillä isoilla “rockfunkhiphop” kokoonpanoilla. Haluaisin kuitenkin vielä kuulla Trombone Shortyn soittoa joskus jonkun pienen trio- tai quartet kokoonpanon kanssa. Hänellä tuntuu olevan taitoa ja kykyä muuntua tilanteen mukaan. Silloin todelliset taidot punnittaisiin.
{youtube}GjY4ivlCjFE{/youtube}
